Päätimme tänään mennä kirkkoon. Emme kovin usein siellä käy, enkä tiedä, pitäisikö käydä. Pätkä tosin oli kirkossa tällä viikolla jo aiemmin. Että niin hengellistä eloa.
Pätkä keksi tänään, että mennään kirkkoreissun paluumatkalla ängri bööds-puistoon. Niinpä otimme kulkupeliksemme pulkan, mikä sopi minulle liikunnallisena toimena. Meikäläinen kiskoi pulkkaa naama punaisena ja Pätkä istui kyydissä hänkin punaisena. Hiekoitetut osuudet jalkapuoli joutui kävelemään. Se oli välttämätöntä paitsi pulkan kiskojan mielenterveyden, myös kyytiläisen ruumiinlämmön säilyttämiseksi. Viima oli kylmä ja siksi asuvaihtoehtoja ei ollut montaa. Pitkät kalsarit, hiihtosukat, talvikengät ja toppahousut. Niihin me sonnustauduimme, pysyimme lämpiminä ja talsimme kohti Herran huonetta, jossa oli muutama muukin. Muut tosin olivat viluisia, oli kuulemma kylmät penkit. En huomannut, oli hiki.
Ennen lähtöämme mietin asuvalintojamme ja sitä, voisiko kirkkoon mennä ulkoiluvaatteissa. Päätin, että kirkon on otettava meidät vastaan sellaisina kuin olemme, kahisevina ja topattuina. Pähkäilin ja päädyin siihen, että kirkko sanoo michelinmäneiksi muuttuneille seurakuntalaisilleen, että tulkaa vaan. Monihan on sanonut kirkolle, että ei tulla, ei enää koskaan ja niinpä kirkon on oltava avoin.
Kirkossa ei ollut kauheasti väkeä, mutta me olimme ja lauloimme, kun punatukkainen naispastori meitä laulatti. Lopuksi laulettiin Tuiki, tuiki tähtönen ja tunnelma oli kuin eilisellä Robin keikalla. -Kai teistä vähän enemmän lähtee ääntä! Hyvä, etten huutanut jee.
Pastorin siunausten ja toivotusten jälkeen suuntasimme ängrien luo ja kahvilaan glögille. Kirkkoreissu kesti kaikkinensa kolme tuntia. Ollaan me hartaita. Joo.
Ee
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti