Nuoruuden jälkeen tulee vanhuus

Olen palannut töihin, mikä tarkoittaa sitä, että teinien lausahdukset värittävät päiviäni. Teinejä väsyttää koulussa vähemmän kuin luulin ja ainakin viime viikolla vähemmän kuin minua. Valvoin ja vahdin raapimiskiellossa ollutta koiraa vuorotellen Pitkän kanssa. Muutenkin keho yski ensimmäisen kokonaisen työviikon tuskaa. Väsytti niin perhanasti. Onneksi olen maksanut Yle-veroni ja ostanut jokaiselle arki-illalle lepohetken, joka alkaa viideltä ja päättyy kuudelta. Sen ajan retkotan taju kankaalla. Tällä viikolla olen mennyt nukkumaan iltaisin jo kymmeneltä. Niin keski-ikäistä.

Kirjoitimme viime viikolla teinien kanssa tekstejä heistä itsestään. Kuka olen? Mitä harrastan? Mikä minusta tulee aikuisena? Kuka olen -kysymykseen monet vastasivat nokkelasti, että minä, johon totesin, että se on hyvä, jos voi olla oma itsensä. Mitä harrastan -kysymys kirvoitti hyvin samankaltaisia vastauksia suurimmalta osalta ja kysyinkin, missä tätä en mtn -harrastusta harrastetaan. Kuulemma kaikkialla, mikä tietysti on hyvä, niin huoltajien ei tarvitse kantaa huolta harrastuskuskauksista. Muita hytötyjä kyseisestä harrastuksesta en keksinyt.

Aikuisuus tuntui teineistä kaukaiselta ja kauhealta. Mitä nuoruuden jälkeen tulee, kysyi yksi ja toinen kiljaisi luokan toiselta reunalta, että vanhuus. Ja siihen muutama myönteli, että niin tietty. Kysyin, että mitä ikäkautta he ajattelevat minun edustavan, jos nuoruuden jälkeen ihminen pasahtaa suoraan vanhuuteen. Keski-ikäisyyttä, sanoivat teinit lievästi nasaalilla äänellään ja hokivat mielessään angstisesti jotain sellaista kuin voi tsiisus, mikä daiju. Sanoin olevani nuori aikuinen, mihin teinit tyytyivät reagoimaan hitailla mulkaisuilla.

Tulevaisuuden suunnitelmia tulevilla vanhuksilla oli vaikka muille jakaa. Moni halusi kampaajaksi ja kosmetologiksi, pojista kukaan ei vielä tiennyt muuta kuin että ei ainakaan lukioon. Vanhat merkit pitivät paikkaansa ja yksi teineistä kysyi minulta hieman säälivään sävyyn, kuinka olen ajautunut niin kamalaan ja kauheaan työhön kuin opettajaksi. Sanoin, että siksi kun teidän kanssa on niin kivaa. Eivät uskoneet. Muutama kommentoi, että muija servas. Teinipuhetta ymmärtämättömille kerrottakoon, että kyseinen ilmaustarkoittaa sanallista vastapalloon lyömistä. Ja te, joille kyseinen kieli on vierasta, kerron vielä, etten itsekään ole täysoppinut kyseisen kielen suhteen. Teinit kommentoivat kirjoittamisen lomassa jotakuta henkilöä kikehengariksi. Kysyin, mitä ilmaus tarkoittaa. Kirjaston luona hengailevaa tyyppiä tietty, kuului vastaus.

Sitten kirjoittaminen jatkui. Ja kysely. Onks pakko kirjoittaa, kun mä osaan jo sekä puhuu et kirjoittaa?

Alati lähestyvää vanhuuseläkettä tsiigaillen,

E

Arki rytkyy

Yö ennen ensimmäistä työpäivää on aina vähän kehno, joten tänä vuonna en edes yrittänyt siirtää rytmiä ja mennä pyörimään sänkyyn. Viimeistelin valvomisesta johtuneen turvotuksen syömällä iltapalaksi juustonaksuja. Olemus täydentyi vielä, kun lapseni vaihtoi maitoviiksipusun huulipunapusuun. 

Iltapäivisin olemme enimmäkseen olleet porukalla kotosalla ihan rauhassa. Eskarilainen totuttelee uuteen arkeensa, ja on selvästi kaivannut kotoilua. Päiväuniin tämä ei silti veny:

- Etkö ole yhtään väsynyt, vaikka heräsit jo seitsemältä?

- Mä en ole mikään äiti, joka tarvitsee lepoa, vaan lapsi, jolla on kiire pelaamaan!

- Kyllä lapsikin voi olla väsynyt.

- Niin mutta ei tällä hetkellä, keskellä kirkasta päivää!

Äiti makoilee milloin aurinkotuolissa, milloin sohvan nurkassa. Lapselle tärkeän rauhoittumisen nimissä. Lapsi pelaa, rakentaa, piirtää, lähettää postia nukkuvalle äidilleen, juoksee katsomaan, joko naapurin lapset ovat kotona. Lapsen lepo on omien juttujen tekemistä omaan tahtiin. Joskus se on sitä äidillekin, mutta päiväunia ei voita mikään!

Lapsi on oppinut eskarissa viiden päivän aikana seuraavaa:

• oikea ja vasen
• punaisesta ja keltaisesta tulee oranssia
• pitää kuunnella ohjeita ja olla hiljaa kun pyydetään
• ei saa kiusata kavereita
• ei saa tehdä mitään ennen kuin on tullut vastaus
• kannattaa maistaa ruokaa

Lapsen isä on oppinut muttei muista aina seuraavaa:

• kuravaatteet täytyy tuoda välillä pesuun
• lapsella on oma naulakko vaihtovaatteille
• vaihtovaatteet täytyy tuoda välillä pesuun
• lapsi tarvitsee eskarin jälkeen välipalan ja lounaan ennen elokuviin ja sirkuskouluun lähtöä

"Siellä repussa on joku kasvatuskaavake.”

Kivaa arkea kaikille!

J

Kesällä voi käydä niinkin, että

• makaa tarpeeksi kauan ja tarpeeksi lähellä istuttamiaan orvokkeja huomatakseen niiden kuolleen
• pitkittää pyykinpesua niin kauan, että  joutuu lopulta leikkaamaan puntit kulahtaneimmista pitkistä housuista saadakseen lapselleen shortsit hellepäivään
• leipoo kymmenisen mutakakkua erinäisille vierailijakokoonpanoille
• kerää marjat vain pensaiden julkisivulta, ja kutsuu ystävät poimimaan loput
• valmistautuu alkavaan työvuoteen hankkimalla työtuolin vaihtamalla sen kahvipakettiin (oikein Presidenttiin) sekä ostamalla Sisu-pastilleja ja uuden kasvovoiteen

Vielä ehtii kartuttaa kesäkokemuksia parin viikon verran ennen töitä. Perinteiset Facebook-päivitykset koskien kesälomakohteita ja säilönnän ihanuutta eivät lopu siihenkään. Olkaa ihmiset ihan rauhassa vaan, elämästä saa nauttia kesäloman jälkeenkin, ja jos lapselta kysytään, parasta kesässä ei ollut se kallein reissu vaan puumaja ja jäätelö. 

J

Pienessä sievässä pienen, sievän lapsen kanssa

Viime lauantaina oli kuuma. Pitkä lähti Turkuun tapaamaan kavereitaan ja me saimme kylään kavereita. Auringon ja lämmön innoittamina päätimme lähteä Yyteriin, kaksi äitiä ja kaksi viisivuotiasta nallikkaa. Pakkasimme mukaan viltit, pyyhkeet, eväitä, vettä, pillimehuja ja kivennäisvettä. Toinen meistä muisti ottaa aurinkorasvankin. Kaupasta haimme menomatkalla jäätelöt, jotka söimme Valintatalon pihassa. Olisi ollut kurjaa, jos autooni kohmettunut seitsemän kilon koirankarvalaatta olisi kuorrutettu jäätelöllä. Siksi söimme pihalla.

Rannalla oli mahtavaa heti ensimmäisestä sekunnista lähtien. Levitimme viltin lähelle vettä ja sudimme aurinkorasvaa molempien poikien iholle. Ystäväni levitti myös itselleen. Minä luotin päivetykseen. Ei olisi kaikilta osin kannattanut, tyhmä pää ja niin edespäin. Rasvauksen jälkeen pojat juoksivat mereen ja äidit jäivät viltille. Puhuimme niin kuin nyt kaksi naisihmistä vain voi ja tuijotimme mereen. Parempi katsoa kuin katua, kuulukoon ohje käytäntöön, jos meressä reuhaa kaksi lasta, joiden uimataito ei ole sataprosenttinen. Koko ajan pidimme silmällä kahta villivarsaa, jotka reuhasivat vedessä niin paljon, että illalla mehut olivat lopussa, niin tetroista kuin pojista. Lapsilla oli valtavan hauskaa, mutta niin oli meillä aikuisillakin. Juttua riitti, vaikkemme voineet keskustellessamme edes katsoa toisiamme. Viltillä käsiteltiin aiheita politiikasta ruuanlaittoon. Politiikkakeskustelu päättyi ystäväni toteamukseen "voi sitä Päiviä".

Kahden tunnin meriveden sekoittelun jälkeen pojat tulivat viltille ja viltin viereen kaivamaan hiekkaa. Äidit pylläyttivät itsensä toisinpäin ja napani sai kaipaamansa varjon. Samalla meille avautui täysin uusi näkymä. Kun olimme ensin katsoneet parin tunnin ajan kahden iloa pursuilevan lapsen leikkiä, saatoimme aloittaa aikuisten tarkkailemisen jälkikasvun leikkiessä viltin vieressä hiekalla.

Voi sitä pöhnäisyyden määrää. Monilla vilteillä vanhemmat, äiskät ja iskät, tissuttelivat, kännäsivät, ryyppäsivät ja tenuttivat. Viilennetty olut löysi tiensä kylmälaukusta janoisen sankarivanhemman nieluun yhdellä jos toisella viltillä. Lapset, meidän lapsiamme pienemmätkin, juoksivat mereen ja sinne, tänne ja tuonne. Vanhempien huomio kiinnittyi omiin kavereihin, itsensä ja kavereidensa valokuvaamiseen tai puolisoon. Pienessä sievässä oli mukavaa hinkuttaa ukon peffaa ja hörppiä keppanaa. Tai seikkailla meressä kaljatölkki kädessä.

Ai niin ne lapset. Heitä etsittiin, kun rannalta piti lähteä rämpimään kohti kotia. Tai jos koti ei vielä houkuttanut, hiljennettiin mukulat karkilla. Yksikin vaippahousu söi pussillisen Omar-karkkeja äidin ja isän imuttaessa tupakkia ja siemaillen olutta ja siideriä kavereiden kanssa.

Mitä helvettiä? Oliko yksivuotias ainoa ajokuntoinen, kun rannalta lähdettiin kotiin?


Kesäpipoaan kiristellen,

Ee

Meillä melkein kaikki laitteet on

Äiti ei ymmärrä iPadin peleistä tuon taivaallista, eikä kyläpaikan television käyttökään suju ongelmitta. Lapsen polkupyörään hankittiin nopeus- ja matkamittari. Lapsi ehdotti, josko testattaisiin. Äiti ehdotti, josko odotettaisiin iskä kotiin. ”Äiti, siinä on kyllä vain yksi nappi”, rohkaisi lapsi.

Luotan laitteiden logiikan avautuvan keskivertotolkulle, ja kokeilen uusia vempaimia ennakkoluulottomasti. Työpaikallani olen siinä vähemmistössä, joka ottaa uudet tietotekniset sovellukset innolla vastaan. En ole silti millään tasolla kiinnostunut television äänenlaadusta (jotta eron huomaisi, tulisi töllön volyymin olla häiritsevän kovalla) enkä tietokonepeleistä. Olen vain etäisesti tietoinen pelien ideasta, vain varmistuakseni, ettei niissä räjäytetä ketään tai näytetä tissejä.

Keittiössäni pauhaa radio, joka rätisee, kun sen ohi kuljetaan. Ei haittaa, sillä ratkaisu ongelmaan on tiedossa: älä kulje antennin ohi tai vaihda taajuutta. Eipä tarvitse päivittää ohjelmistoa.

Lapsi saa pelata kaksi kertaa viikossa. Kun ei ole pelipäivä, pieni keksii mainiosti puuhaa, mutta pelipäivien aamuina aika kuluu puhelimen tai tietokoneen kärttämiseen. Sairaalassa sain seurata, miten tablettitietokoneen silittely vaikuttaa pienen pulssiin. Syke nousi kymmenellä. Oli annettava pelata, sillä paikoillaan odottelua riitti, mutta nyt on äidillä näyttöä pelaamisen haitoista.

Tässä sitä sitten tasapainoillaan opettavaisen ja liiallisen tietotekniikkamäärän välillä. Tehdään vastapainoksi juustokuvusta ensilantille turvasäiliö ja talouspaperirullista avaruussukkula. Ei pudota kärryiltä, kun kehitys kehittyy, mutta pärjätään pahvilla ja maalarinteipilläkin.

J

Intiaanikesä

Äiti-ihmisen tekemä jousipyssyn maalitaulu näyttää äiti-ihmisen tekemältä, mutta ajaa asiansa mennen tullen. Torilta mukaan tarttunut jouskari imukuppinuolilla täydentyi myös pahvitötteröstä ja murukahvipurkin kannesta kyhätyllä nuolikotelolla, ja inkkarin varustus viimeistellään äidin puistatuksista huolimatta harakan sulalla hikinauhassa. Leikkiin sekoittuvat Asterixin voimajuomapyrähdykset ja vesisota Star Wars -kytköksellä. Pojat ovat poikia, ja äitinsä eivät ihan pienistä hätkähdä. Eivät ehkä taivu ihan aina vesisotaan, mutta sietävät roiskeita.

Kun äiti ja poika hösäävät lomalaisina kaksistaan, molemmat tasaantuvat. Ehditään jutella ja olla kiinnostuneita. Positiivinen oravanpyörä saa vauhtia. Kun arjen kiireet lyttäävät ajoittain kasvatusperiaatteet, äidin tukan ja päivällistarjoilut, kiristellään ja tiuskitaan. Se saa hermot huonoon kuntoon, mikä lisää luonnostaan huutoa ja kränää pikkuasioista. Ennen kuin oravanpyörä heilahtaa noille kierroksille, keräämme fiilistä ja muistoja varastoon. Poikakin jo tietää, että äiti kestää kaatuneen kukkaruukun ja inkkarihuudot paremmin, kun välillä pussaa ja lepertelee. Äidillä on parempi omatunto, kun ei ihan vuoden ympäri kiirehdi pienten mutta tärkeiden juttujen ja tovien ohi.

Tänään tämmöistä. Meininki paistanee tekstistä: tänään on ehditty, touhuttu ja oltu. Äiti tapasi vanhan kunnon ystävän, ja tällä ystävällä oli mukanaan passelia seuraa myös lapselle. Kesä tuntuu kesältä ja loma lomalta.

Hikinen lapsi etsii unta vesisodan ja ninjailun jälkeen. Äiti viettää omaa tuokiotaan avokadon, herneiden ja valkoisen suklaan voimin. Kesälomalaisen ruokaympyrä.

J

Sävy: jauheliha

Lomalainen on muuttunut. Hipiä on ruskistunut kuin jauheliha kuumalla pannulla. Rasvakin on tirissyt, kun hiki ja tali ovat sekoittuneet kasvoilla. En silti valita. Päivetys kasvoilla pukee minua paremmin kuin punainen nenä, jonka pakkanen saa aikaan.

Lämmössä on se hyvä puoli, ettei palella. On siinä muitakin posiitivisia yksityiskohtia kuten se, että lakanat kuivuvat lämpimässä ja vähän tuulisessa säässä mainiosti. Olen pessyt täkkejä nyt, koska en yön valoisina hetkinä ole täkkiä kaivannut. Hulluna pidän ihmistä, joka näillä helteillä tunkee paksun peiton alle yöpuvussaan.

Viime yönä en juuri nukkunut. Ansa Loukkunen sairastaa ja meikäläinen ei ole parhaita kestämään koirien kipeyttä. Potilas oli eilen niukemmalla ravinnolla ja kun ensimmäisen kerran yöllä hikisenä nukahdin, tuli Ansalle nälkä. Piip-piip, sanoi koira ja kipitti alakertaan suunnaten keittiöön. Minäkin tungin suuhuni kahden maissa ruisleipää ja Pepsiä, joka viilensi ja liuotti hampaitteni kiillettä. En huolinut kiilteistä, sillä vanhana hommaan kuitenkin kultahampaat. On sitten minussakin, helvetin kuivakkaassa mummossa, jotain kultaista. Eikä tarvitse vanhuuden unohdushöyryissä pelätä jälkikasvun ottaneen omin luvin ennakkoperintöä, kun omaisuus kulkee suussa.

Toinen herätys tuli toisen nukahtamisen jälkeen. Läpiveto, tuo taivaallinen helpottaja, heitti orkidean ikkunalta ja sai minut luulemaan, että joku rosvo kiipeää kotiimme. Ei kiivennyt, mutta sen verran säikähdin, että läveltä loppui veto ja minun oli sen jälkeen aivan järkyttävän kuuma. Kiitin yöllä jotain ylempää tahoa siitä, että olen vielä hedelmällisessä iässä, enkä joutunut helleaallon lisäksi kärsimään muista aalloista. Meren aallot sentään olisivat kelvanneet tällekin, joka niin kriittisesti kaikkeen suhtautuu ja mummomaisesti kitisee.

Näen tulevaisuuteni seuraavassa. Erään ystäväni iäkäs sukulainen tuli joskus vierailulle ystäväni kotiin. Ystävä kattoi kahvit aurinkoon terassille. Se oli todella huono ratkaisu. Vieraan mielestä auringossa oli liian kuuma ja varjossa liian kylmä. Niin pitkälle en ole vielä mennyt, vaikka kirosinkin t-paidan hikilaikkuja. Mutta odottakaa, kun täytän kuusikymmentäkolme tai jotain. Jo alkaa tukisukka kiristää pohkeeseen rantua ja kaikki vallitseva pakottaa mummin kaalia.

Kuten sanottua, ei lämmin luita riko, mutta eläinlääkärin saha huomenna Ansan leukaluun. Helle saa väistyä, että saan potilaani hoidettua tulehduksitta. Se ei tule olemaan helppoa. Vai mitä Ansan tuntevat sanotte kuuden viikon levosta ja kahden viikon ajan toteutettavista suuhuuhteluista?

Kivaa keskiviikkoa, tiistaita tai torstaita. Eipä näitä viikonpäiviä lomalla muista.

Ee