Vanulaputon

En koskaan aiemmin ollut miettinyt, enkä tajunnut, kuinka tarpeellisia ovat vanulaput. Unohdin kahdella kauppareissulla ostaa vanulappuja, mikä tarkoitti, etten saanut silmiini sutimaani ripsiväriä pois karvoistani. Laitoin silmämeikinpoistoainetta talouspaperiin, joka imi kaiken televisiossa mainostettuihin imutaskuihinsa. Hukkaan meni hyvä aine ja ripsiväri jäi silmiin. Nukuin kahtena peräkkäisenä yönä kuten Kauniissa ja rohkeissa eli kauniina ja eteerisenä. Aamulla nousin sängystä virkistyneenä ja ehostettuna.

Oikeasti sängystä nousi kahtena aamuna tummilla silmänalusilla varustettu väsynyt nainen, ei kaunis, eikä rohkea. Kutitti. Hinkkasin rapisseet ripsivärit vessapaperilla ja silmämeikinpoistoaineella. Vessapaperi ei imaissut litkua yhtä tehokkaasti kuin talouspaperi, mutta vessapaperi rullautui. Aikaa ei säästynyt aamulla lainkaan, sillä samassa ajassa kuin hinkkasin rapisseet värit, olisin laittanut uuden värin.

Kolmatta ripsiväriyötä ei enää tullut. Pidin siitä huolen suuntaamalla kauppaan kesken työpäivän hyppytunnilla. Ostin kaksi vanulappupakkausta ja illalla hinkutin kovettuneet ripsivärit silmistäni. Olo tuntui huojentuneelta. Olin kulkenut kaksi päivää piinaavan syyllisyyden kanssa. Sanotaanhan naistenlehdissä, että meikki tulee puhdistaa joka ilta. Olin meikkirikkuri, jonka kotoa ei löytynyt vanulappuvarastoa. Olin kiireinen, huonomuistinen ja ilman ostoslistaa kauppaan suunnannut, lomaa odottava ihminen.

Vanulappu-unohduksen myötä aloin miettiä, mihin kaikkeen ihminen vanulappuja tarvitsee. Vauva-Pätkän napaa puhdistin nukkaamattomilla vanulapuilla, montaa haavaa on pyyhitty, kasvovettä lotrattu litratolkulla, runttaantuneita kynsilakkoja poistettu ja mitä vielä. Kaikkea sitä moderni nainen tekee ja tarvitsee ollakseen hyvä äiti ja huoliteltu nainen.

Vaikka vanulaput minulle tärkeitä ovatkin, keskityn tänäänkin niihin tärkeämpiin. Ohjelmassa oleilua Pätkän ja maansiirtoyritys A&A:n edustajien kanssa. Parasta niin! Pitkä huhkii töissä kuten vuorotyöläinen usein viikonloppuisin.

Mukavaa alkavaa viikkoa,

Ee

Mutsi, mude, äiti, äippä, muori, äiskä, mute, mami, maammo

Eilen juhlistettiin äitejä. Päivä oli aurinkoinen ja lämmin. Sain aamulla lahjoja, joita Pätkä oli tehnyt päiväkodissa. Ne olivat tälläkin kertaa liikuttavia, käsilaukkuja ja kukkia. Kortin runossa luki, että "äiti lukee minulle paljon ja kertoo tarinaa Urho-apinasta".  Pitkä puolestaan oli tiedustellut Pätkältä, että mitä äiti tahtoisi lahjaksi ja Pätkä oli vastannut, että korun. Niinpä sain Karhu-helan rannekoruuni. Uusi hela on hieno, viides Pätkältä saamani ja siksi niin tärkeä.

Menimme aamupalan jälkeen lähiliikuntapaikalle pelaamaan korista. Pätkä pyöräili kipeine kinttuineen, tarpeetonta kävelyä vihaava Pitkä pyöräili ja minä kävelin koirien kanssa. Koirien mukaan kiikuttaminen alkoi kaduttaa minua heti, kun saavuimme liikuntapaikalle. Alueen teinit olivat kaljoitelleet kaukalon tietämissä ahkerasti. Yhtä ahkerasti kuin olivat juoneet ja kuseskelleet, olivat he myös rikkoneet pulloja. Ymmärrän, että kylmä kalja houkuttaa teinejä (älköön yksikään luule, että suosin alaikäisten juopottelua) ja että tyhjentääkin täytyy, mutta että rikkoa lasipulloja. Se on yksinkertaisesti kusipäistä, sillä kyseinen lähiliikuntapaikka on erään alakoulun liikuntapaikka.

Pitkä ja Pätkä alkoivat heitellä palloa kohti koria. Minä etsin koirille turvallista lepopaikkaa. Sen löydettyäni keräsin lasia aika paljon. Onneksi joku kiva teini oli jättänyt tyhjän mehupurkin (Juissi) maahan ja minä keräsin sen melkein täyteen lasia. Sitten minäkin pelasin. Oli kivaa ja Pätkä heitti pallon läpi korisukan yksitoista kertaa.

Kotiin mennessämme mietin, olivatko kaljaa juoneet nuoret jaksaneet herätä äitienpäivänä ilahduttamaan mutsejaan. Ehkä äidit olivat nousseet katsomaan teinejään. Voi äitejä ja eritoten teinejä, joista itsestään tulee joskus mitä todennäköisimmin vanhempia. Joistakuista jonkun kaljanhuuruisen illan seurauksena. Sitten tulee teinin äidistä mummi.

Hyvää päivää kaikille vanhemmille, äideille ja isille tasapuolisesti. Teineille toivotin hyvää maanantaita jo aamulla. Mutisivat jotain takaisin ja pari nukkui. Lienevätkö lähiliikuntapaikan aktiivikäyttäjiä?

Ee

Kaksi punaista mollukkaa, auriko ja mä

Minulla on auringon kanssa viha-rakkaussuhde. En pärjää ilman, mutta mitta tulee äkkiä täyteen.

Aamulla levitän kasvoille kevyesti päivettävän kosteusvoiteen. Muuten en syksy- saati talvisaikaan erottuisi hailakan tapetin edestä. Seuraava kerros on meikkivoidetta, mikä tietysti haalentaa kosteusvoiteen ytyä. Tämän jälkeen vuorossa on aurinkopuuteri - onko tässä enää mitään järkeä?! Kun naamataulu on ripsiä myöten maalattu, siirryn keittiöön nielaisemaan aurinkokapselin. Sanovat, että vaikeuttaa palamista ja tuo väriä valkonaamaan. Sitten puolet kasvoista peittävät aurinkolasit päähän ja ulos.

Palaminen on liian todennäköistä ilman suojatoimenpiteitä, mutta mikään ei voita lämpimässä ilmassa kylpemistä. Ei huolta, tililläni ei taaskaan ole rahaa aurinkomatkaan, eikä täällä kotimaassa kovin usein paahde muodostu ongelmaksi asti.

Siksikin saisi paistaa, jotta kasvihuoneeseen kasvaisi jotain. Tänään maahan pääsivät herneet, kurkun, porkkanan ja kesäkurpitsan siemenet. Yrteistä timjami, rucola, ja tilli koittavat selviytyä naapurin 3-vuotiaan kasteluahkeruudesta huolimatta. Pinaatti kun kasvaa, se silputaan niin pieneksi, ettei kukaan mutise mitään pastakastiketta pupeltaessaan. Tuskin huomaavatkaan, ja vahvistuvat tietämättään.

J

Karvaisissa kalsareissa lattialla

Yöpukuisen terveiset!

Kello on yli kymmenen ja meno on kuin vapaapäivänä yleensä. Oleilemme pyjamissa ja yöpaidoissa, vaikka kello on pian puoli yksitoista. Mutta ei huolta, vaatteet vaihtuvat kyllä ennen kuin lähdemme kangaskauppaan. Pätkällä on tiistaina päiväkodin naamiaiset ja merirosvoasu kaipaa tuunausta. Värkkään paremman silmälapun ja väkerrän merirosvokapteenin koukkukäden paremmaksi. Toivottavasti homma onnistuu ja Pätkä on asuunsa tyytyväinen.

Aivan toimeton en aamulla ole ollut, vaikka yöpuvussa hiippailenkin. Pyykit on pesty ja ripustettu, veroilmoitusta paranneltu netissä ja pyydelty Pätkää syömään. Aamupalaksi riitti lasillinen maitoa ja pieni pala suklaakeksiä. Kyllä, tarjosin lapselleni suklaakeksiä tarjottuani hänelle ensin viiliä ja mysliä ja karjalanpiirakkaa. Yleensä päärynäviili ja mysli ovat Pätkä suurinta aamu- ja iltapalaherkkua, mutta nyt hän tyytyi tökkimään lusikalla myslikokkareita venyvän viilin sekaan. Karjalanpiirakka kiinnosti päälle laitetun juustosiivun haukkauksen verran. Kokeilin ruokahaluttomuuden todellista astetta ja tarjosin suklaakeksiä. Kun Pätkä otti keksistä pienen haukkauksen ja työnsi keksin minulle todeten, ettei maistu, vakuutuin ällötyksen ja ruokahaluttomuuden todellisesta olemassaolosta. Lounaaksi teen lasagnea ja mietin jo nyt, kelpaako sekään. Parin viikon kokemuksella sanoisin, ettei kelpaa ja että viikonloput ovat lääkkeen takia Pätkän paastopäiviä. Onneksi Pätkä ei ole hentoinen varpu, enkä usko hänen heti kuihtuvan.

Kangaskauppaan suuntaamme pyöräillen ja kävellen. Minäkin pyöräilisin, jos olisin saanut pyöräni huollosta eilen. Eilenhän sen piti sieltä tulla, mutta eipä kuulunut, eikä näkynyt. Soitin kyseiseen lafkaan ja kuinka ollakaan, kukaan ei vastannut. Ärsytti ja mietin, että maanantaina kävelen ja menen henkilökohtaisesti kysymään pyörääni. Tiistaina näet on tarkoitus suhauttaa pyörällä töihin ja takaisin. Olen päättänyt, että fillaroin työmatkani toukokuun ajan ja Pätkä saa fillaroida päiväkotiin. Ainoan poikkeuksen teemme niinä aamuina, jolloin minun pitää olla antamassa perusteellista perusopetusta jo kahdeksalta. Hyvä, kun silloin ehdimme hoitoon ja töihin autolla.

Eilen luulin olevani työviikon jäljiltä virkeä. Pätkä meni nukkumaan kahdeksan jälkeen. Mutsilla oli alakerrassa virityksiä: Voice tallentumassa, Pepsimaxia kylmässä ja jäätelöä pakastimessa. Luin Pätkälle hänen iltapesujensa jälkeen kirjaa Ella Lapissa ja jäin hetkeksi makaamaan keinokuituisissa pitkissä kalsareissani lastenhuoneen lattialle lopotettuani kaksi lukua tekstiä muunnellen ääntäni eri hahmojen mukaan. Kylmä minun ei maatessani tullut, sillä koirankarvat verhosivat pitkiä kalsareitani ja fleecetakkiani tasapuolisesti kaikkialta. Uni sen sijaan tuli. Lapsi nukahti ja samalla lasten uniaikaan aikuisten pakkomielteisesti odottama nukkumatti heitti unihiekkaa myös Voicea, Pepsiä ja jäätelöä odottavan äidin silmiin. Heräsin lattialta puolen yön aikaan kuullessani Ansan vinkuvan alakerrassa. Kinkesin itseni ylös ja menin alas. Pissatin koirat ja söin pari palaa ruisleipää. Yritin katsoa Voicea tallennuksesta, mutta en jaksanut. Tiedän voittajan jo, mutta katsonen ohjelman tänään iltapäivällä. Tai sitten poistan katsomattoman tallennuksen joskus kesäkuussa uuden lastenohjelmatallennuksen tieltä. Kiitos lastenohjelmien, digiboksi ilmoittaa melkein joka päivä, että tallennustilaa on jäljellä säälittävät 50 minuuttia tai jotain muuta. Alle tunti kuitenkin. Poistan salaa jonkun kauan sitten tallennetun pikkukakkosen ja tallennan tilalle jotain, jonka luulen ehtiväni ja jaksavani katsoa joskus. Sitten taas poistan sen tallentaakseni lastenohjelmia. Ikiliikkuja on keksitty.

Kivaa lauantaita toivottaen ja kohti päivävaatteita suunnaten,

Ee

Kotipoikapäivä

Tätä vuodenaikaa on helppo rakastaa. Pyörällä pääsee paremmin kuin jäätyneessä loskassa, ja silmät saa aamulla helpommin auki valon kuin sysipimeyden saattelemana. Oli tarkoitus livahtaa kesken työpäivän puoleksi tunniksi harppomaan Pispalan portaita auringosta nauttien ja maitohapoista puhisten, mutta toisin kävi.

Aamulla söin munuaiselta näyttävän sämpylän, joka oli tarkoitettu dinosauruksen jalan muotoiseksi. Lapsi herätettiin hoitoon lähtöä varten hiukan myöhemmin. Tänään peiton alla odotti lämmin mytty. Viesti hoitoon ja lapsen isälle, muutama työjuttu kuntoon jo kotisohvalla pienen pupeltaessa omaa aamiaistaan. Lapsi oli virkeä muttei ulkoilukelpoinen, joten kävimme töissä kuuluttamassa keskusradiossa ja työllistämässä luokallisen väkeä. Tämän puolitoistatuntisen toipilas jaksoi, kun sai pelata kosketusnäytöltä. Loput hommat saavat hoitua myöhemmin kotoa käsin.

Sisäilykeskiviikko sujui, kun haettiin vielä äidille multaa ja orvokkeja. Pieni vuoroin sohvannurkassa, vuoroin uusien rullaluistimiensa päällä eteisessä, vuoroin vesivärittämässä keittiön pöydällä. Äiti sormet mullassa ilmeisen myöhään (multapussi ilmoitti parhaaksi toiminta-ajaksi kevättalven). Tuloksena laveeraustöitä sekä neljä ruukullista pelakuita juuret uusissa mullissa ja orvokit ulko-ovenpielessä. Nuupahtaneet narsissit saivat siirtyä orvokkien tieltä pihan syreenipuskien juurille odottamaan ensi kevättä.

Kun molempien tuotokset olivat valmiina ja multaakin vähemmän luistinten rullissa ja äidin sukissa, ehdittiin vielä lukea päivän Aku Ankka. Lapsen ehdotus kylpyläretkestä ei mennyt läpi, perusteluna iltaseitsemän ajankohta sekä kainalon 37,2 lämpötila. Suunniteltua rauhallisempi päivä, mutta sangen mukava näinkin. Kiireettömät hetket lapsen kanssa ovat parasta mitä on. Huomenna on isän vuoro jäädä sisälle.

J

Yöpuku ja Converset

Kevät on tullut ja lapsen vaatevarastoa on päivitettävä. Viimesyksyinen, kirkkaan vihreä välikausihaalari on vielä sopiva. On kai, kun syksyllä se oli liian iso. En silti pode huonoa omaatuntoa liian ison haalarin ostamisesta, olihan syksylle sopivat vaatteet, nekin Polarn O. Pyretiltä. Olen vakuuttunut, että kyseisestä lafkasta saa toimivia, kestäviä ja väreiltään mutsin silmiä miellyttäviä vaatteita. On mahtavaa, että klenkka voi reuhata pihalla juuri niin paljon ja juuri niin oudoissa paikoissa kuin tohtii. Ei mene läpi vesi, ei kura ja vaatteiden kangas kestää hiekan hinkutusta.

Jos ei ollut tarvetta uusille välikausivaatteille, on kenkiä ostettu ja tilattu senkin edestä. On hankittu vedenpitävät lenkkarit,  Crocsin kevyttäkin kevyemmät kumpparit ja muotitietoisen mukulan iloksi Converset. Kävimme eilen hakemassa postista Crocsin paketin ja kumisaappaita testattiin niin sisällä kuin ulkona. Ensimmäisten testiajojen jälkeen mutsin puhelin vinkui uuden saapumisilmoituksen merkiksi. Niinpä suuntasimme uudelleen postikonttuuriin. Rouvat tiskin tunnistivat meidät, vaikka olimme uuden hakureissun kunniaksi vaihtaneet vaatekertaa. Oikeasti ensimmäisellä kerralla olin työvaatteissa ja toisella ulkoilukamppeissa. Naamioituminen vaatteita vaihtamalla ei siis toimi, tuli sekin nyt todistettua. Jos klenkka ihaili Crocseja, saivat Converset Pätkän aivan fiiliksiin. Iltapesun jälkeen pyjamaan puettu nassikka viritti jalkoihinsa Converset. Onhan se hienoa syödä iltapalaa ja katsoa Voicea kengät jalassa. Aamulla sama toistui. Nyt jannu istuu lepakkotuolin uumenissa kengissään. Sisäkenkäriemu loppuu, kun kumipohjaisilla tossuilla lähdetään ulos. Sen jälkeen ei mutsi suostu sisäkenkäilyyn. Eipä Pätkäkään sitä kenkien ulkoilutuksen jälkeen enää ehdota. Kenkähurmos on jotenkin liikuttavaa.

Eilen olin minäkin hurmoksessa, en tosin kengistä, vaan perjantaista. Prismaturneella ostin iltaa varten yhden siiderin. Ihan en huonon elämän valtaan heittäytynyt, niin pienestä putelista oli kyse. Mutta niinpä jäivät 250 millilitraa siideriä latkimatta. Tuijotin Voicea yhdessä Pätkän kanssa, vaikka alun perin suunnitelma oli, että Pätkä koisii ja minä latkin siideriä katsoen televisiota. Kotimatka Prismasta muutti kaiken. Pätkä kiskaisi kymmenen minuutin unet puoli viiden maissa ja siinähän se oli. Siideri jäi kaappiin ja odottelee aikaa parempaa.

Tänään elomme on melko rauhaisaa. Pätkä potee, syö kuin hiiri ja kärsii hienoisesta huonosta olosta. Kysyin, mitä voit tehdä. Vastaus kuului, että pyöräillä. Niinpä lähdemme ulos, Pätkä pyöräillen ja mamma kävellen. Suuntana päiväkodin taidenäyttely.

Lauantaita toivottaa,

Ee

Puuhaa olla pitää

Olen ommellut viikon aikana enemmän kuin kahden viime vuoden aikana. Tähän ei paljoa vaadita, en ole ompelevaa sorttia. Haluaisin osata, mutta inspiraation tullessa maltti katoaa, eikä pitkäjänteisestä näpertämisestä ole tulla mitään. Kolmannella luokalla ystäväni, yhtä hosuli kuin minäkin, liimasi kutimesta paenneen silmukan, jottei olisi karannut pidemmälle. Oman trikoopaitani kaula-aukko suureni suurenemistaan, kun päärmeessä oli aina jotain ruttua.

Löysin kuitenkin itseni esimiehen huoneesta ilmoittamasta, että voisin ommella kollegan läksiäislahjaan taskuja. Kyseessä oli puuvillainen taiteilijan takki, joten homma ei huimannut haastavuudellaan. Silti täytyi kaivaa ala-asteen käsityön kirja esille ja kerrata työvaiheet. Lopputulos olisi yllättänyt Esteri-openkin, vaikka yhdestä taskusta tulikin liian pieni.
Tästä innostuneena tilasin verhokangasta. Lapselle verhot sänkysyvennykseen ja pimennystä omaankin makuukammariin.

Ompelun lisäksi olen jumpannut. Puhisen eteisen matolla punnerruksia ja vatsarutistuksia, välillä välttelen kahvakuulan iskeytymistä polvilumpioihin. Kerran jumppasin pitkissä kalsareissani, kun ovi aukesi ja naapurin isäntä palautti poikani leikkitreffeiltä. Hehkeän kohtaamisen jälkeen varmistin naapurin emännältä, oliko miehensä selvinnyt hämmennyksestä. Oli, mutta ei ole sen koommin käväissyt.

Tänä pääsiäisenä ei maalattu munia Pirteiden munien kokoonpanolla, mutta oman perheen voimin kylläkin. Munien jälkeen maalasimme lapsen. Eihän se vesiväri kuivuttuaan kovin hyvin ihosta lähde. Loppupäiväksi huolettomat kledjut niskaan, jotta saatiin väri tarttumaan niihin. Oli taas hoitotädillä ihmettelemistä ja lapsella kerrottavaa.

J