Olen vaihtanut hölkkäharrastuksen huonekalujen haalimiseen. Kantapäissäni muhii sitkeä rasitusvamma, minkä vuoksi työpäivän jälkeen voi joko käydä kaupassa tai hakea eskarilaisen kävellen kotiin. Lopun aikaa voi seistä kylmäkallen päällä ja syödä ibuprofeenia.
Alkujärkytyksen jälkeen kävin uimahallissa ja kuntosalilla; ehkä löydän talveksi jonkun keinon hengästyä ilman askellusta. Pyöräilykin on toistaiseksi pannassa (eikä takalistoni oikein ole koskaan innostunut lajista muutenkaan). Tehokkaana ihmisenä sairastin samaan syssyyn poskiontelotulehduksen ja menetin ääneni, joten lepoa pukkasi muistakin syistä kuin iskunvaimennuksen pettämisen vuoksi. Nyt olen rauhoittunut. Pakkoko tässä on ihmisen alinomaa viuhtoa menemään? Talvella kuuluu kulkea vähän hitaalla. Haravointi kelvatkoon, lehtikasojen kuskaaminen jää tosin tervejalkaisille. Tai sitten kärrään kasat kompostiin, kunhan lumi ne taas paljastaa.
Sitten alkoivat mööbelit liikkua, mikä mihinkin suuntaan. Ensin kannettiin väärä sohva yläkerrasta kellariin ja takaisin, sitten oikea sohva enää yhteen suuntaan. Kahdet vanhan talon rappuset ja sormissa sohva, josta ei oikein saa kunnon otetta ja jota kantaessa ei nää jalkoihinsa - ensi kerralla muistaa a) mitata kunnolla ja b) hankkia pikkuveljiä kantojuhdiksi. Ei ollut ehkä järkevin projekti, mitä toteuttaa faskiittijaloin. Hommaan ryhdyttiin, toinen 300 litran akvaario ajelehti luoksemme. Alettiin sisustaa kellarin saunaneteistä. Nyt siellä voi sohvalta käsin katsoa joko kultakaloja, televisiota tai pyykkivuorta.
Tällä viikolla siirtyi nojatuoli miehen harteilla kolmen korttelin päästä olohuoneeseemme ("haetaan kärry vasta, jos et millään jaksa kantaa sitä"), vuodesohva työhuoneesta toiseen maakuntaan, sitten ruokapöytä ja kuusi tuolia muutaman kilometrin päästä entisen keikkuvan pöydän tilalle. Tänään en ole noita palstoja silmäillyt, tulee nähkääs kalliiksi tämä. Juoksu sentään vei tossurahan kerran, korkeintaan kaksi vuodessa, ja kulahtaneet paidat kävivät mainiosti hölkkähien keräämiseen.
Tavoitteena on saada koivet talven aikana niin hyvään kuntoon, että kestävät kunnon vaelluksia. Aseena nyt siis lepo ja jalkeilla ollessa jos jonkinlaiset pohjalliset. Taivallussuunnitelmia on repullinen. Siihen asti istutan hankkimilleni tuoleille tärkeitä ihmisiä ja juon kupposen kuumaa.
J
torstai 31. lokakuuta 2013
maanantai 21. lokakuuta 2013
Nainen, lue Iltalehtesi ja elä oikein
Ymmärsin viikonloppuna, miksi olen niin stressaantunut. Syy ei ole työni, ei liioin kotona puurrettava askare. Stressin ovat synnyttäneet lehtiin naputetut artikkelit, joissa naisia ohjataan oikeaan, hyvään ja terveelliseen elämään.
Lauantaina luin Iltalehteä puhelimeni näytöltä ja satuin kiinnittimään katseeni otsikkoon, joka kuului jotakuinkin näin: "Nainen, stringeissä piilee vaara." Artikkelissa viitattiin erään gynekologin laatimaan selvitykseen, jonka mukaan stringit aiheuttavat naisille todellisia terveyshaittoja. Luin tekstiä dramaattisesta otsikosta toivuttuani innolla, sillä kuulun siihen kansanosaan, joka minimoi alusvaatteiden näkyvyyden. Alushousut eivät saa näkyä päällysvaatteiden läpi ja siksi suosin pieniä kankaanpaloja ja usein vilkutan paljaita pakaroitani päällihousujen sisällä.
Artikkelissa siteerattiin stringien vaaroihin perehtynyttä gynekologia. Lehtijutun mukaan kyseiseen asiaan voi perehtyä, ihan lääkärisihminenkin. Haarat hautuvat, hinkkautuvat ja peräpukamia saattaa tulla helpommin, varoitteli lääkäri. Hätkähdin ymmärrettyäni, että valtaosa länsimaisista naisista on vaarassa.
Stringien vaarallisuuden syyksi paljastui keinokuituinen kangas. Housujen on oltava kokonaan takamuksen peittävät ja mummomalliset, tekstissä todettiin. Ja jotta kaikki olisi täydellistä ja naiselle terveellistä, on alushousujen oltava puuvillaiset. Pelkkä puuvillainen haarakiila ei jalkoväliä pelasta. Tongin alusvaatelaatikkoani, enkä löytänyt yksiäkään puuvillaisia alushousuja. Niissäkin kalsongeissa, joissa takamus peittyi kokonaan, päällikangas oli keinokuitua. Tervetuloa hautuneet ja hinkkautuneet haarat. Näillä alushousuilla mennään.
Jatkoin lehden lukemista. Seuraavaksi naisia muistutettiin oikeasta ravitsemuksesta. Kalkkia ja D-vitamiinia pitää saada riittävästi, muistakaa se, te itsenne laiminlyöneet naiset. Samaisen jutun mukaan naisen liikunnan pitää olla tärähtelevää. Tiedetään, luuliikuntaa. Mietin niitä naisia, jotka eivät ehdi lenkille, vaan ottavat askeleensa työpäivän aikana. Heidän on hakattava kantapäitään lattiaan joka askeleella, lähes marssia, jotta luut vahvistuvat. Pauks, pauks. Ei miehet, ei kolmas maailmansota ole alkanut sinun työpaikallasi. Kuulemasi äänet ovat itseään vahvistavien naisten ääniä.
Luuliikunnan väsyttämiä kinttuja on hoidettava ulkoisesti, kertoi edelleen sama lehti. Talvi-ihoa (!) on kuorittava ja rasvattava. Ja karvat poistettava. Tässäkin naiselle ovat edessään vaaran vuodet. Kelmeät sääret on kynittävä karvoistaan oikein ja niin, ettei synny vaaraa väärin kasvavista karvoista. Onhan historiassa monia kurjia esimerkkejä kieroon kasvaneista suurmiehistä, aurinkoisista isistä ja muista hihhuleista. Jos karva alkaa kasvaa sisäänpäin, ei sitä saa kaivella tai ronkkia. Ja lääkärin puoleen on käännyttävä, jos tilanne pahenee. Muista nyt, äläkä saata itseäsi vaaraan.
Nainen, sinun on ryhdyttävä toimeen heti. Tee itsestäsi karvaton, jottet muistuttaisi eläintä. Sen jälkeen sonnustaudu puuvillaisiin, pakarat peittäviin kalsareihin, jotta muistuttaisit mummoasi, etkä saisi hautuneita haaroja ja peräpukamia. Pingo pitkin lenkkipolkua kuin eläin. Olet kova luu.
Lokakuun loppua toivottaen,
Ee
Lauantaina luin Iltalehteä puhelimeni näytöltä ja satuin kiinnittimään katseeni otsikkoon, joka kuului jotakuinkin näin: "Nainen, stringeissä piilee vaara." Artikkelissa viitattiin erään gynekologin laatimaan selvitykseen, jonka mukaan stringit aiheuttavat naisille todellisia terveyshaittoja. Luin tekstiä dramaattisesta otsikosta toivuttuani innolla, sillä kuulun siihen kansanosaan, joka minimoi alusvaatteiden näkyvyyden. Alushousut eivät saa näkyä päällysvaatteiden läpi ja siksi suosin pieniä kankaanpaloja ja usein vilkutan paljaita pakaroitani päällihousujen sisällä.
Artikkelissa siteerattiin stringien vaaroihin perehtynyttä gynekologia. Lehtijutun mukaan kyseiseen asiaan voi perehtyä, ihan lääkärisihminenkin. Haarat hautuvat, hinkkautuvat ja peräpukamia saattaa tulla helpommin, varoitteli lääkäri. Hätkähdin ymmärrettyäni, että valtaosa länsimaisista naisista on vaarassa.
Stringien vaarallisuuden syyksi paljastui keinokuituinen kangas. Housujen on oltava kokonaan takamuksen peittävät ja mummomalliset, tekstissä todettiin. Ja jotta kaikki olisi täydellistä ja naiselle terveellistä, on alushousujen oltava puuvillaiset. Pelkkä puuvillainen haarakiila ei jalkoväliä pelasta. Tongin alusvaatelaatikkoani, enkä löytänyt yksiäkään puuvillaisia alushousuja. Niissäkin kalsongeissa, joissa takamus peittyi kokonaan, päällikangas oli keinokuitua. Tervetuloa hautuneet ja hinkkautuneet haarat. Näillä alushousuilla mennään.
Jatkoin lehden lukemista. Seuraavaksi naisia muistutettiin oikeasta ravitsemuksesta. Kalkkia ja D-vitamiinia pitää saada riittävästi, muistakaa se, te itsenne laiminlyöneet naiset. Samaisen jutun mukaan naisen liikunnan pitää olla tärähtelevää. Tiedetään, luuliikuntaa. Mietin niitä naisia, jotka eivät ehdi lenkille, vaan ottavat askeleensa työpäivän aikana. Heidän on hakattava kantapäitään lattiaan joka askeleella, lähes marssia, jotta luut vahvistuvat. Pauks, pauks. Ei miehet, ei kolmas maailmansota ole alkanut sinun työpaikallasi. Kuulemasi äänet ovat itseään vahvistavien naisten ääniä.
Luuliikunnan väsyttämiä kinttuja on hoidettava ulkoisesti, kertoi edelleen sama lehti. Talvi-ihoa (!) on kuorittava ja rasvattava. Ja karvat poistettava. Tässäkin naiselle ovat edessään vaaran vuodet. Kelmeät sääret on kynittävä karvoistaan oikein ja niin, ettei synny vaaraa väärin kasvavista karvoista. Onhan historiassa monia kurjia esimerkkejä kieroon kasvaneista suurmiehistä, aurinkoisista isistä ja muista hihhuleista. Jos karva alkaa kasvaa sisäänpäin, ei sitä saa kaivella tai ronkkia. Ja lääkärin puoleen on käännyttävä, jos tilanne pahenee. Muista nyt, äläkä saata itseäsi vaaraan.
Nainen, sinun on ryhdyttävä toimeen heti. Tee itsestäsi karvaton, jottet muistuttaisi eläintä. Sen jälkeen sonnustaudu puuvillaisiin, pakarat peittäviin kalsareihin, jotta muistuttaisit mummoasi, etkä saisi hautuneita haaroja ja peräpukamia. Pingo pitkin lenkkipolkua kuin eläin. Olet kova luu.
Lokakuun loppua toivottaen,
Ee
maanantai 14. lokakuuta 2013
Äidin käyntikortti
Minulla on kävelevä käyntikortti. Hän on pian kuusivuotias ja kulkee mukanani hyvin usein. Jo pienestä lähtien käyntikorttia on kuljetettu mukana siellä ja täällä. Syykin on selvä. Toisella, jolle käyntikortti kuuluu yhtä paljon kuin minulle, on usein niin pitkät työpäivät, pidemmät kuin minulla, että käyntikortti kulkee mukanani talvet ja kesät, etenkin kesät, jolloin olen vapaa työstäni.
Työstäni tämä käyntikortin kehittäminen ja puunaaminen ehkä johtuukin. Tai johtuuhan se muustakin. Siitä esimerkiksi, etten voi hyväksyä käyntikorttini olevan resuinen tai likainen. Tai printtivaatteisiin puettu. Yöpuvussa joku painokuva menettelee, muttei niissä tamineissa, joissa käyntikorttia kuljetetaan kodin ulkopuolella.
Mutta viestinkö käyntikorttini avulla myös minulle tärkeitä asioita, arvoja ja asenteita? Epäilemättä. Haluan, että käyntikorttini on varustettu kuin vuorikiipeilijä urheiluvaatteiden kuvastossa. Yhdestäkään saumasta ei saa tursuta vettä, värien on soinnuttava ja vaatteiden toimittava. Pohjimmiltani haluan kuitenkin kohdata käyntikorttini ajattelevana, keskustelevana ja sellaisena, jolla on oikeus tulla hyvin puetuksi, vaikkei käyntikortti ole ikänsä puolesta täysivaltainen. On käyntikortin oikeus on varustettu niin, ettei liikkuessa ole olo kuin kurkulla muovipussissa. Kenkien on oltava hyvät ja toimivat ja elokuviin mennessä jalassa täytyy olla toiset kengät kuin leikkipuistossa. Käyntikorttikin nauttii huolitellusta ulkonäöstä, siisteistä hiuksista ja pestyistä hampaista.
Käyntikortti on mukana kulkiessaan oppinut asialliseksi ja kohteliaaksi. Hänen yleissivistyksestään on pidetty huolta, puhuttu esimerkiksi uskonnosta ja vaaleista. Hän tietää Risto Rytin tarinan ja Akseli Gallen-Kallelan. Hän puhuu hiljempaa, jos hänen täytyy sanoa jotakin arkaluontoista. Toinen käyntikortin huoltajista, pidempi, keskustelee käyntikortin kanssa avaruudesta ja kannustaa ihmettelemään ja oivaltamaan. Kuljettaessani käyntikorttia päiväksi kaltaistensa joukkoon kerron mahdollisesta liputuspäivästä. "Tänään on Aleksis Kiven ja kotimaisen kirjallisuuden päivä. Seitsemän veljestä..." Iltaisin luemme Suomen lasten taidehistoriaa ja ihmettelemme asioita. Luemme me muutakin. Esimerkiksi Aku Ankkaa ja runoja, Vaahteramäen Eemelin tarinoita ja Ella-kirjoja.
En yritä tehdä käyntikortistani täydellistä tai ajattele hänen olevan parempi kuin muiden käyntikortit. Keskustelen käyntikortin kanssa, varustan hänet asianmukaisesti toimivin ja hyvännäköisin varustein ja edellytän käytöstapoja, joita opetan. -Miten pyydät nätisti? -Saisinko maitoa? -Sanopas moikka, kun lähdemme. -Kiitos ja moikka! Teen tämän kaiken käyntikorttini vuoksi. En silti kiellä, etteivätkö tarkoitusperäni olisi osin itsekkäitä. Mieluummin kuljen siistin ja asiallisen käyntikortin kuin resuisen rääväsuun kanssa. Haluan antaa käyntikortilleni edellytykset pärjätä.
Kirjoittamani ei tarkoita, että muokkaisin käyntikorttini sellaiseksi kuin haluan, erilaiseksi kuin käyntikorttini luonnostaan on. En suinkaan, onhan käyntikortillani puhevaltaa asioissa, jotka katsomme hänelle sopiviksi. Käyntikorttimme ei elä luomassamme henkisessä sisäoppilaitoksessa, eikä toimi kuin robotti. Hän saa olla kuten ikäisensä, leikkiä ja touhuta. Siitä huolimatta hänelle tarjotaan edellytyksiä ja valmiuksia, siistejä vaatteita, käytöstapojen opetusta, rajoja, huolenpitoa ja rakkautta. Ei pieni koko tarkoita sitä, etteikö käyntikortille voisi puhua ajankohtaisista asioista tai pohtia laajoja kokonaisuuksia. Pieni koko ei myöskään tarkoita huonoa pukeutumista, ketsuppisia poskia isotädin syntymäpäivillä tai käytöstavattomuutta.
Kommenttejanne odottaen, asioita hieman kärjiestäen,
Ee
Työstäni tämä käyntikortin kehittäminen ja puunaaminen ehkä johtuukin. Tai johtuuhan se muustakin. Siitä esimerkiksi, etten voi hyväksyä käyntikorttini olevan resuinen tai likainen. Tai printtivaatteisiin puettu. Yöpuvussa joku painokuva menettelee, muttei niissä tamineissa, joissa käyntikorttia kuljetetaan kodin ulkopuolella.
Mutta viestinkö käyntikorttini avulla myös minulle tärkeitä asioita, arvoja ja asenteita? Epäilemättä. Haluan, että käyntikorttini on varustettu kuin vuorikiipeilijä urheiluvaatteiden kuvastossa. Yhdestäkään saumasta ei saa tursuta vettä, värien on soinnuttava ja vaatteiden toimittava. Pohjimmiltani haluan kuitenkin kohdata käyntikorttini ajattelevana, keskustelevana ja sellaisena, jolla on oikeus tulla hyvin puetuksi, vaikkei käyntikortti ole ikänsä puolesta täysivaltainen. On käyntikortin oikeus on varustettu niin, ettei liikkuessa ole olo kuin kurkulla muovipussissa. Kenkien on oltava hyvät ja toimivat ja elokuviin mennessä jalassa täytyy olla toiset kengät kuin leikkipuistossa. Käyntikorttikin nauttii huolitellusta ulkonäöstä, siisteistä hiuksista ja pestyistä hampaista.
Käyntikortti on mukana kulkiessaan oppinut asialliseksi ja kohteliaaksi. Hänen yleissivistyksestään on pidetty huolta, puhuttu esimerkiksi uskonnosta ja vaaleista. Hän tietää Risto Rytin tarinan ja Akseli Gallen-Kallelan. Hän puhuu hiljempaa, jos hänen täytyy sanoa jotakin arkaluontoista. Toinen käyntikortin huoltajista, pidempi, keskustelee käyntikortin kanssa avaruudesta ja kannustaa ihmettelemään ja oivaltamaan. Kuljettaessani käyntikorttia päiväksi kaltaistensa joukkoon kerron mahdollisesta liputuspäivästä. "Tänään on Aleksis Kiven ja kotimaisen kirjallisuuden päivä. Seitsemän veljestä..." Iltaisin luemme Suomen lasten taidehistoriaa ja ihmettelemme asioita. Luemme me muutakin. Esimerkiksi Aku Ankkaa ja runoja, Vaahteramäen Eemelin tarinoita ja Ella-kirjoja.
En yritä tehdä käyntikortistani täydellistä tai ajattele hänen olevan parempi kuin muiden käyntikortit. Keskustelen käyntikortin kanssa, varustan hänet asianmukaisesti toimivin ja hyvännäköisin varustein ja edellytän käytöstapoja, joita opetan. -Miten pyydät nätisti? -Saisinko maitoa? -Sanopas moikka, kun lähdemme. -Kiitos ja moikka! Teen tämän kaiken käyntikorttini vuoksi. En silti kiellä, etteivätkö tarkoitusperäni olisi osin itsekkäitä. Mieluummin kuljen siistin ja asiallisen käyntikortin kuin resuisen rääväsuun kanssa. Haluan antaa käyntikortilleni edellytykset pärjätä.
Kirjoittamani ei tarkoita, että muokkaisin käyntikorttini sellaiseksi kuin haluan, erilaiseksi kuin käyntikorttini luonnostaan on. En suinkaan, onhan käyntikortillani puhevaltaa asioissa, jotka katsomme hänelle sopiviksi. Käyntikorttimme ei elä luomassamme henkisessä sisäoppilaitoksessa, eikä toimi kuin robotti. Hän saa olla kuten ikäisensä, leikkiä ja touhuta. Siitä huolimatta hänelle tarjotaan edellytyksiä ja valmiuksia, siistejä vaatteita, käytöstapojen opetusta, rajoja, huolenpitoa ja rakkautta. Ei pieni koko tarkoita sitä, etteikö käyntikortille voisi puhua ajankohtaisista asioista tai pohtia laajoja kokonaisuuksia. Pieni koko ei myöskään tarkoita huonoa pukeutumista, ketsuppisia poskia isotädin syntymäpäivillä tai käytöstavattomuutta.
Kommenttejanne odottaen, asioita hieman kärjiestäen,
Ee
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)