Valopää

Aamuseitsemän bussimatkassa on aina jotain mutinaa. Eilen hyppäsin lämpöiseen linjuriin, jossa kuljettaja nautiskeli hilipatipippan-musiikkia vuosikymmenien takaa volyymit kaakossa. Istuin silti ensimmäiseen penkkiin, sillä siinä pysyy sisäkorva ja siten myös mahan sisältö aloillaan. Eipä tarvinnut kauaa istua ennen kuin huomasin, että lukuvalospotit porottivat violettia valoaan suoraan otsaan, vaikka miten koitti säätää. Aikani temppuilin nappuloiden kanssa ja muutaman pysäkinvälin koetin sietääkin silmälasien taakse tunkevaa kirkkautta, kunnes oli pakko kysyä kuskilta, saisikohan pakkovalaistusta himmeämmälle. Eipä kuullut kuski, jenkka oli vaihtunut toiseen yhtä reippaaseen. Korotin ääntäni ja sain kuin sainkin kuljettajan sammuttamaan läpitunkevat valonheittimet. Kai se sitten on niin, että olen keskivertoa herkempi ärsyttäville äänille ja valoille, mutta ihmettelen silti, miten puolitäyden bussin matkustajat olivat kestäneet siinä valoshowssa. Olisiko minunkin pitänyt muun pimeydessä rypevän kansan mukana ottaa vastaan kaikki sähkömagneettinen säteily, mitä annetaan?

Tänään sama toistui. Vedin hupun päähän ja tyydyin kohtalooni. Vaikka eilen vielä uhkuin uhoa ja tarmoa taistella valolamppuja vastaan, istuin kiltisti hiljaa hiki päässä, kunnes sain antaa torin mukulakiveyksen kuljettaa itseni pysäkiltä kohti työmaata.

Toinen mieltäni vaivannut kysymys, jos sallitte, on seuraava: Kenen mielestä nettihuutokaupan tai vastaavan ilmoituksessa ”todella hienoksi tuulipuvuksi” mainittu asu oikeasti on todella hieno? Haluaisin ihan itse päättää, pidänkö kaupan olevaa huonekalua hurmaavana vai en. Sama koskee henkilöstöruokalani kasvisruokien nimiä. Lihaversiolla on perusnimi: jauhelihakastike. Lihaton sapuska on nimetty ”hurmaavaksi kasviskeitoksi” tai "herkulliseksi papukastikkeeksi”. Tästä innostuneena voisin rukata parin opettamani kurssin nimeä… vai miltä kuulostaisi ”Hurjan hauskat metallit ja materiaalit” tai ”Mieltä ilahduttavat reaktiot”? Hetkinen, näissähän on jotain samaa kuin työväenopiston kursseissa. Voisi toimia, eikö niille ole aina tunkua?

Väkertämäni piparkakkujalkapallokenttä sai juuri yleisöä, pelaajat, tuomarin ja vaihtopenkkiläiset. En kyllä tiedä, osaako hattivatti potkaista, eikä tuomari ylety laittamaan omin käsin pilliään huulille. Pienelle luomukseni kelpasi kyllä, vaikka vastakkain olivatkin pinkit ja vaaleanvihreät, lyhytkätiset hujoppiukkelit. Tarvitsen vielä mantelit glögiini, sitten saa joulu tulla!

J