perjantai 4. tammikuuta 2013

Sohvaperuna —> het potatis

Kohtasin joululomalla elämäni ensimmäisen selkäkivun. Alaselkä meni puoleksitoista viikoksi niin juntturaan, etten ylettynyt omiin polviini ja onnistuin nukkumaan vain lattialla. Syytän hiihtoa. En havuja, voitelua tai säätä. Ensin suivaannuin, sitten synkistyin liikkumattomuudesta. Urheilun vapauttamia endorfiineja ei korvata pehmeimmälläkään peitolla saati suklaalla, vaikka ne sopivassa suhteessa nautittuina oivallisesti täydentävätkin liikunnasta saatavaa iloa.

Lääkkeistä seurasi särkylääkepäänsärkyä, mikä on varsinkin migreenipotilaalle aivan älytön ja kirottu seuraus kivunlievityksestä. Lattialla vietetyt yöt muuttivat unen laadun välttäväksi. Tavaroita alkoi kertyä lattioille, aivastaminen oli käytännössä mahdotonta ja hammastahna valui sylkiessä rinnuksille. Sanovat, että suoraselkäisyys on hieno piirre ihmisessä.

Tämän vuoden kunniaksi nautittu kuohuviini leppoisti selän lihaksistoa sen verran, että sain nukuttua pehmeällä alustalla ja kykenin pukeutumaan ilman apua. Töpöttelevä askel on jo pidentynyt ja kohta kai uskaltaudun jo hölkälle. Kyse ei ollut pitkästä levosta ja silti olo ehti olla hankala. Sain hiukan osviittaa siitä, miltä mahtaa tuntua heistä, joiden selkä oireilee kroonisesti. Myötätuntoa ja tarmoa täältä ihan kaikille nikamille.

Nyt lähti sitten armoton keskivartalon olojen parannus käyntiin. Alkuvuoteen ajoittunut liikunnattomuus lisäsi motivaatiota entisestään. En ole liikuntakeskusihminen (tai ehkä olisin, jos kymppikortti olisi vielä toimivaa valuuttaa lähiseudun saleilla) ja kiipeilyparinikin kokoaa vielä pitkän tovin itseään synnytyksen jäljiltä. Jotain tarttis kumminkin tehdä.

Hankin kahvakuulan. Olisikohan tämä se väline, joka ei ajautuisi varaston hyllylle siihen väärän kokoisen rullaverhon viereen? Toivo elää, mutta niinhän sillä on tammikuussa tapana. Viime vuona tukenani oli ystäväni Een haaste. Sellainen olisi tilauksessa tällekin vuodelle!

Muutaman varsin tarmokkaan ystäväni kanssa vuoden liikuntoja on suunniteltu aloituspalaverin verran. Saunaillat eivät suinkaan ole joukkuelajeja pelaavien miesten etuoikeus. Sellainen järjestetään pian tuppukylän laitamilla loskassa hölkkäävien likkojen toimesta. Tervetuloa mukaan, Ee! Tarvitsemme kuulailun ja liikuntaintoilun asiantuntijan paikalle. Kuohuviinitarjoilu.

Reipasta tätä vuotta!

J

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti