Lomalainen on muuttunut. Hipiä on ruskistunut kuin jauheliha kuumalla pannulla. Rasvakin on tirissyt, kun hiki ja tali ovat sekoittuneet kasvoilla. En silti valita. Päivetys kasvoilla pukee minua paremmin kuin punainen nenä, jonka pakkanen saa aikaan.
Lämmössä on se hyvä puoli, ettei palella. On siinä muitakin posiitivisia yksityiskohtia kuten se, että lakanat kuivuvat lämpimässä ja vähän tuulisessa säässä mainiosti. Olen pessyt täkkejä nyt, koska en yön valoisina hetkinä ole täkkiä kaivannut. Hulluna pidän ihmistä, joka näillä helteillä tunkee paksun peiton alle yöpuvussaan.
Viime yönä en juuri nukkunut. Ansa Loukkunen sairastaa ja meikäläinen ei ole parhaita kestämään koirien kipeyttä. Potilas oli eilen niukemmalla ravinnolla ja kun ensimmäisen kerran yöllä hikisenä nukahdin, tuli Ansalle nälkä. Piip-piip, sanoi koira ja kipitti alakertaan suunnaten keittiöön. Minäkin tungin suuhuni kahden maissa ruisleipää ja Pepsiä, joka viilensi ja liuotti hampaitteni kiillettä. En huolinut kiilteistä, sillä vanhana hommaan kuitenkin kultahampaat. On sitten minussakin, helvetin kuivakkaassa mummossa, jotain kultaista. Eikä tarvitse vanhuuden unohdushöyryissä pelätä jälkikasvun ottaneen omin luvin ennakkoperintöä, kun omaisuus kulkee suussa.
Toinen herätys tuli toisen nukahtamisen jälkeen. Läpiveto, tuo taivaallinen helpottaja, heitti orkidean ikkunalta ja sai minut luulemaan, että joku rosvo kiipeää kotiimme. Ei kiivennyt, mutta sen verran säikähdin, että läveltä loppui veto ja minun oli sen jälkeen aivan järkyttävän kuuma. Kiitin yöllä jotain ylempää tahoa siitä, että olen vielä hedelmällisessä iässä, enkä joutunut helleaallon lisäksi kärsimään muista aalloista. Meren aallot sentään olisivat kelvanneet tällekin, joka niin kriittisesti kaikkeen suhtautuu ja mummomaisesti kitisee.
Näen tulevaisuuteni seuraavassa. Erään ystäväni iäkäs sukulainen tuli joskus vierailulle ystäväni kotiin. Ystävä kattoi kahvit aurinkoon terassille. Se oli todella huono ratkaisu. Vieraan mielestä auringossa oli liian kuuma ja varjossa liian kylmä. Niin pitkälle en ole vielä mennyt, vaikka kirosinkin t-paidan hikilaikkuja. Mutta odottakaa, kun täytän kuusikymmentäkolme tai jotain. Jo alkaa tukisukka kiristää pohkeeseen rantua ja kaikki vallitseva pakottaa mummin kaalia.
Kuten sanottua, ei lämmin luita riko, mutta eläinlääkärin saha huomenna Ansan leukaluun. Helle saa väistyä, että saan potilaani hoidettua tulehduksitta. Se ei tule olemaan helppoa. Vai mitä Ansan tuntevat sanotte kuuden viikon levosta ja kahden viikon ajan toteutettavista suuhuuhteluista?
Kivaa keskiviikkoa, tiistaita tai torstaita. Eipä näitä viikonpäiviä lomalla muista.
Ee
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti