Olin tänäänkin töissä vaatteissa, jotka nappasin yläkerran kaiteelta pienen kiireen yllätettyä minut. Purjehdin pitkin työpaikan käytäviä viisi vuotta vanhoissa farkuissa, joiden lahkeista roikkuu valkeita lankoja. Yläosan virkaa toimitti musta trikoopaita, josta siitäkin roikkui valkoisia, ei nyt ihan lankoja, mutta langanomaisia höytyviä. Takaosan höytyvät olivat omasta päästä, etuosan villa koirista, joista nuorempi tunki syliini ennen kuin syöksyin hankien keskelle. Pieni häpeän pistos tuikki sisälläni, kun katsoin kollegoitani, joista useimmat olivat kuin muotikuvastosta. Minä viiletin edestakaisin hiukset pörrössä ja kenkien avonaiset nauhat huiskien sinnetänne. Valitin kuontalosta eräälle työkaverilleni, joka totesi sen näyttävän taltuttamattomalta. Yhdyin mielipiteeseeni, samoin hiusharjani ja suoritusrautani, jota on pidettävä kuumana tovi, jos aikoo suoria karvoja.
Onneksi pian tulee kevät ja sen jälkeen kesä. Sen jälkeen en enää pode pukeutumishuolia. Kesällä saan olla kuin kuontaloni nyt, laittamaton ja hompsahtanut. Ei silti, kuka tahansa Martta tai Martti, joiksi miespuolisia marttoja kuulemma kutsutaan, olisi tänään ollut ylpeä tästä emännästä, joka laittoi päivälliseksi lasagnea. Tai ei siinä lasagnessa mitään, mutta niissä kolmessa nahistuneessa porkkanassa ja kurtsahtaneessa palsternakassa oli. Raastoin näppäränä muijana ne tomaattikastikkeen joukkoon ja vältin biojätekuorman kasvamisen. Ja sitten nypin koirankarvoja, niitä samoja, jotka muistuttivat minua töissä rakkaista nelijalkaisistani ja kertoivat minut nähneille, etten huolla vaatteitani, ruuasta ennen uuniin laittamista. Ruuasta tuli tosi hyvää. Kenenkään suuhun ei osunut karvoja. Pitkä ei huomannut juureksia. Pätkä valitti, että hampaissa heiluu roskia ja ehdotti huomiseksi tortilloja. Meikäläinen ei korvaansa, kumpaakaan, lotkauttanut.
Mahtavaa tiistaita!
Ee
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti