Jopas on vierähtänyt viime kirjoituksesta. Tässä kumminkin tämän hetken tuntoja.
Meinaa närästää. Syytän töitä ja puolustelen suklaata, vaikka näin meidän kesken asia lienee päin vastoin. Pyrkii myös paleltamaan, mikä on helposti väistetty liikunnolla, hihallisella torkkupeitolla sekä saavillisella teetä. Yrittää väsyttääkin, mutta perusfiilis on kumminkin ihan käypä ja jopa hilpeä. Syitä siihen seuraavassa:
Joulukalenterista on avattu pian puolet luukuista, ja olen unohtanut vasta kerran täyttää ylläpitämäni kuorma-autokalenterin, jonka pieniin luukkuihin mahtuu tarra, keräilykortti tai pieni lappunen: ”kurkista halkopinoon”. Halkojen päältä tai paikalta löytyy toisinaan piparkakkumuotti tai muuta luukkuun liian suurta. Jos luukku ammottaa tyhjyyttään, huijaan pienen hetkeksi loitommalle ja turvaudun hätäapusuklaakonvehtiin. Joulua on kiva väsätä pientä ihmistä ajatellen ja tämän jännitystä seuraillen.
Syksyn työt ovat kelpo mallilla. Kevääksikin puuhaa jää, mutta tänä vuonna olen onnistunut välttämään jyrän alle jäämisen tunteen. Taannoinen työharjoittelujakso horjutti muutaman viikon verran ajatuksiani ja tulevaisuudensuunnitelmiani. Tuntui, että pitäisi sittenkin tehdä joskus jotain muuta. Nyt olen sopeutunut takaisin ja viihdyn niin työtehtävien kuin porukankin ansiosta. Kuka tietää, mihin vielä päädyn, mutta nyt on hyvä näin.
Talvi näyttää ja tuntuu talvelta. Elän kesästä ja valosta, mutta tykkään olla myös pakkasen armoilla. Jos on tarpeeksi vaatteita yllä, glögiä lasissa tai edes odottamassa. Ja lähellä tärkeimmät.
Niin että närästäköön.
J.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti