Mun sisko

Minä ja siskoni emme ole ihan samanikäisiä. Olen pikkusisko ja siskoni isosisko. Aikuisiällä ikäerolla ei ole merkitystä ja uutterasti sisko on minua aikanaan mukanaan kuljettanut, vaikka olen kahdeksan vuotta nuorempi. Olin oikeutettua saunaseuraa, kun sisko tuli opiskeluaikanaan kotiin käymään ja autoilemaankin minut huolittiin monesti mukaan. Sisko opetti minut laulamaan yhden joululaulun väärin, tunki nimeni kieltosanan kohtaan ja vasta koulussa tajusin, että laulan biisiä väärin ja ihan toisin kuin muut. Nyt jo Pätkäkin veisaa samaa joululaulua ja nimenomaan siskon versiota, kiitos Pitkän.-... käyppä tänne, emme [Emmi] pelkää...

Siskon kanssa matkasimme ulkomaillekin, aikuinen sisko ja alakouluikäinen pikkusisko. Jalkani murtui Saksassa, mutta hyvin pääsimme takaisin Suomeen. Sisko auttoi minua aina koulujutuissa ja kannusti eteenpäin. Kirjoitimme yhdessä minun ruotsin kirjoitelmiani. Ei siksi, etten olisi itse saanut niitä kirjoitettua, mutta kun yhdessä se oli niin paljon kivempaa. Aineesta, jonka otsikko oli Jag en fruitarianist, sain kympin ja epäilevältä opettajalta vaatimuksen kirjoittaa uuden. Kirjoitimme siskon kanssa uuden aineen tv-sarjasta Kauniit ja rohkeat. Taas kymppi ja luovuttanut opettaja. Ruotsin kappaleitakin suomensimme yhdessä. Muistan edelleen erään aamun siskon asunnossa Helsingissä, aamun, jona suomensin lukion ruotsin kirjasta kappaletta Punken friade oss. Tekstissä kerrottiin Martti ja Pantse Syrjästä. Ylioppilaskirjoituksiin valmistauduin siskon antamilla vinkeillä ja ohjeilla. Sekin kannatti. Sisko oli minulle esimerkki, jota ihailin ja jota edelleen pidän tajuttoman pätevänä tyyppinä. Mun siskolla leikkaa!

Olin yhdeksänvuotias, kun siskoni muutti opiskelemaan. Muistan, kuinka surullinen olin silloin. Siskoni oli tukeni ja turvani, minun maailmani tärkein ihminen. Kirjoitin kirjeitä siskolle ja sain kunniatehtävän, siskon koiran hoitamisen. Aina kun oli mahdollista, matkustin siskon luo Tampereelle. Niin kävi melko usein. Muistan monen monta perjantaita, kun lähdin siskon luo viikonlopuksi ja sunnuntaita, kun pala kurkussa halasin siskoa juna-asemalla. Siskon koiran muutettua siskolle raahasin vierailuille mukaan oman chihuahuani, Venlan. Me istuimme junassa Venlan kanssa, Venla kuljetuslaatikossa, minä penkillä. Kerran joku ohikulkija kysyi, kuljetinko kuljetuskopassa hilleriä. Kyllä Venla kävi hilleristäkin. Esiintyihän se siskoni kultaisennoutajan, uroksen, pentunakin aivan sujuvasti. Niin ohitsemme kulkenut äitihenkilö esitteli koiramme lapsilleen. -Katsokaa, äitikoira ja lapsikoira. 

Aikuisiällä olemme kulkeneet siskon kanssa omia polkujamme, mutta silti samaa matkaa. Olemme jutelleet yhdestä sun toisesta asiasta ja auttaneet toisiamme. Aina juttu jatkuu siitä, mihin se on viimeksi jäänyt ja tarinaa piisaa. Jos muutamaan päivään ei kuulu mitään, soittaa toinen. Ja kyllä kuuluu. Jos minulle ja Pitkälle kävisi jotakin, hoitaisi sisko Pätkän kuin oman lapsensa. Ja minä hoitaisin siskon lapset.

Nyt täytyisi enää päästä Turkuun, saada sieltä töitä ensin minulle ja sitten Pitkälle. Silloin olisimme siskon kanssa jälleen samassa kaupungissa. Serkuilla olisi toisensa, lapsilla tätinsä, siskoilla toisensa. Ja kyllä siskon miehellä Vesistöllä ja Pitkälläkin olisi seuraa toisistaan. Oi Turku ja ympäryskuntasi, ottakaa meidät vastaan! Tahdomme varsinaiseen Suomeen. Emme sinun takiasi, mutta siskon ja sen kaiken, mitä yhdessä voisimme tehdä. Ensimmäiseksi kaataisimme Pepsi Maxia laseihin. 

Siskolle ja teille kaikille, kivaa iltaa!

Ee