Kohti kolmeatoista

Loman sunnuntai on mainio päivä. Se on sunnuntaimpi kuin tavallinen sunnuntai, sillä huomenna on vielä vapaata ja tiistaina ja keskiviikkonakin. Söin aamupalaksi tortilloja, joita jäi eiliseltä päivälliseltä. Minusta tukevamman aamiaisen syömiseen oli selkeät perusteet, ruokailinhan vasta yhdentoista jälkeen. Olin oikeasti hereillä jo seitsemän maissa, kun Koiranen ja Loukkunen söivät, mutta sitten kömmin takaisin kolmen peiton alle. Jatkounille oli mahdollisuus, sillä Pätkä ja Pitkä ovat mummolassa yhden yön reissulla palatakseen tänään. Ennen poikien paluuta minä ehdin nukkua vielä päiväunet, jos niikseen tulee. Ja tuleehan niin.

Yksinolosta on seurannut nukkumisen lisäksi muitakin hyviä asioita. Olen ehtinyt kirjoittaa kilpaa ja käydä hiihtämässä. Olen myös miettinyt ompelutöitä ja lukenut paria kasvatustieteeseen liittyvää kirjaa. -Just joo, sanoi eilen meillä poikennut ystäväni, opettaja hänkin, kun kerroin pohtivani osallistuvampaa koulua. Tutkimuksethan juuri kertoivat, etteivät suomalaislapset ja -nuoret viihdy opinahjoissaan. Olen lukenut myös muuta, esimerkiksi viimekesäistä ja Loukkusen pureskelemaa naistenlehteä, jossa ei ollut mitään ihmeellistä. Mitä nyt kerrottiin, että persikkaiset sävyt sopivat päivettyneelle iholle. Mietin lukiessani peittojen alla lepäävää vartaloani ja ajattelin, että Marimekon tasaraitayöpaita, punavalkoinen, sopii minulle erinomaisesti. Valkoiset raidat sulautuivat ihanasti valkeaan ihooni ja punaiset kohdat komppaavat punaiseksi rohtuneita laikkuja.

Tänään käyn ostamassa tähtisädetikkuja, sellaisia pitkiä. En ymmärrä suureellista rakettien paukuttelua, rahaahan siinä poltetaan. Käry on kauhea ja eläimiä pelottaa. Allu Koirasta ei, enkä usko, että Ansaakaan. Loukkunen saa huomenna olla alkuillasta aidatulla pihalla kuuntelemassa paukkeita ja mussuttamassa possun sydäntä. Oi, miten ihanalta pauke pian kuulostaakaan! Allukin syö possua, ihmiset pitsaa, jota Pätkä on tilannut minulta. Siivosin uuninkin pitsaa varten ja joululaatikoita, milläpä muulla kuin hopeisella kakkulapiolla ja imurilla. Ensin kärähtäneet leipätaikinakokkareet irti, noin! Ja sitten hur-hur imurilla. Kyllä on kätevää. Pitkä tosin kummasteli menettelyäni, mutta niin kai miehet usein siivoustoimia ihmettelevät. Pitsan lisäksi valmistan mikrossa popcorneja [pokkorneja]. -Äiti, tehdään niitä sitten paljon.

Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, menen nukkumaan ennen vuoteen 2013 siirtymistä. Olen kolmekymmenen vuoden aikana huomannut, että vaihtuu se vuosi vahtimattakin. En lupaa uudeksi vuodeksi mitään, en haikaile mihinkään ihmeellisiin paikkoihin vaan olen mahdollisimman paljon kotona kuten tänäkin vuonna, kuokin kesällä pihaa ja ajan pyörällä, pidän Pätkää paljon sylissä, harjaan koiria, haen töitä, syön salmiakkia edelleen ja varmaan kittaan PepsiMaxia, olen jatkossakin ilman alkoholia ja kuljen pikkukaverini, Pätkän, kanssa samaa matkaa, lyhyillä askelilla. Ja suurimmaksi osaksi juosten. -Äiti, otetaan juoksukisa. Ja muista, mun täytyy välillä voittaa.

Rentoa sunnuntaita toivottaen, Ee