Bussissa.

Kuljen työmatkani enimmäkseen linja-autolla. Matka kestää puolesta tunnista tuntiin riippuen linjasta. En koskaan myöhästy mutta juoksen aina. Aamulla korvanapeissa turisee Radio Aallon Dynastia-kolmikko, iltapäivällä Spotifyn kautta jotakin tunnelmaan sopivaa. Musiikin lähde on pukeutunut parittomaan lapaseen, jotta akku ei säikähdä pakkasta. Pelkään laulavani ääneen, mutta toisaalta se voisi värittää ykstotista matkantekoa.

Samat ihmiset samoilta pysäkeiltä asettuvat samoille penkkiriveille joka aamu. Itse jättäydyn mahdollisimman eteen, sillä välttelen tarvetta puklata. Valitsen paikan käytävän oikealta puolelta, sillä olen istunut sillä puolen autoa lapsesta asti. Eräs bussikuski toivotti joka ikiselle kyytiin astujalle aurinkoista päivää. Noin 30 matkustajaa katsahti kuskiin vaikea hymyn ja pokerinaaman sekoitus kasvoillaan pystymättä vastaamaan mitään. Viitisen kuljetettavaa kysyi: ”Anteeksi, mitä?” ja kaksi pystyi vastaamaan tervehdykseen täysin spontaanisti. Päivä oli kuin olikin kaunis, ei se kuski sitä kiusallaan ilmoittanut vaikka enemmistöstä siltä tuntuikin.

Aikuisen ja nuoren erottaa muun muassa siitä, että aikuinen kiinnittää huomiota kauniiseen säähän. Aikuisella on myös takin hihaan läpsäistävä heijastinnauha, jolla viittilöidä bussia pysähtymään. Aikuinen ottaa korvanapin korvastaan tervehtiäkseen kuljettajaa ja ehkä jopa kiittääkseen kyydistä.

Pienen kanssa bussissa on erilaista kuin itsekseen työmatkaliikenteessä. Voidaan heilutella kaikille pois jääville, vaihtaa kolme kertaa paikkaa ja piirtää kuvitteellisia karttoja penkkien selkänojiin. Voidaan painaa pää tärisevään ikkunaan ja täristä mukana. Usein huvitan itseäni asentamalla korvanapit pienelle ja kuuntelemalla hänen lauluaan ilman taustamelodiaa.

Linja-autolla reissaaminen on usein väsyttävää. Toisaalta se tarjoaa aamulla pehmeän ja lämpöisen hetken ennen kiireistä tai sekavaa työpäivää. Bussissa kaikki on selvää: istu, pidä huolta käsineistäsi ja koita olla laulamatta. Ja muista jäädä pois oikealla pysäkillä.

J

Haaste vastaanotettu!

1. Mikä on turhin ostoksesi ikinä?

Epilaattori. Sattuu, jättää punaiset pilkut ja silti vähän höylättävääkin. 

2. Mistä tavarasta haaveilet?

Haaveilen jo nyt uudesta 18 kuukauden Moleskine-kalenterista. Pelkistetty ja laadukas. Uuden kalenterin tuoksu on helppo palauttaa mieleen. Kesäkuussa sen taas haistaa!

3. Jos saisit mennä mihin vaan ravintolaan, minne menisit? Miksi?

Komppaan ystävääni Eetä: hyvään sushiravintolaan. Tai ihan mihin vaan, kunhan saan mukaani jonkun tärkeistä.

4. Mihin et lähtisi lomalle?

Tässäkin seura ratkaisee. Välttelen vesisadetta ja kovaa tuulta, mutta eivät nekään ole ongelma, jos on kaveri samassa kohteessa.

5. Minne haluaisit matkustaa?

Barcelonaan. Ja Islantiin.

6. Millaisena näät elämäsi 10 vuoden päästä?

Minulla on hiukan enemmän aikaa omille harrastuksille kuin nyt. Seikkailen perheen kanssa (lähteeköhän pieni vielä teininä mukaan?) ja vietän rauhaiseloa kotosalla. Saatan hyvinkin olla samassa työpaikassa. Mahdollisesti toimin tukiperheenä jollekin nuorelle.

7. Oletko tyytyväinen elämääsi?

Olen. Olo on terveempi kuin vielä muutama vuosi sitten, ja tunnen olevani oikeassa paikassa monessakin mielessä.

8. Salainen paheesi?

Muutamat hömppäsarjat. Joitakin katsellessa tulee jopa paha mieli, ja silti tulee töllötettyä. 

9. Hassuin tapasi?

Tähän kohtaan mieheni palaa huomenna, kunhan saa työpäivän aikana rauhassa miettiä asiaa. 

10. Luottovaatteesi?

Polarn o. Pyretin takki irrotettavalla vuorilla. Käyttöaika syyskuusta maaliskuulle säässä kuin säässä.

11. Mikä on elämän tarkoitus?

Olla läsnä: itselleen ja muille.

J

Haasteellista.

 

Sain haasteen Lattenaiselta (lattenainen.blogspot.com) ja otin sen vastaan. Alla on liuta kysymyksiä, joihin Lattenainen halajaa vastauksia.

 

1.Mikä on turhin ostoksesi ikinä?

En osaa nimetä mitään turhaa ostosta. Taidan olla aika harkitseva kuluttaja. Ostan harvoin mitään ja kun ostan, tarvitsen todella jotakin. Mietin joskus, että ostavatko ihmiset hetken onnea hankkimalla lisää materiaa.

 

2. Mistä tavarasta haaveilet?

En tällä hetkellä mistään.

 

3. Jos saisit mennä mihin vaan ravintolaan, minne menisit? Miksi?

Hyvään sushiravintolaan. Miksikö? Olen sushin ystävä. Pätkä myös, joka söi sushia ensimmäistä kertaa parivuotiaana. Meikäläinen oli aikuisiällä ennen moista kokemusta. Maailma on muuttunut ja sen huomaa selkeästi ruokakulttuurin muutoksista ja siitä, että pienet ihmiset käyttävät kosketusnäytöllisiä puhelimia ja iPadeja suitsaitsukkelaan.

 

4. Mihin et lähtisi lomalle?

Jemeniin.

 

5. Minne haluaisit matkustaa?

 Kööpenhaminaan nyt ensiksi.

 

6. Millaisena näät elämäsi 10 vuoden päästä?

En minä voi tietää, millaista elämäni on silloin tai onko minulla ylipäätänsä elämääni enää. Jos on, toivon saavani seurata nuoren miehen, Pätkän eloa. Todennäköisesti minulla on koira. Mitä teen työkseni? Toivottavasti sellaista, jossa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Päivä vain ja hetki kerrallansa.

 

7. Oletko tyytyväinen elämääsi?

Olen minä. En oikein osaa sanoa, mitä kaipaisin. Kesää ehkä, mutta kesän kaipuu keskellä talvea ei minusta kerro tyytymättömyydestä. Ammatillista pohdintaa teen, mikä sekin tuntuu tarpeelliselta. Kaikelle on aikansa.

 

8. Salainen paheesi?

Paheeni on Pepsimaxin lipittäminen, muttei liene salaista kenellekään, joka tuntee minua paremmin.

 

9. Hassuin tapasi?

Laskea yksin juostessani askeleita tyyliin yksi-yksi-kaksi-kaksi-kolme-kolme...

 

10. Luottovaatteesi?

Töissä leggingsit ja neulemekko. Vapaalla hyvät ulkoiluvaatteet ja Salomonin maastojuoksukengät ovat suosikkini.

 

11. Mikä on elämän tarkoitus?

Elää hyvin ja tänään. 

Koska haaste pitää laittaa eteenpäin, kysyn nämä samat kysymykset J:lta, ystävältäni ja blogikumppaniltani. J ohoi, pistähän vastaten.

Mukavaa tiistaita toivottaen,

Ee

Miksei kenelläkään ole aikaa? Ja suuren arvonnan tulos.

 En tiedä, ovatko asiat joskus olleet toisella tolalla, mutta nykyään minusta tuntuu, ettei kenelläkään ole aikaa tavata. Arki on niin täynnä asioita, menoja ja juttuja, että ystävien tapaamiset pitää sopia monta viikkoa aikaisemmin ja silloinkin kalentereita pitää venkslata. Kaipaan ihan hirveästi niitä läheisiä, joide luokse voisi vain pölähtää ja jotka pölähtäisivät meille. Koti saisi olla hyrynmyryn, kaapit tyhjinä vierasvaroista ja emännällä kulahtaneet kotiverkkarit jalassa. Sitten laitettaisiin teepannu liedelle ja rouskutettaisiin Oivariinilla kuorrutettua hapankorppua.

Olen paljon kahdestaan Pätkän kanssa, koska Pitkä tekee vuorotyötä. En voi sopia menojani pitkällä tähtäimellä. -Lähtisitkö sinne ja tänne, silloin ja tällöin? -En tiedä, kun Pitkä ei ole saanut uutta työvuorolistaa vielä. Sellaisia menoja, joihin Pätkä ja koirat voivat tulla mukaan, voin sopia vaikka kuinka paljon. Mutta ei sellaisia ole paljoa. Niinpä touhuamme Pätkän kanssa milloin mitäkin ja yleensä koirat ovat mukanamme.

Meidän arkemme on rauhoittunut sen jälkeen, kun Pätkän jalka tuli kipeäksi. Enää meillä ei kiirettä harrastuksiin työ- tai mahdollisen hoitopäivän jälkeen. Kun työpäivä päättyy, on ainoa meitä määräävä aika nukkumaanmenoaika. Se tuntuu tosi hyvältä, vaikka kurjaa on, ettei Pätkä voi tällä hetkellä tanssia. Pyöräilemme joka ilta, mutta sille ei ole määrättyä kellonaikaa. Kannatan vahvasti ajatusta siitä, että lapsilla täytyisi olla arki-iltoinakin vapaata aikaa hoito- tai koulupäivän jälkeen. Mitä ajattelevat ne vanhemmat, joiden lapsilla on jokaisena tai lähes jokaisena iltana joku harrastus? Miltä lapsesta tuntuu se, että illalla kiiruhdetaan vielä harrastuksiin? Kaipaisiko lapsi joskus rauhaa ja aikaa? Ei haittaisi, vaikka lapsi vähän tylsistyisi ja saisi päivän liikunta-annoksen kävelemällä lenkin vanhempansa kanssa kodin lähistöllä.

 Meille saa tulla kylään, vaikka tänään!

-Ee-

Ps. Arvonta on suoritettu! Jokainen osallistuja sai arvontakippoon lapun. Onnetar oli lyhyt. Ja voittajaksi arpoutui Tuuli, jolle posti kuljettaa Dermosilin tuotteita! Onnea! Otan Tuulin sinuun yhteyttä, niin saat palkintosi.

Kasvovettä, puhdistusmaitoa ja kasvovoidetta!

Kesäheila, kesäleski ja kosmetiikka.

Luin taannoin Me Naisia. Lehti oli viime kesältä ja samainen kuin se, josta kirjoitin jo aiemmassa postauksessani. Silloin kerroin teille joulukuun kunniaksi, että persikkaiset sävyt sopivat päivettyneelle iholle. Kyseinen lehti sisälsi muutenkin kaikkea, mitä luonnehtisin sanoilla kevyt ja aivoja rasittamaton. Mietin, kenelle lehteä oli ajateltu myydä. Ilahtuvatko 30+ naiset tällaisista jutuista arkisen elonsa tiimellyksessä? Epäilen. Otsikot olivat näet tyyliä "Näin selviät kaupungissa kesäleskenä", "Selvitä, onko kesäheilastasi pidempään suhteeseen", "Bileet haltuun" ja "Ammattilaisten kosmetiikkavinkit".

En ollut kesäleski, eikä minulla ollut kesäheilaa. Bileitä, joissa täytyisi olla kimmeltävänä, ei ole tulossa. Pätkän syntymäpäiväbileet haltsaan omin neuvoin, kiitos vaan. Kosmetiikkaa sen sijaan on ja käytän sitä päivittäin. Kyllä, jokaisena päivänä sudin silmiini ripsiväriä, laitan kosteusvoidetta ja lutraan kasvovedellä. Useimpina päivinä tursotan kämmenselkääni värivoidetta, jonka siirrän punavalkoisille kasvoilleni. Sopisin talvella IFK:n maskotiksi, niin ovat oikeat värisävyt kasvoilla.

En jaksanut lukea kesäleski-vinkkejä, enkä uhrannut ajatuksiani kesäheilallekaan, vaan luin kosmetiikkavinkit. Pidän kosmetiikkaa koskevista vinkeistä, sellaisista, joissa kerrotaan tuotteista, joiden hinta-laatusuhde on kohdallaan ja joihin ei mene puolta tilistä. Tällä kertaa lehti ei esitellyt sellaisia, vaan kullattuja purnukoita, joiden hinta oli kolminumeroinen. Omat tuotteeni kustantavat vitosen per purkki ja sitä rataa. Dermosililtä! Ripsiväri on kallein hankintani, sekin vain kympin verran.

Lumenea ja Lorealia. Kaikki loput Dermosililtä.

Tuotteita esitelleet ammattilaiset, äiti ja tytär, näyttivät lähes sisaruksilta. Viisikymppinen kosmetologi-äiti kertoi ottaneensa vähän pistoksia ja iho näytti pinkeältä ja rypyttömältä. Muuten tämän kaksikon kauneus selittyi hyvällä elämällä ja tuolla kalliilla kosmetiikalla. Ripsiseerumi, 143 ja luomiväri 86,9 euroa. Kasvot tulevat parhaiten kosteutetuksi hoitonesteellä, josta saa pulittaa 155 euroa. Uskon, että edelliset tuotteet ovat varmasti hyviä ja lähes satasen luomiväri pysyy ripsien yläpuolella aamusta iltaan hoitonesteen toimivuudesta puhumattakaan. Itse keskityn kuitenkin huokeampiin tuotteisiin yksinkertaisesti siksi, ettei minulla ole varaa tuollaisiin. Entä jos olisi? Luultavasti pitäytyisin silti halvemmissa versioissa ja sietäisin IFK:n värejä naamassani.

Ta-daa! Näillä minä selviän.

Vielä on tilaa yhdelle, joka käyttää Rexonaa. Ja Cleanin ihania tuoksuja. 

Dermosilin tuotteet ovat suosikkejani. Ja yksi Lumene.

Älyttömän hyvä puhdistusmaito! Hyvästi meikki ja muu töhkä.

Silmiin, naamaan ja jalkaan. Molempiin.

-Äiti, sä tuoksut ihan joltain keksiltä.

Dermosilin hiuslakkaa ja Tigin pientä puhetta.

Dermosilit ovat tilattavissa netistä. Hinta huokea, laatu hyvä. Ovat paljon halvempia kuin Lumenet ja rasvat pelittävät minusta paremmin kuin Lumenet. Lisäksi Dermosilin ansioksi on mainittava, että merkiltä löytyy paljon tuotteita herkkäihoisille. Yhtä en kuitenkaan vaihda, Lumenen ripsäriä.

Vielä ehdit osallistua viime lauantaina käynnistyneeseen arvontaan kommentoimalla! Illalla arvotaan Dermosilin tuotteita!

Kivaa lauantaita toivottaa,

Ee

Kodinkoneita

Hankin tänään kapselikeittimen, vaikka imurille olisi ollut suurempi tilaus. Johto kelautuu kesken imun, mutta ei kuitenkaan kunnolla enää silloin, kun on aika koota se pahuksen vempain takaisin siivouskomeroon. Vielä viimeisillä voimillaan imurin putki kolauttaa ohimoon, ennen kuin saan komeron oven kiinni. Martta saa paikan, vaihtoehtoisesti ihmisystävällinen imuri kodin.

Onneksi on nyt se keitin, jolla saa imurointipalkaksi kätevästi espresson tai maitoisemman version. Jumpittelin näitä keittimiä vastaan, kunnes kylässä maistoin. Maku ei ollutkaan automaateista tuttu ätläkäntunkkainen, vaan yllättävän oikea. Peruskeitin hävisi keittiön perimmäiseen kaappiin, kaivettakoon se sieltä suurempia kestejä varten. En juo tavallista kahvia itse ollenkaan, mutta espresso ja mukaelmansa maistuvat varsinkin hyvässä seurassa. Viime viikonloppua juhlistin tosin maidolla, joka tarjoiltiin kuohuviinilaseista. Anna lapsen kattaa pöytä ja haarukoit keittoa.

Tunnelmavalossa täällä näyttää nyt ihan siistiltä. Takassa palaa tuli ja valkoinen joulutähti on kuin ihmeen kaupalla edelleen hengissä. Lapsi selaa sängyssään Aku Ankkojaan ja uuvahtaa pian sarjakuvamappi poskea vasten. Tämäniltainen sijaintini on torkkupeiton alla ja juustonaksujen vieressä. Tästä on lyhyt matka uneen.

J

Lauantaita ja ensi viikon arpajaiset

Päivä on sujunut rauhallisissa merkeissä. Olemme olleet, aikuiset ovat opiskelleet ja Pätkä on lukenut salapoliisin käsikirjaa. Olemme lisäksi syöneet kasvispitoista ruokaa, Pitkä ja Pätkä myös. Heittelin kasviksia ruokaan kysymättä ja hyvin näytti ape uppoavan. Pätkä on kinunnut joululta jääneitä suklaita ja kieltosana on aiheuttanut muutamia ensimmäiseen maailmansotaan verrattavia konflikteja. Hiukan on kaivattu Marttia, siis Ahtisaarta, sovittelemaan. Onneksi Pitkä on kuin viili, ei suutu, ei hermostu. Meikäläisen väsyneitä korvia huuto hieman korvensi, myönnän. Pidin pintani ja suklaata sai vasta spagetin jälkeen. Mutta oi, miten helppoa olisikaan antaa periksi! -Joo, ota vaan niin paljon kuin haluat. Meillä sanottiin tänäänkin, että ei, vasta ruuan jälkeen.

Tänään ohjelmassa on vielä koiralenkki, jolle suuntaan yksin ilman muita kaksikinttuisia.

Ensi lauantaita blogissamme koittaa arvonnan hetki, enkä tarkoita lottoa. Saat yhden arvan kommentoimalla tätä postausta. Tattista vaan jo etukäteen! Kommentteja on tosi mukava lukea.

Putousta odottaen, lenkille suunnaten,

Ee

Mun sisko

Minä ja siskoni emme ole ihan samanikäisiä. Olen pikkusisko ja siskoni isosisko. Aikuisiällä ikäerolla ei ole merkitystä ja uutterasti sisko on minua aikanaan mukanaan kuljettanut, vaikka olen kahdeksan vuotta nuorempi. Olin oikeutettua saunaseuraa, kun sisko tuli opiskeluaikanaan kotiin käymään ja autoilemaankin minut huolittiin monesti mukaan. Sisko opetti minut laulamaan yhden joululaulun väärin, tunki nimeni kieltosanan kohtaan ja vasta koulussa tajusin, että laulan biisiä väärin ja ihan toisin kuin muut. Nyt jo Pätkäkin veisaa samaa joululaulua ja nimenomaan siskon versiota, kiitos Pitkän.-... käyppä tänne, emme [Emmi] pelkää...

Siskon kanssa matkasimme ulkomaillekin, aikuinen sisko ja alakouluikäinen pikkusisko. Jalkani murtui Saksassa, mutta hyvin pääsimme takaisin Suomeen. Sisko auttoi minua aina koulujutuissa ja kannusti eteenpäin. Kirjoitimme yhdessä minun ruotsin kirjoitelmiani. Ei siksi, etten olisi itse saanut niitä kirjoitettua, mutta kun yhdessä se oli niin paljon kivempaa. Aineesta, jonka otsikko oli Jag en fruitarianist, sain kympin ja epäilevältä opettajalta vaatimuksen kirjoittaa uuden. Kirjoitimme siskon kanssa uuden aineen tv-sarjasta Kauniit ja rohkeat. Taas kymppi ja luovuttanut opettaja. Ruotsin kappaleitakin suomensimme yhdessä. Muistan edelleen erään aamun siskon asunnossa Helsingissä, aamun, jona suomensin lukion ruotsin kirjasta kappaletta Punken friade oss. Tekstissä kerrottiin Martti ja Pantse Syrjästä. Ylioppilaskirjoituksiin valmistauduin siskon antamilla vinkeillä ja ohjeilla. Sekin kannatti. Sisko oli minulle esimerkki, jota ihailin ja jota edelleen pidän tajuttoman pätevänä tyyppinä. Mun siskolla leikkaa!

Olin yhdeksänvuotias, kun siskoni muutti opiskelemaan. Muistan, kuinka surullinen olin silloin. Siskoni oli tukeni ja turvani, minun maailmani tärkein ihminen. Kirjoitin kirjeitä siskolle ja sain kunniatehtävän, siskon koiran hoitamisen. Aina kun oli mahdollista, matkustin siskon luo Tampereelle. Niin kävi melko usein. Muistan monen monta perjantaita, kun lähdin siskon luo viikonlopuksi ja sunnuntaita, kun pala kurkussa halasin siskoa juna-asemalla. Siskon koiran muutettua siskolle raahasin vierailuille mukaan oman chihuahuani, Venlan. Me istuimme junassa Venlan kanssa, Venla kuljetuslaatikossa, minä penkillä. Kerran joku ohikulkija kysyi, kuljetinko kuljetuskopassa hilleriä. Kyllä Venla kävi hilleristäkin. Esiintyihän se siskoni kultaisennoutajan, uroksen, pentunakin aivan sujuvasti. Niin ohitsemme kulkenut äitihenkilö esitteli koiramme lapsilleen. -Katsokaa, äitikoira ja lapsikoira. 

Aikuisiällä olemme kulkeneet siskon kanssa omia polkujamme, mutta silti samaa matkaa. Olemme jutelleet yhdestä sun toisesta asiasta ja auttaneet toisiamme. Aina juttu jatkuu siitä, mihin se on viimeksi jäänyt ja tarinaa piisaa. Jos muutamaan päivään ei kuulu mitään, soittaa toinen. Ja kyllä kuuluu. Jos minulle ja Pitkälle kävisi jotakin, hoitaisi sisko Pätkän kuin oman lapsensa. Ja minä hoitaisin siskon lapset.

Nyt täytyisi enää päästä Turkuun, saada sieltä töitä ensin minulle ja sitten Pitkälle. Silloin olisimme siskon kanssa jälleen samassa kaupungissa. Serkuilla olisi toisensa, lapsilla tätinsä, siskoilla toisensa. Ja kyllä siskon miehellä Vesistöllä ja Pitkälläkin olisi seuraa toisistaan. Oi Turku ja ympäryskuntasi, ottakaa meidät vastaan! Tahdomme varsinaiseen Suomeen. Emme sinun takiasi, mutta siskon ja sen kaiken, mitä yhdessä voisimme tehdä. Ensimmäiseksi kaataisimme Pepsi Maxia laseihin. 

Siskolle ja teille kaikille, kivaa iltaa!

Ee

Sohvaperuna —> het potatis

Kohtasin joululomalla elämäni ensimmäisen selkäkivun. Alaselkä meni puoleksitoista viikoksi niin juntturaan, etten ylettynyt omiin polviini ja onnistuin nukkumaan vain lattialla. Syytän hiihtoa. En havuja, voitelua tai säätä. Ensin suivaannuin, sitten synkistyin liikkumattomuudesta. Urheilun vapauttamia endorfiineja ei korvata pehmeimmälläkään peitolla saati suklaalla, vaikka ne sopivassa suhteessa nautittuina oivallisesti täydentävätkin liikunnasta saatavaa iloa.

Lääkkeistä seurasi särkylääkepäänsärkyä, mikä on varsinkin migreenipotilaalle aivan älytön ja kirottu seuraus kivunlievityksestä. Lattialla vietetyt yöt muuttivat unen laadun välttäväksi. Tavaroita alkoi kertyä lattioille, aivastaminen oli käytännössä mahdotonta ja hammastahna valui sylkiessä rinnuksille. Sanovat, että suoraselkäisyys on hieno piirre ihmisessä.

Tämän vuoden kunniaksi nautittu kuohuviini leppoisti selän lihaksistoa sen verran, että sain nukuttua pehmeällä alustalla ja kykenin pukeutumaan ilman apua. Töpöttelevä askel on jo pidentynyt ja kohta kai uskaltaudun jo hölkälle. Kyse ei ollut pitkästä levosta ja silti olo ehti olla hankala. Sain hiukan osviittaa siitä, miltä mahtaa tuntua heistä, joiden selkä oireilee kroonisesti. Myötätuntoa ja tarmoa täältä ihan kaikille nikamille.

Nyt lähti sitten armoton keskivartalon olojen parannus käyntiin. Alkuvuoteen ajoittunut liikunnattomuus lisäsi motivaatiota entisestään. En ole liikuntakeskusihminen (tai ehkä olisin, jos kymppikortti olisi vielä toimivaa valuuttaa lähiseudun saleilla) ja kiipeilyparinikin kokoaa vielä pitkän tovin itseään synnytyksen jäljiltä. Jotain tarttis kumminkin tehdä.

Hankin kahvakuulan. Olisikohan tämä se väline, joka ei ajautuisi varaston hyllylle siihen väärän kokoisen rullaverhon viereen? Toivo elää, mutta niinhän sillä on tammikuussa tapana. Viime vuona tukenani oli ystäväni Een haaste. Sellainen olisi tilauksessa tällekin vuodelle!

Muutaman varsin tarmokkaan ystäväni kanssa vuoden liikuntoja on suunniteltu aloituspalaverin verran. Saunaillat eivät suinkaan ole joukkuelajeja pelaavien miesten etuoikeus. Sellainen järjestetään pian tuppukylän laitamilla loskassa hölkkäävien likkojen toimesta. Tervetuloa mukaan, Ee! Tarvitsemme kuulailun ja liikuntaintoilun asiantuntijan paikalle. Kuohuviinitarjoilu.

Reipasta tätä vuotta!

J

Äitinä olemisen sietämätön keveys

Kummityttö 1 v 9 kk sai pikkuveljen. Pakkasimme isosiskon rusinoineen autoon ja ajoimme uimahalliin. Oma isopieni auttoi lainalasta ehkä liiankin kätevästi pukutiloissa. Ehdin kuitenkin suihkuun ja altaallekin mukaan. Oma lapsi sai liukua jo varhain itse lastenaltaan pientä mäkeä, mutta tuota pientä veljentytärtä en hennonnut päästää hetkeksikään otteestani.  Saunan jälkeen suihkussa osa hiuskuontalostani jäi pesemättä ja toinen osa huuhtelematta, mutta hyvillä mielin ja haavereitta selviydyttiin.

Sanonta huolehtia lapsesta kuin omastaan muuntuu uimahallin kaltaisessa tilassa muotoon huolehtia paremmin kuin omastaan. Oman lapsen kuhmut on helpompi käsitellä kuin vieraan. Äskenkin, kun oma lapseni valitti niskaansa, odotin pari tuntia ennen kuin reagoin ja senkin jälkeen olin lääkitä hänet kalkkitabletilla. Omaa lasta hoivatessa uskaltaa kuulostella rauhassa, onko kyseessä väsymys, kiukku, huomionkipeys tai kaikki mainitut vaiko ihan todellinen vaiva. Taisi se olla kipeä oikeasti, iltapäivän rattikelkkajunaviritykset pulkkamäessä palkittiin täten. Nyt jo levollinen lääkittynä, suukoteltuna ja iltasadutettuna.

Vanhemmuus on opettanut ymmärtämään pienen avuttomuuden. Vastuuseen on kasvanut rytinällä, suurempia kolauksia ensin pelkää ja sitten säikähtää hirveästi. Pienempiä siedän pikkuveljien jo 30 vuoden ajan tarjoamien muksahteluiden johdosta hienosti. Kun on vastuussa toisen pienestä, herkistyy entisestään jo siksikin, että haluaa retken piirtyvän pieneen mieleen mieluummin naurun- kuin kauhunsekaisena. Saati siksi, että tajuaa elämän ainutlaatuisuuden.

Töissäni mietin turvallisuusnäkökulmaa päivittäin. Raja kotona ja koulussa kulkee äärimmäisenä teräaseissa, sähkövempaimissa ja avotulessa kemikaaleista puhumattakaan. Niiden kohdalla ei voi soveltaa. Silti pienelle ihmiselle sattuu ja tapahtuu. Lohdutettavaksi raahautuu milloin polvet verille kaatunut, milloin tikun jalkapohjaansa saanut pieni muru. Kaikelta ei millään voi suojella, kunpa edes pahimmilta. Äitiys on onnesta johtuvaa epäonnen pelkoa.

J