Joululomaan on viisi työpäivää. Lomalle laskeutuminen on jo alkanut: ajatukset ylettyvät jo hiukan muihinkin kuvioihin kuin töihin. Se huomaa mm. siitä, että tekee mieli kirjoittaa, vaikkei ole kummoisempaa asiaa. Arkena olisi asiaa, mutta ei sitä sisäistä rauhaa, jonka tämä pienimuotoinenkin naputtelu vaatii. Näin joulun alla tulee mietittyä muita niin paljon, että teenpä hetkeksi poikkeuksen ja mietin minua.
Olen tietyissä jutuissa sopivan ja jopa kätevän, monessa liian nopea. Temmon hissin ovea siitä millisekunnista lähtien, kun hissi on saapunut muttei vielä pysähtynyt kohdalle. Nälkä tulee äkkiä. Toisinaan puhun päälle ja joskus ostan ehtimättä kunnolla katsoa tuotetta (siksi meillä on 50 litran biojätepusseja ja melkein samaa kuohuviiniä kuin viimeksi).
Ennakoin ihan kivasti lähestyviä juhlia ja pyhiä, mutta joskus sekin menee liiallisuuksiin. Kaupassa käydessäni luulen miltei aina, että meiltä puuttuu vaniljakastiketta, kananmunia sekä leivinpaperia. Nyt näitä kaikkia on taas moneksi toviksi. En juuri koskaan muista ketsuppia saati ikkunanpesuainetta.
En pidä tuulesta enkä metelistä. Kylmä häiritsee selvästi kuumuutta enemmän ja tylsistyn totaalisesti palkkakuittien ja verotuksen edessä. Olen tosikko enkä siksi tajua fantasiakirjallisuutta enkä -elokuvia. Autolla edestakaisin ajelu - on se sitten tahatonta tai suunnitelman puutteesta johtuvaa - saa hermoni riekaleiksi.
Rakastan nukkumista, päiväunia ja hitaita heräämisiä. Kehoni vaatii juoksemista ja muuta itsensä likoon laittamista vaativaa. Olen omimmillani metsässä tai edes ulkoilmassa ja sieltä juuri palanneena. Tärkeät ihmiset ja pitkät keskustelut todellisista asioista vasta tärkeitä ovatkin.
Haaveissani osaan tanssia, nukun keskeytyksettä ilman hikinihkeitä pikkukäsiä kaulallani ja makaan lämpimällä hiekalla. Käytän iltani edes välillä muuhun kuin sohvaan vajoamiseen. Jos vielä saisi keittiöön radion niin avot.
J.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti