Sulanutta steariinia

Tasan viikko sitten statukseni muuttui. Ylos-tarhaan-töihin-tarhaan-kotiin-ulos-sänkyyn-eläjästä tuli lomalainen. Työ tuntuu kaukaiselta asialta ja kesä pitkältä. Aivan täysin en vielä ole sisäistänyt sitä, että oikeastaan minä tahansa päivänä voi tehdä mitä tahansa, mennä ja tulla. Ja olla. Pieni ihminen sen sijaan on täysin lomalla, eikä hänen kuulemma tarvitse palata päiväkotiin syksyllä. Kuulin, kuinka hän kuiski pehmoeläin-Wagnerille, ettei äiti mene enää töihin syksyllä, kun rahaa on niin paljon säästössä. Hiukan on valuutan määrässä vielä vajausta eli elokuussa on kolkuteltava jälleen työpaikan ovea ja oltava kansankynttilä.

Nyt kynttilä on auringon pehmentämää steariinia ja kotona sekaista. Kyllähän täällä lomalla ehtii mylliä edestakaisin ja raahata milloin mitäkin lelua, vaikka pääosin asummekin ulkona. Ihmettelen muuten, mihin lapset tarvitsevat omia huoneitaan. Pieni ihminen on nukkunut viimeiset kaksi kuukautta olohuoneessa intiaanileirissään. Arviolta kahdeksan kiloa muovia on kannettu samaiseen tilaan. Pyykit kuivuvat lastenhuoneessa. Päätelmäni onkin, etteivät mihinkään.

Lisäys: Tiedän, mihin teini-ikäiset lapset tarvitsevat omia huoneitaan. Siellä katkovat Twilight-henkisesti seurustelukumppaniensa kauloista hiussuonia. Kerran kysyin eräältä teiniltä töissä, mikä hänelle oli tullut, kun ihonväri oli leuan ja solisluiden väliseltä alueelta muuttunut täysin ja kauttaaltaan. Hän oli kuulemma kaatunut pyörällä. Hesari uutisoikin tänään pyöräilyn vaaroista. Toiseksi vaarallisinta oli harrastaa joukkuelajeja tai ratsastaa.

Alkuviikko on ollut sateinen. Ystäväni, joka hänkin lomailee koko kesän, kysyi minulta yhtenä päivänä, ennen ensimmäistä varsinaista lomapäivää, että tiedänkö pitkän loman parhaan puolen. -No? -Ei tarvitse ahdistua sateesta. Näin pitkän loman aikana paistaa varmasti aurinkokin. Minä myöntelin. On totta, etten ole stressannut säästä yhtään, en, vaikka viileän sään takia pukeuduimme ulkotakkeihin ja pitkiin housuihin.

Olemme liikkuneet paljon ulkona. Kävimme sadepäivänä retkelläkin, kotikaupunkimme keskustan läheisyydessä. Pieni ihminen juoksi ystäväni lasten kanssa ja Allu Koiranen ui kaikissa jorpakoissa. Minusta parasta oli raitis ilma, lapset puolestaan olivat tohkeissaan lossista, jonka liikuttamisesta he huolehtivat omin voimin. Minua kiellettiin osallistumasta.

Auto on saanut maata parkkiruudussaan paria käyttökertaa lukuunottamatta. Kesäisen kiveniskemän seurausta oli näytettävä korjaamolla ja ensi viikolla saan kirkkaamman ja ehjemmän tuulilasin. Kelpaa taas seisottaa autoa ruudussa. Kerran tosin autoilimme kirpputorille mahdollisten löytöjen toivossa. Pieni ihminen ehdotti pyöräilyä siltikin ja sanoi kuljettavansa aarteet pyöränsä tarakalla. Pidin pääni ja menimme autolla. Takaisin autoillessani takapenkillä oli viisikymmenlukuinen tuoli, pieni ihminen, kaksi vanhaa pussilakanaa, metallikori ja lasipullo. Takaluukussa läähätti Allu Koiranen vierellään pulpetti.

Pulpetti on hieno! Olin aivan tohkeissani ja lähellä oli, etten ostanut toistakin. Ääni päässäni kuitenkin sanoi, että malta. Samaan aikaan mietin, miksi en hakisi toista pulpettia. Hioimme pulpetin yhdessä pienen ihmisen kanssa ja maalasimme myös. Onneksi into laantui pienemmällä maalarilla nopeasti ja lastenohjelmat kiinnostivat enemmän. Ylelle kiitos.

En tiedä teistä, mutta minusta maalaaminen yhdessä neljävuotiaan kanssa on hieman haasteellista. 

-Laitetaan paljon maalia.
-Ei kun ihan vähän kerrallaan.
-Mä haluun ton isoimman maalipensselin.
-Ei sillä voi maalata tätä.
-Mä voin.
-Siitä tulee epäsiistiä jälkeä.
-Mä osaan kyllä.

Kerroin pulpetista muutamille läheisille. Yksi arveli pääni pimenneen. Kai sun lapsi joutuu pyytämään puheenvuorot viittaamalla, kuului kommentti.


Kivaa lauantaita!

E