Kevät on tullut ja lapsen vaatevarastoa on päivitettävä. Viimesyksyinen, kirkkaan vihreä välikausihaalari on vielä sopiva. On kai, kun syksyllä se oli liian iso. En silti pode huonoa omaatuntoa liian ison haalarin ostamisesta, olihan syksylle sopivat vaatteet, nekin Polarn O. Pyretiltä. Olen vakuuttunut, että kyseisestä lafkasta saa toimivia, kestäviä ja väreiltään mutsin silmiä miellyttäviä vaatteita. On mahtavaa, että klenkka voi reuhata pihalla juuri niin paljon ja juuri niin oudoissa paikoissa kuin tohtii. Ei mene läpi vesi, ei kura ja vaatteiden kangas kestää hiekan hinkutusta.
Jos ei ollut tarvetta uusille välikausivaatteille, on kenkiä ostettu ja tilattu senkin edestä. On hankittu vedenpitävät lenkkarit, Crocsin kevyttäkin kevyemmät kumpparit ja muotitietoisen mukulan iloksi Converset. Kävimme eilen hakemassa postista Crocsin paketin ja kumisaappaita testattiin niin sisällä kuin ulkona. Ensimmäisten testiajojen jälkeen mutsin puhelin vinkui uuden saapumisilmoituksen merkiksi. Niinpä suuntasimme uudelleen postikonttuuriin. Rouvat tiskin tunnistivat meidät, vaikka olimme uuden hakureissun kunniaksi vaihtaneet vaatekertaa. Oikeasti ensimmäisellä kerralla olin työvaatteissa ja toisella ulkoilukamppeissa. Naamioituminen vaatteita vaihtamalla ei siis toimi, tuli sekin nyt todistettua. Jos klenkka ihaili Crocseja, saivat Converset Pätkän aivan fiiliksiin. Iltapesun jälkeen pyjamaan puettu nassikka viritti jalkoihinsa Converset. Onhan se hienoa syödä iltapalaa ja katsoa Voicea kengät jalassa. Aamulla sama toistui. Nyt jannu istuu lepakkotuolin uumenissa kengissään. Sisäkenkäriemu loppuu, kun kumipohjaisilla tossuilla lähdetään ulos. Sen jälkeen ei mutsi suostu sisäkenkäilyyn. Eipä Pätkäkään sitä kenkien ulkoilutuksen jälkeen enää ehdota. Kenkähurmos on jotenkin liikuttavaa.
Eilen olin minäkin hurmoksessa, en tosin kengistä, vaan perjantaista. Prismaturneella ostin iltaa varten yhden siiderin. Ihan en huonon elämän valtaan heittäytynyt, niin pienestä putelista oli kyse. Mutta niinpä jäivät 250 millilitraa siideriä latkimatta. Tuijotin Voicea yhdessä Pätkän kanssa, vaikka alun perin suunnitelma oli, että Pätkä koisii ja minä latkin siideriä katsoen televisiota. Kotimatka Prismasta muutti kaiken. Pätkä kiskaisi kymmenen minuutin unet puoli viiden maissa ja siinähän se oli. Siideri jäi kaappiin ja odottelee aikaa parempaa.
Tänään elomme on melko rauhaisaa. Pätkä potee, syö kuin hiiri ja kärsii hienoisesta huonosta olosta. Kysyin, mitä voit tehdä. Vastaus kuului, että pyöräillä. Niinpä lähdemme ulos, Pätkä pyöräillen ja mamma kävellen. Suuntana päiväkodin taidenäyttely.
Lauantaita toivottaa,
Ee
lauantai 20. huhtikuuta 2013
tiistai 9. huhtikuuta 2013
Puuhaa olla pitää
Olen ommellut viikon aikana enemmän kuin kahden viime vuoden aikana. Tähän ei paljoa vaadita, en ole ompelevaa sorttia. Haluaisin osata, mutta inspiraation tullessa maltti katoaa, eikä pitkäjänteisestä näpertämisestä ole tulla mitään. Kolmannella luokalla ystäväni, yhtä hosuli kuin minäkin, liimasi kutimesta paenneen silmukan, jottei olisi karannut pidemmälle. Oman trikoopaitani kaula-aukko suureni suurenemistaan, kun päärmeessä oli aina jotain ruttua.
Löysin kuitenkin itseni esimiehen huoneesta ilmoittamasta, että voisin ommella kollegan läksiäislahjaan taskuja. Kyseessä oli puuvillainen taiteilijan takki, joten homma ei huimannut haastavuudellaan. Silti täytyi kaivaa ala-asteen käsityön kirja esille ja kerrata työvaiheet. Lopputulos olisi yllättänyt Esteri-openkin, vaikka yhdestä taskusta tulikin liian pieni.
Tästä innostuneena tilasin verhokangasta. Lapselle verhot sänkysyvennykseen ja pimennystä omaankin makuukammariin.
Ompelun lisäksi olen jumpannut. Puhisen eteisen matolla punnerruksia ja vatsarutistuksia, välillä välttelen kahvakuulan iskeytymistä polvilumpioihin. Kerran jumppasin pitkissä kalsareissani, kun ovi aukesi ja naapurin isäntä palautti poikani leikkitreffeiltä. Hehkeän kohtaamisen jälkeen varmistin naapurin emännältä, oliko miehensä selvinnyt hämmennyksestä. Oli, mutta ei ole sen koommin käväissyt.
Tänä pääsiäisenä ei maalattu munia Pirteiden munien kokoonpanolla, mutta oman perheen voimin kylläkin. Munien jälkeen maalasimme lapsen. Eihän se vesiväri kuivuttuaan kovin hyvin ihosta lähde. Loppupäiväksi huolettomat kledjut niskaan, jotta saatiin väri tarttumaan niihin. Oli taas hoitotädillä ihmettelemistä ja lapsella kerrottavaa.
J
Löysin kuitenkin itseni esimiehen huoneesta ilmoittamasta, että voisin ommella kollegan läksiäislahjaan taskuja. Kyseessä oli puuvillainen taiteilijan takki, joten homma ei huimannut haastavuudellaan. Silti täytyi kaivaa ala-asteen käsityön kirja esille ja kerrata työvaiheet. Lopputulos olisi yllättänyt Esteri-openkin, vaikka yhdestä taskusta tulikin liian pieni.
Tästä innostuneena tilasin verhokangasta. Lapselle verhot sänkysyvennykseen ja pimennystä omaankin makuukammariin.
Ompelun lisäksi olen jumpannut. Puhisen eteisen matolla punnerruksia ja vatsarutistuksia, välillä välttelen kahvakuulan iskeytymistä polvilumpioihin. Kerran jumppasin pitkissä kalsareissani, kun ovi aukesi ja naapurin isäntä palautti poikani leikkitreffeiltä. Hehkeän kohtaamisen jälkeen varmistin naapurin emännältä, oliko miehensä selvinnyt hämmennyksestä. Oli, mutta ei ole sen koommin käväissyt.
Tänä pääsiäisenä ei maalattu munia Pirteiden munien kokoonpanolla, mutta oman perheen voimin kylläkin. Munien jälkeen maalasimme lapsen. Eihän se vesiväri kuivuttuaan kovin hyvin ihosta lähde. Loppupäiväksi huolettomat kledjut niskaan, jotta saatiin väri tarttumaan niihin. Oli taas hoitotädillä ihmettelemistä ja lapsella kerrottavaa.
J
perjantai 5. huhtikuuta 2013
Onneksi on tämä hetki
Emme ole kadonneet, vaikka päivitystahti on ollut hitaahko. Arki on vienyt meitä mukanamme kumpaakin. Pääsiäisenä kummatkin pirteät olivat samassa paikassa, söivät ja lojuivat, kävivät lenkilläkin. Nauroivat, puhuivat keveistä jutuista, antoivat äänen särkyä vaikeiden asioiden kohdalla, olivat ystäviä toinen toisilleen. Suklaata kului, turkkareita, Pepsiä, siideriä, juustonaksuja ja älyttömän hyviä ruokia, joista Allu kävisi haukkaamassa osansa, törkimys.
Elämä on parasta tänään, eikä takaumiin ja ennakointeihin ole mahdollisuutta. Joskus ajattelin, että haluaisin tietää, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Onneksi en ole tiennyt. Paljosta olisin huolehtinut turhaan. Tänäänkin on parasta, että lepakkotuolissa istuu viisivuotias, joka ilmoitti haluavansa ruuaksi "ei-keittoja". Kysyin, mitä ne ei-keitot ovat. -Pureskeltavia. Tein tortilloja perjantain kunniaksi. Pikkukakkosen jälkeen suuntaamme ulos ja liikumme varastoon. Ensi viikko on Pätkän osalta liikuntarajoitteista, mikä tarkoittaa erilaisten juttujen harjoittamista.
Oman lapsen sairaus on herättänyt miettimään niitä, joiden tilanne on vielä huonompi. Liityin kantasolurekisteriin ja lahjoitin rahaa 875g-keräykseen. Kyseisen keräyksen löydätte Facebookista.
Monesta asiasta tänäänkin kiittäen,
Ee
ps. Blogimme täytti vuoden. Lienee pian aika juhla-arvonnan.
torstai 21. maaliskuuta 2013
Ei ole toivoa tänään näkynyt
Silmäni olivat eilen illalla aivan ristissä. Kaaduin sänkyyn ennen yhdeksää kuuneltuani kymmenen varislinnun kutsuhuutoja, soidinääniä ja lennosta aiheutuvaa mölinää lintujen äänikirjasta. Vertailimme siivekkäiden nokkia ja tutkailimme mustavariksen tuuheita höyhenhousuja. Pätkä sammui petiin kuin mummo saunan ja kahden kaljan jälkeen. Meikäläinen ei ollut Pätkää pahempi. Yhdeltä tosin heräsin ja rouskin yössä kaksi ruisleipää, jotka olin jättänyt syömättä ennenaikaisen uinahdukseni takia.
Eilinen ilta oli väsyttävä. Olin väsynyt työpäivästä, olin väsynyt aikaisesta aamuherätyksestä, olin stressaantunut kirkkaasta tulevaisuudestani ja siitä, etten osannut päättää eilenkään, lyönkö hakupapereita tämän kevään hakuihin. Pitkästä oli vain puhelinhavainto ja kateellisena kuuntelin, kuinka hän oli kuntosalin ja saunan jäljiltä lähdössä kurssi-illan päätteeksi syömään ravintolaan. En haikaillut restaurangiin, mutta jotenkin vain tuntui, että olisin kaivannut jotain ylevää iltaan, jona tungin nettipankkiin kolmesti väärän tunnuksen. Nettipankki lukittu, julisti asiallinen fontti tietokoneen ruudulla.
Tänään soitin pankkiin, konttuuriin, joka sijaitsee maantieteellisesti kaukana. -En voi avata nettipankkiasi näin puhelinkeskustelun perusteella, en, vaikka täällä on virkailija, joka sinut tuntee. Mene lähimpään konttoriin todistamaan henkilöllisyytesi. Kaahasin hyppytunnilla läheiseen pankkiin, jonka saliin astelin pipo päässäni ja silmien ympärillä tummat renkulat. Hyvä, ettei asiakasneuvoja painanut parfyymipilvensä keskellä ryöstönappulaa. Sain asian hoidettua ja kävi ilmi, että minä olen minä, vaikken edes ottanut pipoa päästäni, kun minua verrattiin ajokortin kuvaan. Vatsasta kouraisi, kun tajusin, että mustavalkoisessa kuvassa oli enemmän eloa kuin minun laikkunaamassani.
Auton öljyvalo vilkkui jo toista viikkoa ja näppäränä menin ostamaan öljyä. Ostin vain litran, koska sekin maksoi aivan riittävästi. Katsoin tikusta, että öljyä oli melko vähän. Lurutin litran öljysäiliöön ja kerroin puhelimessa ylpeänä Pitkälle, että osasin lisätä öljyä. Pitkä oli vähän aikaa hiljaa ja kysyi, että seurasinko mittatikusta öljyn määrää. -Liika öljy voi tukkia venttiilit ja kone leikkaa kiinni. Väsyneen mieli ei kestänyt ajatusta savuavasta autosta. Niinpä kirmasin silmät vetistäen punaisissa kotihousuissani pihalle ja katsoin, paljonko öljyä oli. Hitostako minä tiedän, onko sitä nyt liikaa vai liian vähän. Tulin sisälle ja rikastutin Soneraa ottamalla yhteyttä Pitkään, joka ei ymmärtänyt mittatikun rakennetta, vaikka kuinka selitin. -Ensin pitkä ohut osa ja sitten sellainen leveämpi, jossa oli sitä öljyä. -Ei siihen varmaan mitään tule, sanoi Pitkä, muttei kuulostanut kovin vakuuttavalta. Autoilu on jatkossa todella jännittävää. Leikkaako kiinni vaiko ei?
Päiväkodissa minua odotti kipeä Pätkä, jonka jalat sattuivat ja maallisessa majassa oli kamiinassa liikaa tulta. Lämpö oli noussut ja olo oli itkuinen. Pääsimme kotiin toistellen autossa kahta repliikkiä. -Äää, jalat sattuuuuuu. -Kulta, ei hätää. Ihan kohta ollaan kotona. Tungin parasetamolia Pätkän suuhun kuin mikäkin sekakäyttäjämutsi. Onneksi Pätkä otti tabletin, sillä illaksi tarkoitettua litkua ei voinut antaa. Pätkä sammui olohuoneeseessa Fatboyn uumeniin ja koisi tunnin. Sen jälkeen vointi oli parempi ja jalat tottelivat.
Organisoin Pätkälle alkuillan huvin herra Marion ja tämän kaiffarin Luigin kanssa. Samaan aikaan toppahousuihin somistautunut mutsi kirmaisi koirien kanssa takapihalla. -Viittilöi ikkunasta tai huhuile ovelta, jos on asiaa, ohjeistin. Lapsi oli jo tietokonepelin lumoissa. Minä taas huomasin miettiväni, kuinka kovin tarvitsemme tukiverkkoa ja kuinka kovin haluan pois nykyisestä kotikaupungistani. Ei tässä muuten mitään, mutta yksin on aika ankeaa. Varsinkin silloin, kun lapsi on kipeä, äiti väsynyt, koira villi ja Pitkä edelleen saunareissullaan Tampereella. Onneksi löylyhuone huomenna kylmenee ja Pitkä tekee comebackin.
Puhuu muuten skeidaa se, joka väittää, että torstai on toivoa täynnä. Kyllä se toivo täyttyy vasta huomenna.
-Ee
Eilinen ilta oli väsyttävä. Olin väsynyt työpäivästä, olin väsynyt aikaisesta aamuherätyksestä, olin stressaantunut kirkkaasta tulevaisuudestani ja siitä, etten osannut päättää eilenkään, lyönkö hakupapereita tämän kevään hakuihin. Pitkästä oli vain puhelinhavainto ja kateellisena kuuntelin, kuinka hän oli kuntosalin ja saunan jäljiltä lähdössä kurssi-illan päätteeksi syömään ravintolaan. En haikaillut restaurangiin, mutta jotenkin vain tuntui, että olisin kaivannut jotain ylevää iltaan, jona tungin nettipankkiin kolmesti väärän tunnuksen. Nettipankki lukittu, julisti asiallinen fontti tietokoneen ruudulla.
Tänään soitin pankkiin, konttuuriin, joka sijaitsee maantieteellisesti kaukana. -En voi avata nettipankkiasi näin puhelinkeskustelun perusteella, en, vaikka täällä on virkailija, joka sinut tuntee. Mene lähimpään konttoriin todistamaan henkilöllisyytesi. Kaahasin hyppytunnilla läheiseen pankkiin, jonka saliin astelin pipo päässäni ja silmien ympärillä tummat renkulat. Hyvä, ettei asiakasneuvoja painanut parfyymipilvensä keskellä ryöstönappulaa. Sain asian hoidettua ja kävi ilmi, että minä olen minä, vaikken edes ottanut pipoa päästäni, kun minua verrattiin ajokortin kuvaan. Vatsasta kouraisi, kun tajusin, että mustavalkoisessa kuvassa oli enemmän eloa kuin minun laikkunaamassani.
Auton öljyvalo vilkkui jo toista viikkoa ja näppäränä menin ostamaan öljyä. Ostin vain litran, koska sekin maksoi aivan riittävästi. Katsoin tikusta, että öljyä oli melko vähän. Lurutin litran öljysäiliöön ja kerroin puhelimessa ylpeänä Pitkälle, että osasin lisätä öljyä. Pitkä oli vähän aikaa hiljaa ja kysyi, että seurasinko mittatikusta öljyn määrää. -Liika öljy voi tukkia venttiilit ja kone leikkaa kiinni. Väsyneen mieli ei kestänyt ajatusta savuavasta autosta. Niinpä kirmasin silmät vetistäen punaisissa kotihousuissani pihalle ja katsoin, paljonko öljyä oli. Hitostako minä tiedän, onko sitä nyt liikaa vai liian vähän. Tulin sisälle ja rikastutin Soneraa ottamalla yhteyttä Pitkään, joka ei ymmärtänyt mittatikun rakennetta, vaikka kuinka selitin. -Ensin pitkä ohut osa ja sitten sellainen leveämpi, jossa oli sitä öljyä. -Ei siihen varmaan mitään tule, sanoi Pitkä, muttei kuulostanut kovin vakuuttavalta. Autoilu on jatkossa todella jännittävää. Leikkaako kiinni vaiko ei?
Päiväkodissa minua odotti kipeä Pätkä, jonka jalat sattuivat ja maallisessa majassa oli kamiinassa liikaa tulta. Lämpö oli noussut ja olo oli itkuinen. Pääsimme kotiin toistellen autossa kahta repliikkiä. -Äää, jalat sattuuuuuu. -Kulta, ei hätää. Ihan kohta ollaan kotona. Tungin parasetamolia Pätkän suuhun kuin mikäkin sekakäyttäjämutsi. Onneksi Pätkä otti tabletin, sillä illaksi tarkoitettua litkua ei voinut antaa. Pätkä sammui olohuoneeseessa Fatboyn uumeniin ja koisi tunnin. Sen jälkeen vointi oli parempi ja jalat tottelivat.
Organisoin Pätkälle alkuillan huvin herra Marion ja tämän kaiffarin Luigin kanssa. Samaan aikaan toppahousuihin somistautunut mutsi kirmaisi koirien kanssa takapihalla. -Viittilöi ikkunasta tai huhuile ovelta, jos on asiaa, ohjeistin. Lapsi oli jo tietokonepelin lumoissa. Minä taas huomasin miettiväni, kuinka kovin tarvitsemme tukiverkkoa ja kuinka kovin haluan pois nykyisestä kotikaupungistani. Ei tässä muuten mitään, mutta yksin on aika ankeaa. Varsinkin silloin, kun lapsi on kipeä, äiti väsynyt, koira villi ja Pitkä edelleen saunareissullaan Tampereella. Onneksi löylyhuone huomenna kylmenee ja Pitkä tekee comebackin.
Puhuu muuten skeidaa se, joka väittää, että torstai on toivoa täynnä. Kyllä se toivo täyttyy vasta huomenna.
-Ee
keskiviikko 13. maaliskuuta 2013
On taas se aika
On taas se aika vuodesta, kun
lumisade ei enää ilahduta, mutta valon määrä tuntuu poskilla ja sisuksissa.
On taas se aika kuukaudesta, kun
turvottaa vähän vähemmän ennen kuin taas alkaa kiristää ja puristaa.
On taas se aika viikosta, kun
illan voi viettää töitä suunnittelematta ja viikonlopun kellottomaan eloon on enää mukava etäisyys.
On taas se aika päivästä, kun
kahvitauon iltapäivän tunteja jaksottava vaikutus on enemmän henkinen kuin kemiallinen.
On taas se aika. Nyt.
J
lumisade ei enää ilahduta, mutta valon määrä tuntuu poskilla ja sisuksissa.
On taas se aika kuukaudesta, kun
turvottaa vähän vähemmän ennen kuin taas alkaa kiristää ja puristaa.
On taas se aika viikosta, kun
illan voi viettää töitä suunnittelematta ja viikonlopun kellottomaan eloon on enää mukava etäisyys.
On taas se aika päivästä, kun
kahvitauon iltapäivän tunteja jaksottava vaikutus on enemmän henkinen kuin kemiallinen.
On taas se aika. Nyt.
J
perjantai 8. maaliskuuta 2013
Purtavaa perjantaille
Saivat töissä ylipuhuttua mukaan kiinalaiskimppaan. Lounas läheisestä pikakiinalaisesta on aina ensin hyvä idea, ja johtaa sitten soijaähkyyn. Annokset ovat suuria. Aterioinnin alkaessa täytyy päättää, jättääkö loput itselleen seuraavaksi päiväksi, viekö kotiin kätevä emäntä -otteella, vai valikoiko kastikkeesta parhaat palat ja siirtää liian soijan ja riisin biojätteeseen. Tänään valitsin viimeisen tekniikan, ja tulin siten syöneeksi kovin paljon. Onneksi työpaikan keksit näyttivät raaoilta lindströmin pihveiltä, ja pääsin niiden ohitse helposti.
Kotiin tullessa olin tehnyt vatsa edelleen täynnä toisen loistavan päätöksen. Skippaisin päivällisen ja satsaisin perjantain kunniaksi tortilla-chipseihin ja salsaan. Lapsella oli eri idea: jos minä tekisin hänelle pastaa ja jauhelihakastiketta, hän tekisi minulle jotain muuta ruokaa. Miten kieltäytyä, kun pieni puhkuu intoa, ja tarvitsee apua vain tomaatin pilkkomiseen? Sitä paitsi oma ideani oli lapsellisempi.
Siinä me sitten kokkasimme. Pieni pilkkoi löytämäänsä taikinakulhoon jääkaapista juustokimpaleen ja kurkkua, repi päälle salaattia ja lisäsi lohkomani tomaatit. Vielä reilulla kädellä pestoa, ja äidin päivällinen oli valmis! Olin varautunut pahempaan sekamelskaan tai ankeampaan reseptiin, joten tämä oli iloinen yllätys. Söin päivällisen lapsen kattamalla muumihaarukalla, lusikkaakin sai käyttää jos ei saanut kaikkea tarttumaan piikkeihin. Tuloksena ylpeä lapsi ja taas kylläinen äiti.
Loppuiltaan kuului sohvalla köllöttelyä, sarjakuvia ja lego-projekteja. Koitin myös tasoittaa päiväunista virkistyneen pienen vireystilaa jalkakylvyllä. Ei onnistunut. Nyt pikkukokki kumminkin jo nukkuu, ja viimeistelen illan sillä salsadipillä. Iloista naistenpäivää!
J
Kotiin tullessa olin tehnyt vatsa edelleen täynnä toisen loistavan päätöksen. Skippaisin päivällisen ja satsaisin perjantain kunniaksi tortilla-chipseihin ja salsaan. Lapsella oli eri idea: jos minä tekisin hänelle pastaa ja jauhelihakastiketta, hän tekisi minulle jotain muuta ruokaa. Miten kieltäytyä, kun pieni puhkuu intoa, ja tarvitsee apua vain tomaatin pilkkomiseen? Sitä paitsi oma ideani oli lapsellisempi.
Siinä me sitten kokkasimme. Pieni pilkkoi löytämäänsä taikinakulhoon jääkaapista juustokimpaleen ja kurkkua, repi päälle salaattia ja lisäsi lohkomani tomaatit. Vielä reilulla kädellä pestoa, ja äidin päivällinen oli valmis! Olin varautunut pahempaan sekamelskaan tai ankeampaan reseptiin, joten tämä oli iloinen yllätys. Söin päivällisen lapsen kattamalla muumihaarukalla, lusikkaakin sai käyttää jos ei saanut kaikkea tarttumaan piikkeihin. Tuloksena ylpeä lapsi ja taas kylläinen äiti.
Loppuiltaan kuului sohvalla köllöttelyä, sarjakuvia ja lego-projekteja. Koitin myös tasoittaa päiväunista virkistyneen pienen vireystilaa jalkakylvyllä. Ei onnistunut. Nyt pikkukokki kumminkin jo nukkuu, ja viimeistelen illan sillä salsadipillä. Iloista naistenpäivää!
J
tiistai 5. maaliskuuta 2013
Karvapään lasagnea
Olin tänäänkin töissä vaatteissa, jotka nappasin yläkerran kaiteelta pienen kiireen yllätettyä minut. Purjehdin pitkin työpaikan käytäviä viisi vuotta vanhoissa farkuissa, joiden lahkeista roikkuu valkeita lankoja. Yläosan virkaa toimitti musta trikoopaita, josta siitäkin roikkui valkoisia, ei nyt ihan lankoja, mutta langanomaisia höytyviä. Takaosan höytyvät olivat omasta päästä, etuosan villa koirista, joista nuorempi tunki syliini ennen kuin syöksyin hankien keskelle. Pieni häpeän pistos tuikki sisälläni, kun katsoin kollegoitani, joista useimmat olivat kuin muotikuvastosta. Minä viiletin edestakaisin hiukset pörrössä ja kenkien avonaiset nauhat huiskien sinnetänne. Valitin kuontalosta eräälle työkaverilleni, joka totesi sen näyttävän taltuttamattomalta. Yhdyin mielipiteeseeni, samoin hiusharjani ja suoritusrautani, jota on pidettävä kuumana tovi, jos aikoo suoria karvoja.
Onneksi pian tulee kevät ja sen jälkeen kesä. Sen jälkeen en enää pode pukeutumishuolia. Kesällä saan olla kuin kuontaloni nyt, laittamaton ja hompsahtanut. Ei silti, kuka tahansa Martta tai Martti, joiksi miespuolisia marttoja kuulemma kutsutaan, olisi tänään ollut ylpeä tästä emännästä, joka laittoi päivälliseksi lasagnea. Tai ei siinä lasagnessa mitään, mutta niissä kolmessa nahistuneessa porkkanassa ja kurtsahtaneessa palsternakassa oli. Raastoin näppäränä muijana ne tomaattikastikkeen joukkoon ja vältin biojätekuorman kasvamisen. Ja sitten nypin koirankarvoja, niitä samoja, jotka muistuttivat minua töissä rakkaista nelijalkaisistani ja kertoivat minut nähneille, etten huolla vaatteitani, ruuasta ennen uuniin laittamista. Ruuasta tuli tosi hyvää. Kenenkään suuhun ei osunut karvoja. Pitkä ei huomannut juureksia. Pätkä valitti, että hampaissa heiluu roskia ja ehdotti huomiseksi tortilloja. Meikäläinen ei korvaansa, kumpaakaan, lotkauttanut.
Mahtavaa tiistaita!
Ee
Onneksi pian tulee kevät ja sen jälkeen kesä. Sen jälkeen en enää pode pukeutumishuolia. Kesällä saan olla kuin kuontaloni nyt, laittamaton ja hompsahtanut. Ei silti, kuka tahansa Martta tai Martti, joiksi miespuolisia marttoja kuulemma kutsutaan, olisi tänään ollut ylpeä tästä emännästä, joka laittoi päivälliseksi lasagnea. Tai ei siinä lasagnessa mitään, mutta niissä kolmessa nahistuneessa porkkanassa ja kurtsahtaneessa palsternakassa oli. Raastoin näppäränä muijana ne tomaattikastikkeen joukkoon ja vältin biojätekuorman kasvamisen. Ja sitten nypin koirankarvoja, niitä samoja, jotka muistuttivat minua töissä rakkaista nelijalkaisistani ja kertoivat minut nähneille, etten huolla vaatteitani, ruuasta ennen uuniin laittamista. Ruuasta tuli tosi hyvää. Kenenkään suuhun ei osunut karvoja. Pitkä ei huomannut juureksia. Pätkä valitti, että hampaissa heiluu roskia ja ehdotti huomiseksi tortilloja. Meikäläinen ei korvaansa, kumpaakaan, lotkauttanut.
Mahtavaa tiistaita!
Ee
Tilaa:
Kommentit (Atom)