Vaatteet(ko) tekevät opettajan

Luin filosofian tohtori Marjo Kamilan väitöskirjaa koskevan lehtijutun. Haastattelussa Kamila kertoi opettajan pukeutuvan rooliinsa.  Asun tehtävänä on ilmaista opettajan persoonallisuutta ja vakuuttaa ammattitaidosta. Tutkimustaan varten Kamila haastatteli 130 opettajaa eri kouluasteilta.

Vaatetus nousee tutkimuksen mukaan esiin erityisesti tilanteissa, joissa ihmiset olivat eri mieltä. Tuollaisissa tilanteissa vaatetusta koskevilla kommenteilla pyritään pääsemään kiinni vastapuolen henkilökohtaisuuksiin. Opettajat ovat pukeutumisensa suhteen kriittisiä ja moni koki olevansa tarkkailun alaisena myös vapaa-ajallaan. Kamila totesi yllättyneensä, että miehet ovat kriittisempiä asujen kommentoijia kuin naiset. Puhuvatko he vaimojensa suulla, pohtii tutkija ja kertoo, että opettajat voidaan jakaa neljään kategoriaan pukeutumisensa perusteella.

Mallikansalaisopettaja vakuuttaa asiallisella pukeutumisella ja epäsovinnainen ilmaisee rentouttaan. Esteetti on viehättävä ja tyylikäs joutuen siitä syystä toisten arvostelun kohteeksi. Neljäntenä Kamila mainitsee seksualisoidun  naisopettajan, jolle miehet heittävät kommenttejaan ja jonka saamasta huomiosta muut naisopettajat ovat kateellisia. (Sivistys.net --> Väitös: Kouluttaja pukeutuu rooliinsa)

Opettajan pukeutuminen on mietityttänyt minua viime aikoina, sillä kuukauden päästä muunnun yhdessä yössä opettajasta apulaisrehtoriksi, joka ei voi kävellä huoltajapalaveriin tennareissa tai hupparissa. En väitä, että kulkisin töissä tennareissa ja hupparissa, en juuri koskaan. Opettajana seilaan asiallisen, rennon ja esteettisen pukeutumisen aalloilla kallistuen eniten rentoon ja asialliseen, epäsovinnaisesta mallikansalaisopettajuuteen.

Uskottavuuteeni eivät vaatteet vaikuta, väitän. Voin hyvin lampsia koulun käytävällä farkuissa ja tennareissa pelkäämättä, että olisin opettajana epäuskottavampi. Aina on yhtä hyvin tai huonosti suustani vyörynyt kielitieto saavuttanut teinin harmaat aivosolut, joiden koko kapasiteetti on ollut valjastettuna tunnin aikana puhelimeen napsahtaneiden What's up -viestien pohdintaan.

Mielenkiintoista on, että kollegat kommentoivat toistensa vaatetusta ja ylläpitävät niitä sääntöjä, joita opettajainhuoneeseen on pukeutumiseen liittyen syntynyt. Millaista mahtaa olla uudessa työpaikassani? Olen käsittänyt, että minun on otettava jälleen kerran askel kohti asiallisuutta. Aion tehdä sen nuorekkaasti ja kenties myös esteettisesti silläkin uhalla, että joku ajattelee minun olevan tyhjäpäinen vaatteilla koreilija. Paljastan, että useat vaatteistani ovat kirpputorilta ja ennen minua joku on ollut ne yllään jotakin. Missään merkkivaatteissa en siis kulje.

Inventoin tänään vaatekaappini ja totesin, että muunnun koulumaailman shakkilaudalla pedagogisia suuntaviivoja piirteleväksi apulaisrehtoriksi pienin siirroin. Kopistelen useammin korkokengissä ja sidon kaulaani huivin. En tarkoita sinfonkista fritsuliinaa, vaan kirkasta huivia, joka heijastaa talven valkaisemalle iholleni luontaisen hehkun (ihan hirveää sontaa, olen kanssanne samaa mieltä). Korviini laitan korvakorut, jotka sointuvat huivin kirjavuuteen ja pidän huulirasvaa ulottuvillani. Muita väriläiskiä ovat aina punaiset poskeni (couperosa) ja satunnaiset finnit. Esteettistäkö, epäilen.

Olen odottavaisella mielellä. Itseänikin vähän jännittää, kuka tulee ulos kaapista helmikuun puolen välin jälkeen. Millaiseksi muutun ja rikonko törkeästi pukeutumissääntöjä? Ensimmäisellä työviikolla pidän kaulassani sini-valko-oranssista Tapparan huivia. Toisella viikolla olen metsiemme kissa, ilves. Olen siis kaikkien mieleen. Kolmannella viikolla ottanen pataan Ässä-huiveineni. Tai sitten laitan ylleni käytännöllisyydessään verrattoman kaulurin ja fleecetakin. Kyseisessä asussa lepää opettajan mieli (vapaalla). Ehkä reksinkin.

Mainiota viikkoa toivottaen,

Ee