"Voi j*malauta! Nyt mulla menee hermot!"

"Miksi hitossa se tulee taas tänne?"
"Emmä tiedä! Nyt meet viemään sen takasin!"
"Moooooi!"
"Ymmärrätkö, että sun täytyy pysyä siellä? Me ei tulla tänne enää uudelleen, jos sä et pysy siellä!"
"Mene nyt. Juokse sinne! Tee niinku muutkin!"
"Mee nyt!"
"Voi j*malauta. Mä en kestä!"
"Lopeta! Mä en ota sua mukaan tänne ensi kerralla!"
"Kato nyt miten paljon reippaampia noi toiset on! Ne tekee, mitä sanotaan."
"Mut ne voi olla hei nollaseiskoja!"
"Niin, mut silti."
"Mooooi!"
"Mee nyt sinne jonoon! Hei, mee nyt!"

Istuin tunnin ajan vihreällä, muovisella nurmella. Pieni ihminen juoksi muiden pienten ihmisten kanssa, laittoi ylleen sinisen liivin ja harjoitteli pallon kuljettamista. Välillä hän makasi nurmella ja tarkkaili palloiluhallin isoja kattovaloja. Valmentaja innosti, nosti nurmesta, hauskuutti ja nauratti. Pienillä ihmisillä oli mukavaa, ainakin suurimmalla osalla. Minun pieni ihmiseni etsi välillä katsellaan minua kentän reunalta, nosti peukalonsa ylös ja hymyili! Minä viitoin takaisin ja hymyilin.

Osaa nurmen reunalla ei hymyilyttänyt. Olin harvoja naisia, pääosa kentän reunalla odottelijoista oli miehiä, isiä, joiden hermoja kiristi. Vieressäni istui pariskunta, jonka 3,5-vuotias poika ei tahtonut pelata, vaan juosta vanhempiensa luokse, juoda vettä ja katsella reunalta. Vanhemmat ja edestakaisin juossut poika kävivät ylläolevan keskustelun. Lopuksi perheen äiti ilmoitti, ettei isän tarvitsisi seuraavalla kerralla tulla mukaan, mihin isä vastasi: "Mä en tiedä, mikä muhun on mennyt. Mä oon ihan pois ittestäni."

Meinasin sanoa kyseiselle kyselijä-isälle, että urheilukenttäraivo häneen oli mennyt. Se sama, joka pujahtaa jääkiekkopelissä yhden jos toisenkin penkkiurheilijan sisälle. Ja se raivo puskee aikuiseen, joka unelmissaan on nähnyt lapsensa potkivan palloa kuin Sami Hyypiä. Joku isä mietti ääneen, että jos poika osaisi pelata aikuisena kuin Litmanen. Hyvä, ettei suustani muljahtanut sanojen jonoa, jonka sisältö olisi ollut kutakuinkin se, että ei kannata toivoa lapsestaan Litmasta, koska Litmasella oli niin paljon vammoja. Kerran oli silmävammakin, pullonkorkista.

Toinen isä oli huolissaan siitä, ettei hänen lapsensa juossut aina oikeaan suuntaan. Niinpä isäkin meni kentälle. Kymmenen pientä ihmistä, yhdeksän poikaa ja yksi tyttö, valmentaja ja sitten tämä beigeen takkiin, farkkuihin ja nahkakenkiin sonnustautunut isä, juoksivat kentällä edestakaisin. Tai oikeastaan juoksevia pikkupoikia oli vain kahdeksan. Tämä yksi, jota juokseva isä piti kädestä, lensi. Isä juoksi kuin ravihevonen ajolähdön jälkeen pienen kentän päästä toiseen ja lapsi yritti parhaansa mukaan pysyä perässä. Kohta siltä muljahtaa kyynärpää, ajattelin ja mietin, mitä tapahtuisi, jos arviolta 85-kiloinen isä kaatuisi jonkun pienen ihmisen päälle. Olin huojentunut, että oma lapseni oli kaikkein isokokoisin lapsi kentällä. Laskin, että kyllä reilut parikymmentä kiloa kestää, jos päälle rojahtaa kesken jalkapallopelin aikuinen mies. Kaikkein eniten kiitin kuitenkin luojaani siitä, että istuin muovisella nurmella, enkä valmentanut jalkapalloilijoita. Itseni tuntien olisi näyttänyt beigetakkiselle punaista korttia. Sanallisesti.

Täysin kommentoimatta en pystynyt olemaan. Joku isä kommentoi reunalta minun pientä ihmistäni, joka katseli kesken pelin palloiluhallin lamppuja. "Hidas sytytys tolla, kun vaan katselee", tokaisi yksi hihattomaan paitaan sonnustautunut, pulleamasuinen isä ja sai vieruskaverinsa nauramaan. Vastasin hänelle, että "Niin, hän on puoliksi hämäläinen." Mies jäi tuijottamaan minua suu raollaan. Minä hymyilin takaisin.

Ei silti, kyllä äiditkin voivat innostua jalkapallosta. Kokoonpanolla kaksi mutsia ja kolme lasta pelasimme tänään jalkapallon uusinta muunnosta jalkavaraspalloa. Siinä kaksi äitiä pelaa vanhimman lapsen kanssa jalkapalloa leikkipuistossa kahden nuorimman varastaessa palloa itselleen. Varaslapset nauroivat niin, että juokseminenkin oli hankalaa, jalat venkoilivat kuin kuminauhat.

Mainiota kestaita!

E

 ps. Meillä on arpajaiset! Kaivahan tiistainen postaus esiin ja käy osallistumassa.