lauantai 19. tammikuuta 2013

Kesäheila, kesäleski ja kosmetiikka.

Luin taannoin Me Naisia. Lehti oli viime kesältä ja samainen kuin se, josta kirjoitin jo aiemmassa postauksessani. Silloin kerroin teille joulukuun kunniaksi, että persikkaiset sävyt sopivat päivettyneelle iholle. Kyseinen lehti sisälsi muutenkin kaikkea, mitä luonnehtisin sanoilla kevyt ja aivoja rasittamaton. Mietin, kenelle lehteä oli ajateltu myydä. Ilahtuvatko 30+ naiset tällaisista jutuista arkisen elonsa tiimellyksessä? Epäilen. Otsikot olivat näet tyyliä "Näin selviät kaupungissa kesäleskenä", "Selvitä, onko kesäheilastasi pidempään suhteeseen", "Bileet haltuun" ja "Ammattilaisten kosmetiikkavinkit".

En ollut kesäleski, eikä minulla ollut kesäheilaa. Bileitä, joissa täytyisi olla kimmeltävänä, ei ole tulossa. Pätkän syntymäpäiväbileet haltsaan omin neuvoin, kiitos vaan. Kosmetiikkaa sen sijaan on ja käytän sitä päivittäin. Kyllä, jokaisena päivänä sudin silmiini ripsiväriä, laitan kosteusvoidetta ja lutraan kasvovedellä. Useimpina päivinä tursotan kämmenselkääni värivoidetta, jonka siirrän punavalkoisille kasvoilleni. Sopisin talvella IFK:n maskotiksi, niin ovat oikeat värisävyt kasvoilla.

En jaksanut lukea kesäleski-vinkkejä, enkä uhrannut ajatuksiani kesäheilallekaan, vaan luin kosmetiikkavinkit. Pidän kosmetiikkaa koskevista vinkeistä, sellaisista, joissa kerrotaan tuotteista, joiden hinta-laatusuhde on kohdallaan ja joihin ei mene puolta tilistä. Tällä kertaa lehti ei esitellyt sellaisia, vaan kullattuja purnukoita, joiden hinta oli kolminumeroinen. Omat tuotteeni kustantavat vitosen per purkki ja sitä rataa. Dermosililtä! Ripsiväri on kallein hankintani, sekin vain kympin verran.

Lumenea ja Lorealia. Kaikki loput Dermosililtä.

Tuotteita esitelleet ammattilaiset, äiti ja tytär, näyttivät lähes sisaruksilta. Viisikymppinen kosmetologi-äiti kertoi ottaneensa vähän pistoksia ja iho näytti pinkeältä ja rypyttömältä. Muuten tämän kaksikon kauneus selittyi hyvällä elämällä ja tuolla kalliilla kosmetiikalla. Ripsiseerumi, 143 ja luomiväri 86,9 euroa. Kasvot tulevat parhaiten kosteutetuksi hoitonesteellä, josta saa pulittaa 155 euroa. Uskon, että edelliset tuotteet ovat varmasti hyviä ja lähes satasen luomiväri pysyy ripsien yläpuolella aamusta iltaan hoitonesteen toimivuudesta puhumattakaan. Itse keskityn kuitenkin huokeampiin tuotteisiin yksinkertaisesti siksi, ettei minulla ole varaa tuollaisiin. Entä jos olisi? Luultavasti pitäytyisin silti halvemmissa versioissa ja sietäisin IFK:n värejä naamassani.

Ta-daa! Näillä minä selviän.

Vielä on tilaa yhdelle, joka käyttää Rexonaa. Ja Cleanin ihania tuoksuja. 



Dermosilin tuotteet ovat suosikkejani. Ja yksi Lumene.

Älyttömän hyvä puhdistusmaito! Hyvästi meikki ja muu töhkä.
Silmiin, naamaan ja jalkaan. Molempiin.
-Äiti, sä tuoksut ihan joltain keksiltä.
Dermosilin hiuslakkaa ja Tigin pientä puhetta.
Dermosilit ovat tilattavissa netistä. Hinta huokea, laatu hyvä. Ovat paljon halvempia kuin Lumenet ja rasvat pelittävät minusta paremmin kuin Lumenet. Lisäksi Dermosilin ansioksi on mainittava, että merkiltä löytyy paljon tuotteita herkkäihoisille. Yhtä en kuitenkaan vaihda, Lumenen ripsäriä.

Vielä ehdit osallistua viime lauantaina käynnistyneeseen arvontaan kommentoimalla! Illalla arvotaan Dermosilin tuotteita!

Kivaa lauantaita toivottaa,

Ee

1 kommentti: