Keltainen valo

Jostain arjen uumenista päähäni työntyi ajatus keltaisesta väristä. Tuli olo, että kotiin täytyy saada keltaista, vielä pieni häivähdys kesästä. Kolmen kuukauden päästä keltainen on out ellei lasketa Paradis-konvehteja. Vai mitä sisko?

Pian täytynee leipoa sitruunapiirasta.

Banaaneja pikkuapinalle.

Happohyökkäys, varo vaan!

Työpäivän tavarat.

Lepakko.

Tervetuloa teelle!

Huomenna on torstai! Jei!

-Ee-

Perjantaissa on tulevaisuus!

Kuulaat syyspäivät ovat ihania. Mahtoivatkohan opiskelijat huomata, että käytin oppitunnin suunnitteluun tarkoitetun ajan pyöräillen töihin lähes tunnin? Joku ehkä huomasi, useimmat eivät.

Päivään sisältyi parin tunnin tauko keskellä päivää. Ehdin isäni kanssa lounaalle, ja laukusta löytyi töihin palatessa närästyslääkettä, liian kallis shampoo, valkosuklaamustikoita ja ihana laukku, joista kaksi viimeistä ei kylläkään lukenut ostoslistassa. Syytän aurinkoista perjantaita tästäkin.

Isä lähtee pitkälle ja vaativalle moottoripyörämatkalle. Lounaan tunnelma oli sen mukainen. Isälle tämä on rakkaan harrastuksen huipentuma; me muut olemme tajunneet seikkailun hurjuuden vasta nyt, kun ajoasun panssareiden väliin ommellaan vara-avainta, kopioita passista ja rahaa. Omat pienet suunnitelmat tuntuvat aiempaa pienemmiltä, vaan tärkeitä ne ovat pienetkin unelmat!

Kirpeää perjantaita kaikille!

J

Pää- ja sorkkatauti

- Äiti, tule katsomaan mun tekemää hienoa junarataa!
(äiti kömpii migreeni päätä juimien sohvalta yläkertaan ja takaisin sohvalle)
- Äiti, mä käyn kakalla!
(äiti kömpii avuksi vessaan)
- Äiti, kurkista nopeasti mun tekemää tornia!
- Äiti ottaa nyt pikku unet eikä katso mitään.

Pääkipu ja pienen lapsen tärkeät asiat sopivat kehnosti yhteen. Paitsi silloin, kun pieni lapsi haluaa tulla sohvalle viereen ja katsoa Rölliä Röllin näköisen äidin toipuessa.

Tämä lamauttava vaiva ei enää vuosien jälkeen yllätä. Kipuun ei totu, eikä sen analysointi lopu koskaan, mutta nykyään se on osa elämääni. Nyt onneksi harvemmin kuin taannoin. Olen kuitenkin kohdannut uuden esteen: rasitusvamman. Sen sulattaminen on vasta alussa, enkä millään suostu hyväksymään tätä eloa ilman hyppyaskeleita.

Kesä sujui juosten, mikä alkoi jo tuntua loistavalta. Sitten töiden alettua kintut kieltäytyivät kestämästä sekä lenkkejä että työpäivää kovalla lattialla kipitellen. Viikon verran yksikin juoksuaskel on ollut liikaa, tulehduslääkettä kuluu ja kylmäpakkaukset vaihtuvat taajaan.

Vaikka juoksu on ollut tavoitteellista,  valmistavan työn tekeminen on ollut ehdottomasti tärkeämpää kuin lokakuinen tavoite. Onneksi, muuten lepo harmittaisi vielä enemmän. Pyöräily lohduttaa hieman, mutta metsäpoluilla kirmailua on kova ikävä.

Jalka ei ole sietämättömän kipeä. Pää ajoittain on. Silti migreenissä pahinta on henkinen kipu. Ettei pysty parhaimpaansa, ei edes välttävään. Jalkakipu ei vie toimintakykyäni kokonaan, joten olen kanavoinut hölkkäenergiani muihin puuhiin. Josko kirjoittamiseenkin olisi nyt helpompi keskittyä? Ei kuitenkaan tänään tätä enempää, kun burana pehmentää pään ja vatsan vaikka sen pitäisi tehdä niin jalalle.

J

Opettelen nukkumaan omassa sängyssäni

Olen nukkunut maaliskuun alkupuolelta asti patjalla intiaanileirissä. Kesäkuussa leiri vaihtui Ansan yöhoitoon ja siirryin nukkumaan sohvalle. Viisi kuukautta sänkyni on ollut käyttämättä, mitä nyt pari yövierasta Turusta loikoi siinä yhden yön.

Perjantaina päätin mennä omaan sänkyyni. Ihana, leveä sänky ja niin vieras. Ansa seurasi yläkertaan ja hänelle pedattiin nukkumapaikka makuuhuoneen lattialle. Allu Koiranen päätti olla alakerrassa ja siitähän seurasi se, että Ansa viime yönä otti asiakseen herättää minut: alakerrassa liikkuu joku. Menin muriseva Ansa mukanani katsomaan ja Alluhan se siellä, vesikipolla.

Ensimmäinen viikko töissä oli uuvuttava. Harmi, että sänky on yläkerrassa. En meinannut torstaina jaksaa sänkyyn asti. Työuupunut olin.

Huomenna uusin voimin!

Ee

Ihanat pakarat!

Tänään on jälleen maanantai ja uusi viikko on käynnistynyt. Huomenna on aika mennä tarkistuttamaan näkönsä ja hankkia tulevaa lukuvuotta varten viisastavat lasit. Apu lienee viisauden osalta ulkoinen, joskin liikenneturvallisuutta lisäävä.

Paitsi näkönsä, olisi aika tarkistaa myös ulkonäkönsä. Viimeisin kampaamokäynti on toukokuulta ja hiukset ovat, no, kiharat. Kostea sää on pitänyt huolta siitä, että pesu joka kolmas päivä on riittänyt pitämään kuontalon peikkomaisena. Nyt mietin, pitäisikö ennen ensi viikon perjantaita tehdä jotain. Ehkä pitäisi.

Ansa Loukkunen on tänään opetellut uutta taitoa, tuijottamista. Olen syöttänyt Loukkuselle kaksi ateriaa raksu kerrallaan. Vasta tuijottamalla saa ruokaa. Alkuun Loukkunen raapi, hyppi ja vinkui, kunnes vilkaisi minua ja silloin suuhun sujahti ruokaa. Ja sama uudestaan ja uudestaan. Mainio koira, sanon minä, vaikka olikin pari päivää sitten ottanut itselleen alivuokralaisen, punkin. Punkki ei ollut ehtinyt asettua taloksi ja ensimmäinen ateriakin oli syömättä. Linttasin punkin kynnelläni. Tarvittiin kaksi painallusta ennen hautajaisia.

Televisiosta tulee urheilua. Voimistelussa miehet killuivat laitteissa. Kiinalaisia voimistelijoita katsoessa tuli mieleen dokumentti kiinalaisista voimistelukouluista, joissa oli kova kuri ja viuhuva vitsa. Odotan televisioon jotain mukavaa suomalaista urheilijaa, jota ei ole piiskattu. Mitaleita en odota. Parhaat pakarat tähän mennessä olen nähnyt miesuimareilla. Minusta persaukset ovat yksi pätevimmistä syistä seurata olympialaisia.

Näihin takapuolia analysoiviin mietteisiin,

Ee

Ps. Opiskeluasia on edennyt ja se tuntuu mainiolta.

Sitten lomalla mä..., ja pah!

Alkukesästä ajattelin, että lomalla on aikaa syventyä kirjoittamiseen ja että inspiraatio löytyy kiireettömyydestä. Toisin kävi: Pirteät munat –kommellukset eli arjen tahaton komiikka vaativat hyppysellisen kiirettä ja tuokkosellisen väsymystä. Arkena päivässä on enemmän tarkkoja tavoitteita, lomalla suoritukset ovat minimissä.

Vietin yhden lomapäivän ihan hiljaa. Yhdeksän tuntia pukahtamatta edes puhelimeen ei toteudu usein, mutta on sitäkin terapeuttisempaa. Päivään kuului hiukan työvuoden suunnittelua, parit päiväunet, lenkki ja kolmen tunnin makoilu aurinkovarjon alla sateen ropinassa. Moni muu päivä kuluikin melskeessä - oma lapsi serkkuineen sekä naapuritalon kavereineen piti siitä huolen. Vaan mikäpä on kekkulointia seuratessa, aikuisiakin ystäviä on lähellä piisannut.

Yhden seikan opin taas, ties monennenko kerran. Ihminen itse ei muutu, vaikka hän muuttaisi tai jäisi kesälomalle. Muutokseen ajaa jokin sisältä puskeva tarve, ei kalenterivuoden vaihtuminen. Usein kuitenkin huomaa pitävänsä vaikkapa juuri lomalle jäämistä uuden sivun kääntymisenä elämässään, ja asettaa itselleen tavoitteita, kuten

• -       meidän perheessä ei lomalla eineksiä syödä
• -       lomalla kyllä siivoan nuo kaapit ja istun tuossa nojatuolissa lukemassa jotain kunnollista.

Tosiasiassa lomalle jäi se sama henkilö, joka ei arkenakaan viihdy kauaa keittiössä ja joka keksii monta mukavampaa hommaa kuin kellarin perimmäisen varaston järjestäminen. Ja luhtitalosta omakotitaloon muuttaa se sama henkilö, joka pystyy lukemaan noin kymmenen minuuttia nukahtamatta ja jolla on ylipäätään aikaa lukea vain iltamyöhällä. Kesälomasta meni viikon verran oman itsensä kohtaamiseen, siitä lähtien olen ollut armollinen itselleni.

Vielä ehtii lomailla. Nukkua, höpöttää, juoksennella.

-J

Ei edes se pitkä kesäloma.

Kesäloman loppu häämöttää parin viikon päässä. On hassua, kuinka noin kolme viikkoa ennen loman varsinaista loppua alkaa miettiä sitä loppua ja loppuloma onkin melkein yhtä loppua. Toissapäivänä postilaatikkoon oli tiputettu Halpa-Hallin mainos: "Kaikki kouluun Halpa-Hallista!" Perkele, että ärsytti. Päätin mennä kouluun syksyllä vanhojen kynien kanssa ja vanha reppu selässäni.

Pieni ihminen sen sijaan miettii kouluasioita innolla. Hän kirjoitti nimensä ruutuvihon kanteen ja ilmoitti minulle, että nyt on nimi kirjoitettu. Ei tarvitse sitten koulussa kirjoittaa. Kolmen vuoden päästä. Sateinen kesä on antanut meille yleensä ulkoilmassa asuville ihmisille aikaa olla myös sisällä ja olemme esimerkiksi opetelleet kirjoittamista. Pieni ihminen on kirjoittanut kirjeitä ja kortteja sinne ja tänne. Mummoa ja pappaa pieni ihminen ilahdutti kortilla, johon hän kirjoitti tekstin: "Moi! Olette molluskaisia! Terv. K." Kysyin, mitä viesti tarkoitti. Että ne ovat pulleita, kertoi pieni ihminen. Mä katos pelleilen, kun eihän ne oo pulleita."

Kouluasiat ovat minullakin mielessä. Aion takaisin kouluun, opiskelemaan. Kesäloma on selkeyttänyt mieltäni, samoin keskustelut siskon kanssa. Tahdon kouluun, että voin jossain vaiheessa olla muualla kuin koulussa. Edessä on useamman vuoden rupeama ja sitä ennen haku ja valmistautuminen. Nyt eivät paina pitkä loma ja lyhyemmät työpäivät, kun tavoitteena on työ, johon halajan.

Niitä asioita, joita ei yritä, katuu enemmän kuin niitä, joita yrittää, sanoi sisko. Ei edes se pitkä kesäloma saa minua jättämään tätä tilaisuutta käyttämättä.

Kivaa kestain jatkoa toivottaen,

Ee