Saivat töissä ylipuhuttua mukaan kiinalaiskimppaan. Lounas läheisestä pikakiinalaisesta on aina ensin hyvä idea, ja johtaa sitten soijaähkyyn. Annokset ovat suuria. Aterioinnin alkaessa täytyy päättää, jättääkö loput itselleen seuraavaksi päiväksi, viekö kotiin kätevä emäntä -otteella, vai valikoiko kastikkeesta parhaat palat ja siirtää liian soijan ja riisin biojätteeseen. Tänään valitsin viimeisen tekniikan, ja tulin siten syöneeksi kovin paljon. Onneksi työpaikan keksit näyttivät raaoilta lindströmin pihveiltä, ja pääsin niiden ohitse helposti.
Kotiin tullessa olin tehnyt vatsa edelleen täynnä toisen loistavan päätöksen. Skippaisin päivällisen ja satsaisin perjantain kunniaksi tortilla-chipseihin ja salsaan. Lapsella oli eri idea: jos minä tekisin hänelle pastaa ja jauhelihakastiketta, hän tekisi minulle jotain muuta ruokaa. Miten kieltäytyä, kun pieni puhkuu intoa, ja tarvitsee apua vain tomaatin pilkkomiseen? Sitä paitsi oma ideani oli lapsellisempi.
Siinä me sitten kokkasimme. Pieni pilkkoi löytämäänsä taikinakulhoon jääkaapista juustokimpaleen ja kurkkua, repi päälle salaattia ja lisäsi lohkomani tomaatit. Vielä reilulla kädellä pestoa, ja äidin päivällinen oli valmis! Olin varautunut pahempaan sekamelskaan tai ankeampaan reseptiin, joten tämä oli iloinen yllätys. Söin päivällisen lapsen kattamalla muumihaarukalla, lusikkaakin sai käyttää jos ei saanut kaikkea tarttumaan piikkeihin. Tuloksena ylpeä lapsi ja taas kylläinen äiti.
Loppuiltaan kuului sohvalla köllöttelyä, sarjakuvia ja lego-projekteja. Koitin myös tasoittaa päiväunista virkistyneen pienen vireystilaa jalkakylvyllä. Ei onnistunut. Nyt pikkukokki kumminkin jo nukkuu, ja viimeistelen illan sillä salsadipillä. Iloista naistenpäivää!
J
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti