Jaloilla pääsee

Yllätin itseni ja työkaverini ehtimällä aiemmalla bussilla töihin. Työpaikan pukuhuoneessa selvisi yksi syy moiseen reippauteen: tukka oli täysin laittamati, tyynyn ja sittemmin pipon muotoilema pehko.

Toinen syy oli selkeämpi. Olin matkalla pysäkille juossut huutelevaa humalaista pakoon ryöstetyksi tulemisen pelossa. Juoppo juoksi perässä ja oli läkähtyä pysäkille päästyään. Pääsee sitä tulehtuneillakin jaloilla, kun on hyvä syy! Surkea tapaus, tiistaiaamuna seitsemältä siideritölkki kädessä.

Illalla kotona lisäsin mustapippurin kermaviilin sijaan pastan keitinveteen ja pesin lapsen hampaat (taas) aikuisten tahnalla. Saatiin serkkupoika kylään, ja lapsilla riitti kivaa touhua keskenään. Äitikin sai ajatuksensa kasaan kuntopiirillä, jonka liikkeet olivat punnerrus, mankelointi, kahvakuulailu, kynsilakan poisto, vatsalihakset ja pahviroskien litistys.

Viikon iloisin uutinen tuli fysioterapeutin suusta. Jaloista saadaan ihan kelvot, kunhan aktivoidaan jalkaterää. Aikaa mennee puolesta vuodesta vuoteen. Asiantuntevissa käsissä tuli mieleen, että eipä olisi pahitteeksi käydä vaikka ihan säännöllisesti jalkaspesialistin pakeilla. Olen tullut ikään, jossa vammoista toipuminen hidastuu ja peruutamattomien vaivojen todennäköisyys kasvaa. Täytyy pitää parempaa huolta itsestä, kun kerran tykkää kivilattialla tallustellen tapahtuvasta työstä.

Prisma Studio haastaa viettämään tuolitonta tammikuuta. Houkutteleva tarjous! Autolla ajo on toisinaan arjessani välttämätöntä, varsinkin tammikuussa, ja osuupa tuolle kuukaudelle myös lentomatka. Lisäksi tulee ehkä muutama pakollinen istahdus virallisissa tilaisuuksissa. Ainakin normaaleina työpäivinä ja kotielossa tuolittomuus onnistuu mainiosti. Olen jo saanut työkaverin huoltojoukkoihin, tästä voi tulla hauskaa! Uskon myös, että saan kotona tehtyä enemmän, kun istuminen jää.

Reipasta pikkujouluaikaa kaikille!

J

Rakas asiantuntija, uskallanko sanoa sanaa pipari vai leimaudunko pervoksi?

On kummallista, kuinka jotkut sanat saavat uusia merkityksiä. Kielitieteestä tiedän sen verran voidakseni kertoa, että viina, humaltuminen, seksi, vastakkainen sukupuoli, virkavalta ja raha saavat aikaiseksi valtavasti synonyymeja. Puhutaan misuista, kissoista, typyistä, ämmistä, akoista, daameista ja kiakkovieraat kutsuivat Tampereella poliisia ja poliisimiehiä mitä erilaisimmin nimityksin. Kytät, paskalakit, ohranat, sinivuokot. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Käännyn sanastogurun puoleen jouluun liittyvässä ongelmassani, joka koskee sanojen erilaisia merkityksiä. Olen jo alkanut miettiä, onko jouluaattona ja oikeastaan läpi joululoman käyttämäni velourkankainen oloasu lainkaan sopiva jouluun. Onkohan se sanojen merkityksiin liittyen liian kesy asu? Pitäisikö minun ostaa pornokaupasta tonttutytön asu ja puhua joulusta niillä merkityksillä, joita joulun sanastoon liitetään?

En enää uskalla sanoa pipari. On arveluttavaa leipoa piparia lapsen kanssa, jos piparilla ymmärtää sen, mitä monet kaksimielisyyden kanavalle vaihtaneet käsittävät. Piparitalossa voi tapahtua vaikka mitä ja silti niin moni suomalainen, minäkin, olen sellaisen kotiini rakentanut. Torttujen asettelu pellille ja torttujen maistaminen sujahtavat samaan likaisten asioiden lootaan puhumattakaan Joulupukista, jonka säkit painavat niin, että niitä on tyhjennettävä jokaisen suomalaisperheen olohuoneessa.

Vaadin, antakaa joulusanastoni takaisin tärvelemättömänä. Älkää kikattako piparille, älkääkä varsinkaan hekottako lausahdukselle maistelen vähän piparia piparkakkujen murut rinnuksille roiskuen. Antakaa minun tehdä rauhassa torttuja, niitä, joista ruotsalaiset huolestuivat. Antakaa kaikkien joulupukkia esittävien jakaa lahjat lapsille ilman, että pukin säkeistä kiherrellään. Joulu on lasten juhla. Älkää, älkää hitto soikoon sanoko, että karjalanpiirakat, joita jouluksi teen, ovat tekijän mallilla tehtyjä.

Jäätte rumien puhujat ilman lahjoja! Miettikää lahjattomina joulun sanomaa. Se saattaa teitä, rumien puhujat, kiinnostaa yllättävänkin paljon, syntyihän Jeesus-lapsi Raamatun mukaan neitsyestä. Miettikää sitä, kun syötte seitsemättä karjalanpiirakkaa munavoilla ja jälkiruuaksi nakerratte piparia.

Ei niin tosissaan mutta vähän kuitenkin,

Ee

Olemme palanneet - tänne ja elävien kirjoihin

Blogimme on ollut heitteillä. Se on unohtunut syksyn alati kylmeneviin tuulahduksiin. Se on ollut kuin pelargonia, joka jää kesän ja hyvän hoidon jälkeen virumaan kylmään ja vaille virvoittavia kasteluita. Arki on rakentanut esteen minun ja blogin välille. Este on ollut niin korkea, etten ole onnistunut loikkaamaan muurin yli ja antamaan blogille sen tarvitsemaa aikaa.

Syksy on ollut haastava ja kiireinen työn puolesta. Olen istunut kansliassa ja hoitanut milloin mitäkin asiaa. Omalle paikalleni opettajainhuoneeseen olen ehtinyt kahdesti. Kun viime viikolla pylläytin beffani tuolilleni aineryhmäni pöydän ääreen, sanoi kaksi työkaveriani, että kappas, sinuakin näkee tämän pöydän tuntumassa. Opetuskin tuntuu menevän ilman erillisiä panostuksia. Välillä opetuksen laadusta tai laaduttomuudesta tulee kummallinen olo. Voisin tehdä tämänkin paremmin, jos ehtisin. Onneksi kevätlukukausi opetuksen huojennuksineen raivaa tilaa hallintotyölle ja antaa aikaa keskittyä huolella niihin oppitunteihin, jotka vastuulleni jäävät. Ei tarvitse enää juosten kusta.

Koska töissä on kiirettä ja tavallaan kaksi laajaa osa-aluetta, joista vastaan ja joista toinen on epämääräisen määrittymätön ja toiseen kuuluvat epävarmuustekijöinä murrosikäiset, olen työpäivän jälkeen ollut väsynyt. Välillä niin väsynyt, että olen tehnyt kotona vain välttämättömimmän. Minusta on tullut epäsosiaalinen ja aikataulujen karttaja vapaa-ajalla. En jaksa soitella tai tekstailla, suosin yllättäen tehtäviä treffejä ystävän luokse, en tahdo vapaa-ajalleni koulun kelloa, joka pimpauttelee joka jumalan tunti merkkinä siitä, että tulee mennä. Tästä ei pidä käsittää, että työ olisi kuormittanut minua liikaa tai että olisin jäänyt henkisesti jyrän alle. Ei, työ on ollut haastavaa ja siksi kiinnostavaa. Itsehän sitä pyysin. Mutta aikaa, joka minulla on työpäivän jälkeen, varjelen kuin merikotka poikasiaan. En tahdo uhrata aikaa, sillä silloin tuntuisi, etten ehtisi elää, ajatella, olla.

Se, että on aikaa työpäivän jälkeen, merkitsee vapautta hengittää ja olla ilman painetta tietystä muotista. On hienoa olla kotona, virittää jouluvaloja ja kulkea reikäisissä villasukissa. Eilen lakkasin kynnet yritettyäni sitä neljä päivää. Ennen lakkausta ainoa kauneuteen liittyvä toimenpiteeni pitkään aikaan aamuisten BB-voiteiden ja ripsivärien lisäksi on ollut sormessani majailleen syylän poisto. Kuuliaisesti poistin pikku palleroa hapolla ja niinhän siinä kävi, että syylä putosi eilen ollessani kirjastossa. Haahuilin hyllyjen välissä tuulen takuttamissani pääkarvoissani ja viihdyin.

Onneksi minun ei tarvitse jouluksi kiillottaa mummovainaan perintöhopeita, vaan saan retkua kotona ja laittaa suuhuni ruokaa ihan tavallisella haarukalla, sellaisella, jonka kiillottamisen voi hoitaa tiskikoneella. Syitä perintöhopeiden unohtamiseen on kolme. Ensiksikin, minulla ei ole mummovainaata. Toinen syy on, etten omista hopeitakaan. Kolmanneksi syyksi paljastukoon laiskuus. En minä niitä hopeita kiillottaisi, vaikka minulla olisi niitä laatikot väärällään.

Eilen kävelin auringonlaskuun. Kello oli melkein kolme iltapäivällä.

Ee

Ikävä(ä) jaloittelua

Olen vaihtanut hölkkäharrastuksen huonekalujen haalimiseen. Kantapäissäni muhii sitkeä rasitusvamma, minkä vuoksi työpäivän jälkeen voi joko käydä kaupassa tai hakea eskarilaisen kävellen kotiin. Lopun aikaa voi seistä kylmäkallen päällä ja syödä ibuprofeenia.

Alkujärkytyksen jälkeen kävin uimahallissa ja kuntosalilla; ehkä löydän talveksi jonkun keinon hengästyä ilman askellusta. Pyöräilykin on toistaiseksi pannassa (eikä takalistoni oikein ole koskaan innostunut lajista muutenkaan). Tehokkaana ihmisenä sairastin samaan syssyyn poskiontelotulehduksen ja menetin ääneni, joten lepoa pukkasi muistakin syistä kuin iskunvaimennuksen pettämisen vuoksi. Nyt olen rauhoittunut. Pakkoko tässä on ihmisen alinomaa viuhtoa menemään? Talvella kuuluu kulkea vähän hitaalla. Haravointi kelvatkoon, lehtikasojen kuskaaminen jää tosin tervejalkaisille. Tai sitten kärrään kasat kompostiin, kunhan lumi ne taas paljastaa.

Sitten alkoivat mööbelit liikkua, mikä mihinkin suuntaan. Ensin kannettiin väärä sohva yläkerrasta kellariin ja takaisin, sitten oikea sohva enää yhteen suuntaan. Kahdet vanhan talon rappuset ja sormissa sohva, josta ei oikein saa kunnon otetta ja jota kantaessa ei nää jalkoihinsa - ensi kerralla muistaa a) mitata kunnolla ja b) hankkia pikkuveljiä kantojuhdiksi. Ei ollut ehkä järkevin projekti, mitä toteuttaa faskiittijaloin. Hommaan ryhdyttiin, toinen 300 litran akvaario ajelehti luoksemme. Alettiin sisustaa kellarin saunaneteistä. Nyt siellä voi sohvalta käsin katsoa joko kultakaloja, televisiota tai pyykkivuorta.

Tällä viikolla siirtyi nojatuoli miehen harteilla kolmen korttelin päästä olohuoneeseemme ("haetaan kärry vasta, jos et millään jaksa kantaa sitä"), vuodesohva työhuoneesta toiseen maakuntaan, sitten ruokapöytä ja kuusi tuolia muutaman kilometrin päästä entisen keikkuvan pöydän tilalle. Tänään en ole noita palstoja silmäillyt, tulee nähkääs kalliiksi tämä. Juoksu sentään vei tossurahan kerran, korkeintaan kaksi vuodessa, ja kulahtaneet paidat kävivät mainiosti hölkkähien keräämiseen.

Tavoitteena on saada koivet talven aikana niin hyvään kuntoon, että kestävät kunnon vaelluksia. Aseena nyt siis lepo ja jalkeilla ollessa jos jonkinlaiset pohjalliset. Taivallussuunnitelmia on repullinen. Siihen asti istutan hankkimilleni tuoleille tärkeitä ihmisiä ja juon kupposen kuumaa.

J

Nainen, lue Iltalehtesi ja elä oikein

Ymmärsin viikonloppuna, miksi olen niin stressaantunut. Syy ei ole työni, ei liioin kotona puurrettava askare. Stressin ovat synnyttäneet lehtiin naputetut artikkelit, joissa naisia ohjataan oikeaan, hyvään ja terveelliseen elämään.

Lauantaina luin Iltalehteä puhelimeni näytöltä ja satuin kiinnittimään katseeni otsikkoon, joka kuului jotakuinkin näin: "Nainen, stringeissä piilee vaara." Artikkelissa viitattiin erään gynekologin laatimaan selvitykseen, jonka mukaan stringit aiheuttavat naisille todellisia terveyshaittoja. Luin tekstiä dramaattisesta otsikosta toivuttuani innolla, sillä kuulun siihen kansanosaan, joka minimoi alusvaatteiden näkyvyyden. Alushousut eivät saa näkyä päällysvaatteiden läpi ja siksi suosin pieniä kankaanpaloja ja usein vilkutan paljaita pakaroitani päällihousujen sisällä.

Artikkelissa siteerattiin stringien vaaroihin perehtynyttä gynekologia. Lehtijutun mukaan kyseiseen asiaan voi perehtyä, ihan lääkärisihminenkin. Haarat hautuvat, hinkkautuvat ja peräpukamia saattaa tulla helpommin, varoitteli lääkäri. Hätkähdin ymmärrettyäni, että valtaosa länsimaisista naisista on vaarassa.

Stringien vaarallisuuden syyksi paljastui keinokuituinen kangas. Housujen on oltava kokonaan takamuksen peittävät ja mummomalliset, tekstissä todettiin. Ja jotta kaikki olisi täydellistä ja naiselle terveellistä, on alushousujen oltava puuvillaiset. Pelkkä puuvillainen haarakiila ei jalkoväliä pelasta. Tongin alusvaatelaatikkoani, enkä löytänyt yksiäkään puuvillaisia alushousuja. Niissäkin kalsongeissa, joissa takamus peittyi kokonaan, päällikangas oli keinokuitua. Tervetuloa hautuneet ja hinkkautuneet haarat. Näillä alushousuilla mennään.

Jatkoin lehden lukemista. Seuraavaksi naisia muistutettiin oikeasta ravitsemuksesta. Kalkkia ja D-vitamiinia pitää saada riittävästi, muistakaa se, te itsenne laiminlyöneet naiset. Samaisen jutun mukaan naisen liikunnan pitää olla tärähtelevää. Tiedetään, luuliikuntaa. Mietin niitä naisia, jotka eivät ehdi lenkille, vaan ottavat askeleensa työpäivän aikana. Heidän on hakattava kantapäitään lattiaan joka askeleella, lähes marssia, jotta luut vahvistuvat. Pauks, pauks. Ei miehet, ei kolmas maailmansota ole alkanut sinun työpaikallasi. Kuulemasi äänet ovat itseään vahvistavien naisten ääniä.

Luuliikunnan väsyttämiä kinttuja on hoidettava ulkoisesti, kertoi edelleen sama lehti. Talvi-ihoa (!) on kuorittava ja rasvattava. Ja karvat poistettava. Tässäkin naiselle ovat edessään vaaran vuodet. Kelmeät sääret on kynittävä karvoistaan oikein ja niin, ettei synny vaaraa väärin kasvavista karvoista. Onhan historiassa monia kurjia esimerkkejä kieroon kasvaneista suurmiehistä, aurinkoisista isistä ja muista hihhuleista. Jos karva alkaa kasvaa sisäänpäin, ei sitä saa kaivella tai ronkkia. Ja lääkärin puoleen on käännyttävä, jos tilanne pahenee. Muista nyt, äläkä saata itseäsi vaaraan.

Nainen, sinun on ryhdyttävä toimeen heti. Tee itsestäsi karvaton, jottet muistuttaisi eläintä. Sen jälkeen sonnustaudu puuvillaisiin, pakarat peittäviin kalsareihin, jotta muistuttaisit mummoasi, etkä saisi hautuneita haaroja ja peräpukamia. Pingo pitkin lenkkipolkua kuin eläin. Olet kova luu.

Lokakuun loppua toivottaen,

Ee

Äidin käyntikortti

Minulla on kävelevä käyntikortti. Hän on pian kuusivuotias ja kulkee mukanani hyvin usein. Jo pienestä lähtien käyntikorttia on kuljetettu mukana siellä ja täällä. Syykin on selvä. Toisella, jolle käyntikortti kuuluu yhtä paljon kuin minulle, on usein niin pitkät työpäivät, pidemmät kuin minulla, että käyntikortti kulkee mukanani talvet ja kesät, etenkin kesät, jolloin olen vapaa työstäni.

Työstäni tämä käyntikortin kehittäminen ja puunaaminen ehkä johtuukin. Tai johtuuhan se muustakin. Siitä esimerkiksi, etten voi hyväksyä käyntikorttini olevan resuinen tai likainen. Tai printtivaatteisiin puettu. Yöpuvussa joku painokuva menettelee, muttei niissä tamineissa, joissa käyntikorttia kuljetetaan kodin ulkopuolella.

Mutta viestinkö käyntikorttini avulla myös minulle tärkeitä asioita, arvoja ja asenteita? Epäilemättä. Haluan, että käyntikorttini on varustettu kuin vuorikiipeilijä urheiluvaatteiden kuvastossa. Yhdestäkään saumasta ei saa tursuta vettä, värien on soinnuttava ja vaatteiden toimittava. Pohjimmiltani haluan kuitenkin kohdata käyntikorttini ajattelevana, keskustelevana ja sellaisena, jolla on oikeus tulla hyvin puetuksi, vaikkei käyntikortti ole ikänsä puolesta täysivaltainen. On käyntikortin oikeus on varustettu niin, ettei liikkuessa ole olo kuin kurkulla muovipussissa. Kenkien on oltava hyvät ja toimivat ja elokuviin mennessä jalassa täytyy olla toiset kengät kuin leikkipuistossa. Käyntikorttikin nauttii huolitellusta ulkonäöstä, siisteistä hiuksista ja pestyistä hampaista.

Käyntikortti on mukana kulkiessaan oppinut asialliseksi ja kohteliaaksi. Hänen yleissivistyksestään on pidetty huolta, puhuttu esimerkiksi uskonnosta ja vaaleista. Hän tietää Risto Rytin tarinan ja Akseli Gallen-Kallelan. Hän puhuu hiljempaa, jos hänen täytyy sanoa jotakin arkaluontoista. Toinen käyntikortin huoltajista, pidempi, keskustelee käyntikortin kanssa avaruudesta ja kannustaa ihmettelemään ja oivaltamaan. Kuljettaessani käyntikorttia päiväksi kaltaistensa joukkoon kerron mahdollisesta liputuspäivästä. "Tänään on Aleksis Kiven ja kotimaisen kirjallisuuden päivä. Seitsemän veljestä..." Iltaisin luemme Suomen lasten taidehistoriaa ja ihmettelemme asioita. Luemme me muutakin. Esimerkiksi Aku Ankkaa ja runoja, Vaahteramäen Eemelin tarinoita ja Ella-kirjoja.

En yritä tehdä käyntikortistani täydellistä tai ajattele hänen olevan parempi kuin muiden käyntikortit. Keskustelen käyntikortin kanssa, varustan hänet asianmukaisesti toimivin ja hyvännäköisin varustein ja edellytän käytöstapoja, joita opetan. -Miten pyydät nätisti? -Saisinko maitoa? -Sanopas moikka, kun lähdemme. -Kiitos ja moikka! Teen tämän kaiken käyntikorttini vuoksi. En silti kiellä, etteivätkö tarkoitusperäni olisi osin itsekkäitä. Mieluummin kuljen siistin ja asiallisen käyntikortin kuin resuisen rääväsuun kanssa. Haluan antaa käyntikortilleni edellytykset pärjätä.

Kirjoittamani ei tarkoita, että muokkaisin käyntikorttini sellaiseksi kuin haluan, erilaiseksi kuin käyntikorttini luonnostaan on. En suinkaan, onhan käyntikortillani puhevaltaa asioissa, jotka katsomme hänelle sopiviksi. Käyntikorttimme ei elä luomassamme henkisessä sisäoppilaitoksessa, eikä toimi kuin robotti. Hän saa olla kuten ikäisensä, leikkiä ja touhuta. Siitä huolimatta hänelle tarjotaan edellytyksiä ja valmiuksia, siistejä vaatteita, käytöstapojen opetusta, rajoja, huolenpitoa ja rakkautta. Ei pieni koko tarkoita sitä, etteikö käyntikortille voisi puhua ajankohtaisista asioista tai pohtia laajoja kokonaisuuksia. Pieni koko ei myöskään tarkoita huonoa pukeutumista, ketsuppisia poskia isotädin syntymäpäivillä tai käytöstavattomuutta.


Kommenttejanne odottaen, asioita hieman kärjiestäen,

Ee

Pissapurkki

Kävin eilen kyselemässä pissapurkkia kotimme viereisestä sairaalasta. Vaikka kodissamme on vessa, täytyy erään meistä liriä välillä purkkiin, jotta laboratoriossa voidaan varmistaa, että pissa on sellaista kuin pissan kuuluukin.

Purkin saaminen oli yllättävän vaikeaa. Kipitin tien yli ja suuntasin yksikköön, josta minun oli käsketty purkki hakea. Lähete tutkimuksiin tuli TYKS:sta, mutta heiltä emme voi purkkia saada, koska emme ole Varsinais-Suomesta. No, Satakunnassa oltiin samaa mieltä. Vaikka olemme satakuntalaisia, emme ole oikeutettuja saamaan pissapurkkia, koska tutkimukset on määrätty TYKS:ssa. En ole luonteeltani kaikkein tasaisin ja niinpä minua alkoi ärsyttää. Ajattelin mielessäni, että jollain jommassakummassa lasaretissa oli noussut liri otsaontelon taakse.

Kysyin kuitenkin purkkia asiallisesti. Toimistotäti ei osannut sanoa asiaan muuta kuin että hänen on kysyttävä sairaanhoitajilta. Paikalle nilkutti yksi hoitaja. Hän kertoi minulle, ettei hän voi antaa purkkia, kun tutkimuksista ei löydy lähetettä heidän järjestelmästään. Eikä sitä löytynyt, vaikka toimistotäti hakkasi henkilötunnusta koneeseen.

Minulla oli lähete kädessäni. Käsi ei tässä tilanteessa muuttanut mitään, vaan se, että lappu oli toisen sairaanhoitajan tulostama. Tulostaminen oli tapahtunut aivan väärässä paikassa samoin kuin tutkimusten määrääminen.
-Ei, en voi antaa purkkia sinulle.
-Aha, mihin astiaan me se pissa sitten pissataan?
- No vaikka Minigrip-pussiiin.
-Aha. Ja se pussiko sitten lähetetään Porista Turkuun?
-Ai, se pitää lähettää.
- Niin, se on lähetettävä, kun täällä ei tietojeni mukaan tutkita näytteitä, jotka TYKS haluaa.
-Aa, voi olla niin.
-Enkö voisi saada sitä purkkia?
-Mun täytyy soittaa henkilölle, joka näistä päättää.

[tuut-tuut-tuut]

-Valitettavasti tää ihminen on just syömässä, eikä hänellä ole puhelinta mukana.

Tässä vaiheessa minusta alkoi tuntua hieman epätoivoiselta. Niinpä aloin tilittää. Kun tää näyte on lapsen näyte ja kun hän on sairas ja kun häneltä täytyy saada näytteet otettua niin, että tulokset tulevat torstaiksi jajajaja..... Onneksi olin pukeutunut verkkahousuihin ja huppariin. Ilman kyseistä kostyymia olisin leimautunut Leenaksi, siksi leopardipöksyiseksi jaajattelijaksi, joka kekkaloi televisiossa joku vuosi sitten.

Viimein sairaanhoitaja heltyi ja antoi minulle purkin. -Yritä ensi kerralla saada nämä jostain muualta. Sanoin kiitos ja korostin, kuinka tärkeä juttu yksi muovinen pissapurkki ja kolme putkiloa meille olivat.

Jos tämä olisi ollut ainoa juttu, minua ehkä naurattaisi. Mutta kun kaikesta pitää kiistellä ja kaikkea vaatia. Niin kuin esimerkiksi kumihanskoja ja hengityssuojaimia. -Näistä päättää meidän ylilääkäri, sanoi täti, kun omasta kotikunnastamme näitä kysyimme. Kyseiset tarvekalut jäivät saamatta Turusta, kun emme ole varsinaissuomalaisia ja vaikka olemme satakuntalaisia, emme olisi kumihanskoihin oikeutettuja, kun lääkityksen on määrännyt joku lääkäri Turusta. Se joku lääkäri sattuu olemaan meidän onnemme ja helpotuksemme, vaikka onkin Turusta. Saimme kinuamisen jälkeen neulasäilön, kahdeksat kumihanskat ja kymmenen hengityssuojainta. -Me tarvitsisimme näitä kyllä enemmän. - No, sitten niitä täytyy anoa lisää uudella lähetteellä. Ja olkaa tyytyväisiä, että saitte neulasäilön, vaikkei potilaalla ole diabetestä.

Minulla vielä jalka nousee, pää toimii ja suusta tursuaa sanoja. Miten kaiken maailman vaatimisista ja tavaroiden keruusta Kelan papereista puhumattamakaan selviävät ne, jotka eivät oikeasti jaksa ja joilla itsellään tai perheenjäsenellään on todella vakava sairaus?

Iloista alkanutta syyskuuta toivottaen,

E

ps. Kaikki on hyvin, vaikka blogissa on ollut hiljaista. Arki vain on imaissut meidät mukaansa, eikä sen otteesta ole helppoa irrottautua.