Viime lauantaina oli kuuma. Pitkä lähti Turkuun tapaamaan kavereitaan ja me saimme kylään kavereita. Auringon ja lämmön innoittamina päätimme lähteä Yyteriin, kaksi äitiä ja kaksi viisivuotiasta nallikkaa. Pakkasimme mukaan viltit, pyyhkeet, eväitä, vettä, pillimehuja ja kivennäisvettä. Toinen meistä muisti ottaa aurinkorasvankin. Kaupasta haimme menomatkalla jäätelöt, jotka söimme Valintatalon pihassa. Olisi ollut kurjaa, jos autooni kohmettunut seitsemän kilon koirankarvalaatta olisi kuorrutettu jäätelöllä. Siksi söimme pihalla.
Rannalla oli mahtavaa heti ensimmäisestä sekunnista lähtien. Levitimme viltin lähelle vettä ja sudimme aurinkorasvaa molempien poikien iholle. Ystäväni levitti myös itselleen. Minä luotin päivetykseen. Ei olisi kaikilta osin kannattanut, tyhmä pää ja niin edespäin. Rasvauksen jälkeen pojat juoksivat mereen ja äidit jäivät viltille. Puhuimme niin kuin nyt kaksi naisihmistä vain voi ja tuijotimme mereen. Parempi katsoa kuin katua, kuulukoon ohje käytäntöön, jos meressä reuhaa kaksi lasta, joiden uimataito ei ole sataprosenttinen. Koko ajan pidimme silmällä kahta villivarsaa, jotka reuhasivat vedessä niin paljon, että illalla mehut olivat lopussa, niin tetroista kuin pojista. Lapsilla oli valtavan hauskaa, mutta niin oli meillä aikuisillakin. Juttua riitti, vaikkemme voineet keskustellessamme edes katsoa toisiamme. Viltillä käsiteltiin aiheita politiikasta ruuanlaittoon. Politiikkakeskustelu päättyi ystäväni toteamukseen "voi sitä Päiviä".
Kahden tunnin meriveden sekoittelun jälkeen pojat tulivat viltille ja viltin viereen kaivamaan hiekkaa. Äidit pylläyttivät itsensä toisinpäin ja napani sai kaipaamansa varjon. Samalla meille avautui täysin uusi näkymä. Kun olimme ensin katsoneet parin tunnin ajan kahden iloa pursuilevan lapsen leikkiä, saatoimme aloittaa aikuisten tarkkailemisen jälkikasvun leikkiessä viltin vieressä hiekalla.
Voi sitä pöhnäisyyden määrää. Monilla vilteillä vanhemmat, äiskät ja iskät, tissuttelivat, kännäsivät, ryyppäsivät ja tenuttivat. Viilennetty olut löysi tiensä kylmälaukusta janoisen sankarivanhemman nieluun yhdellä jos toisella viltillä. Lapset, meidän lapsiamme pienemmätkin, juoksivat mereen ja sinne, tänne ja tuonne. Vanhempien huomio kiinnittyi omiin kavereihin, itsensä ja kavereidensa valokuvaamiseen tai puolisoon. Pienessä sievässä oli mukavaa hinkuttaa ukon peffaa ja hörppiä keppanaa. Tai seikkailla meressä kaljatölkki kädessä.
Ai niin ne lapset. Heitä etsittiin, kun rannalta piti lähteä rämpimään kohti kotia. Tai jos koti ei vielä houkuttanut, hiljennettiin mukulat karkilla. Yksikin vaippahousu söi pussillisen Omar-karkkeja äidin ja isän imuttaessa tupakkia ja siemaillen olutta ja siideriä kavereiden kanssa.
Mitä helvettiä? Oliko yksivuotias ainoa ajokuntoinen, kun rannalta lähdettiin kotiin?
Kesäpipoaan kiristellen,
Ee
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti